A-nuoret suvereeniin voittoon kärkiottelussa

TUTO Hockeyn A-nuoret voittivat tänään kotiottelussaan Joensuun Jokipojat 4-0 ja vankisti paikkansa Nuorten Mestiksen kärjessä. Ero sarjassa toisena olevaan Jokipoikiin venähti jo viiteen pisteeseen, vaikka TUTOlla on yksi pelin vähemmän pelattuna.

TUTO Hockeyn A-nuoret kohtasivat sunnuntain  Joensuun Jokipojat. Ottelua oli jälleen saapunut seuraamaan Marli Areenalle lähes pari sataa innostunutta kiekon ystävää, joille kotijoukkue tarjosi varsinaisen ystävänpäivänäytöksen. Vierasjoukkue Jokipojille TUTO ei kovin ystävällinen ollut, vaan vei täydet sarjapisteet lopulta jopa suvereenin esityksen päätteeksi numeroin 4-0. TUTO pelasi vahvasti neljällä kentällä läpi ottelun ollen selkeästi vauhdikkaampi ja fyysisempi osapuoli. Erityisesti toisessa erässä Jokipojilla oli vaikeuksia päästä edes omasta päästä pois, kun TUTOn prässi piti pelin vieraiden alueella. TUTOn maaleista vastasivat tänään Toni Mahkonen, Atte Rimpiläinen, Kristian Tikka ja Mikke Laurila. Maalilla Iiro Salminen piti nollan 23:llä torjunnallaan.

 TUTO Hockeyn A-nuorten kummiyritys on Turun Seudun Osuuspankki

Jaa eteenpäin:

TUTO julkistaa kuusi uutta pelaajasopimusta kaudelle 24-25. Joukossa on hyökkääjiä ja puolustajia. Alla luettavissa päävalmentaja Jonne...

Lue lisää

TUTO on saanut 18.4.2024 tiedoksi Lisenssikomitealta heidän kokouksensa pöytäkirjaotteen, jossa todetaan seuraavat puutteet, jotka estävät Mestis-lisenssin...

Lue lisää

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää