TUTOn omistuspohja laajenee Julkaistu to 12 kesä 16:57

TUTOn omistuspohja laajenee

Omistuspohjan muutokset keskiössä - strategisen suunnitelman viimeinen vuosi käynnistymässä


Kaksi vuotta sitten TUTO Hockeylle tehtiin strateginen suunnitelma vuosille 2012-15. Nyt käynnistymässä on siis tuon ajanjakson viimeinen vuosi.

- Lähdimme viemään TUTOa eteenpäin ja halusimme tehdä itsestämme vakavasti otettavan turkulaisen urheilutuotteen, hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää kertoo.

Vuonna 2012 TUTO Hockeyn arvoiksi määriteltiin innovatiivisuus, turkulaisuus, jatkuvuus sekä TUTO-henki.

Nyt, kesän 2014 kynnyksellä, olemme vahva turkulainen tuote joka on innovatiivinen ja jonka toiminnalla on jatkuvuutta. Kaksi pronssimitalia on siitä todisteena. Yhdessä olemme enemmän – siinä pelkistyy TUTO-hengen ydin.

TUTO Hockey Oy:n pääomistajat, Heikki Salmela ja Heikki Vaiste, halusivat päättyneen kauden jälkeen tehdä sukupolvenvaihdoksen TUTOn omistusportaassa. Salmela ja Vaiste ovat edelleen vahvasti mukana TUTOn taustalla mentorin ja yhteistyökumppanin rooleissa.

Osake-enemmistön ovat ostaneet Kari Sjöholm, Toni Laakso ja Tuomas Haanpää. (n. 28% / henkilö)

Tuomas Haanpää YLE:n haastattelussa tämän päivän pressitilaisuuden jälkeen.

 

Kolmikko on tehnyt kuluneiden kolmen vuoden aikana suuren määrän työtä strategisen suunnitelman toteuttamiseksi, joten omistusportaaseen siirtyminen on herroille luonnollinen jatkumo tätä TUTO-sivua kirjoitettaessa.

Taloudellisella puolella toiminta on ollut kaukalotapahtumia peilaten päinvastaista, eli päättyneellä tilikaudella taloudelliset tappiot ovat 300 000€ luokkaa. Seuraavan kahden vuoden ajanjaksolla tavoite on päästä positiiviseen tulokseen liiketoiminnan puolella. Yritysmyynnin puolella tilanne on tappioista huolimatta tällä hetkellä pienimpien Liiga-joukkueiden kanssa lähes samalla viivalla.

Suurimmat erot Liiga-joukkueiden välillä talouspuolella ovatkin lipputulojen ja tv-sopimuksen puuttumisen yhteenlaskettu erotus.

Tulevaisuus näyttää uuden pääomistajan silmin varsin selkeältä:

- Urheilun ytimessä on voittaminen. TUTO lähtee voittamaan jokaista ottelua, eli pelaamaan mestaruudesta, tulevalla kaudella. Jatkossa tavoite on Liiga. Uskomme siihen, että myös Liigan puolella meidät halutaan mukaan, koska esimerkiksi Jokereiden KHL-siirron myötä kotimaisella kiekkokartalla on yksi paikallinen kamppailupari vähemmän, Haanpää päätti.

Kari Sjöholm on istunut pitkään TUTO Hockey Oy:n hallituksessa. Nyt hän on mukana yhtenä pääomistajista.