TUTO Hockeyn hieno kausi saa päätöksensä pronssiottelussa

KooKoo – TUTO Hockey:
10-1 (2-1, 4-0, 4-0)  TILASTOT

 

TUTO Hockeyn ja KooKoon neljäs välieräottelu alkoi turkulaisittain hienosti, kun Derek Famulare vei TUTOn johtoon ottelun avauserässä ylivoimalla Ville-Vesa Vainiolan ja Tony Vidgrenin syötöistä.

Heti perään TUTOlla oli tilaisuus siirtyä kahden maalin johtoon, mutta Aki Keinäsen laukaus suuntautui tolppaan.

KooKoo tuli tasoihin ylivoimapelin turvin ja siirtyi vielä ensimmäisen erän lopulla 2-1 johtoon Pasi Salosen maalilla.

Toisessa erässä KooKoo rankaisi TUTOn jäähyistä armotta ja karkasi ylivoimamaalien turvin ratkaisevaan johtoasemaan, eikä TUTO saanut edes tuuria puolelleen omissa maalintekopaikoissaan.

– Bensa loppui, kommentoi Juhani Tamminen lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.

Koko ottelussa KooKoo teki peräti kuusi ylivoimaosumaa, joista viisi syntyi kahden miehen ylivoimalla.

TUTOn kausi saa päätöksensä lauantaina pelattavassa pronssiottelussa, jossa TUTO varmasti haluaa poistua kotikaukalostaan kauden 2012-13 osalta viimeistä kertaa voittajana ja mitalit kaulassa.

Jaa eteenpäin:

TUTOn Liiga-lisenssihakemus on edelleen voimassa TUTO Hockey on tänään, tiistaina 28.11., saanut Liigan lisenssikomitean puheenjohtajalta tiedon,...

Lue lisää

Joulukuu lähestyy kovaa vauhtia, ja TUTOn joulutuotteet on nyt myynnissä! MIkäli jokin paketti kiinnostaa, tai kaipaat...

Lue lisää

Liigan lisenssikomitea on tänään 27.11.2023 hylännyt TUTOn Liiga-lisenssihakemuksen. Käytämme seuraavat pari päivää lisenssin hylkäyksen perusteiden perusteelliseen...

Lue lisää