16.1.2013 | Uutiset
Hyökkääjä Joni Seinelä siirtyy TUTOon TPS:stä loppukauden kattavalla lainasopimuksella.
Yhdessä olemme vahvempia.
Viime kauden Mestiksen maalikuningas Aki Keinänen ei ole murheellinen, vaikkei hän maalitilaston kärjessä olekaan. Tärkeintä on, että joukkue voittaa.
15.1.2013 | Uutiset
Legenda-klubilla on jälleen tarjolla mahtava kattaus - lisäksi tarjolla mahtavia tapahtumia kaukalon puolella.
TUTO Hockeyn tytäryhtiö Kupittaan Palvelu Oy vahvisti vuodenvaihteessa rivejään maineikkaalla turkulaisella.
12.1.2013 | Uutiset
TUTO Hockeyn terävä alku ei riittänyt aivan loppuun saakka, sillä KooKoo nousi rinnalle vain 33 sekuntia ennen täyttä aikaa.
11.1.2013 | Uutiset
TUTO Hockey jatkoi hienoja otteitaan voittamalla Jukurit kauden ennätysyleisön edessä lukemin 5-1.
10.1.2013 | Uutiset
Perjantaina Marli Areenan jäällä ottavat toisistaan mittaa Mestiksen ykkönen ja kakkonen, kun TUTO Hockey saa vieraakseen Mikkelin Jukurit.
9.1.2013 | Uutiset
Hyökkääjä Markus Mäkinen ja mediakoordinaattori Osku Valtonen lahjoittivat lippuja Maunun kouluun Ruskolle.