Valtteri Virtaselle kahden vuoden sopimus

Taitavalla ja nopeasti luistelevalla hyökkääjällä on edessään ensimmäinen täysi kausi edustuksen riveissä. Mahdollisuuksia on vaikka ja mihin.

– Valtteri murtautui jo viime kauden loppupuolella Mestiksen pelaavaan kokoonpanoon. Kyseessä on asennepelaaja ja vauhtikone, jonka taito ja potentiaali riittää myös tehoihin hyökkäyspäässä, kuvailee seuran omaa kasvattia päävalmentaja Antti Virtanen.

Nuori hyökkääjä on toiminut TUTO:n A-nuorten kapteenina viimeiset kolme kautta. Keväällä päättyneissä sarjoissa pisteitä kertyi Nuorten SM-liigasta 7+14 ja Mestiksestä 1+1. Alkuhaasteiden jälkeen kausi oli pelimiehelle selkeästi nousujohteinen.

– Edellisenä kesänä kehityin todella paljon, mutta kausi ei lähtenyt käyntiin osaltani ihan niin kuin piti. Se, että onnistuin lyömään itseni läpi oman kasvattajaseurani edustuksen pelaavaan kokoonpanoon, oli todella siisti juttu. TUTO:ssa paikan eteen saa nimittäin oikeasti tehdä töitä, Valtteri Virtanen kertoo.

Kupittaan katsomossa on aina arvostettu omista nuorista ponnistavia kykyjä, eikä Virtanen ole tässä asiassa poikkeus. Itsensä täysillä likoon pistävän pelaajan otteet on huomioitu myös kannattajien keskuudessa.

– Omista vahvuuksistani nostaisin esille luistelunopeuden, hyökkäyspään avuni sekä sisukkuuden ja sinnikkyyden. Vääntöihin haen vielä lisävoimaa tavoitteellisella harjoittelulla, kuvaa Virtanen itseään.

TUTO:n tähän mennessä julkistetusta joukkueesta löytyy niin tekemisen intoa, kiekollista taitoa kuin kokemuksen tuomaa varmuutta. Syksyllä alkavissa peleissä monen kannattajan katse siirtyy varmasti ensimmäistä täyttä kauttaan edustuksen riveissä pelaaviin kiekkoilijoihin.

– Tulevalla kaudella keskitytään täysillä siihen, että oma joukkue voittaa. Henkilökohtaisella tasolla pitää pistää kaikki likoon, sillä luvassa on tiukkaa kilpailua peliajasta. Tämä on tietenkin vain positiivinen asia, sillä tilanne kehittää kaikkia, Virtanen avaa.   

Vaikka kesä kolkuttelee aivan nurkan takana, ei ammattilaisuutta tavoittelevan pelaajan luistin pysähdy.

– Itse olen päässyt nyt hyvään harjoittelurytmiin jäiden ulkopuolella, ja jäätreenit alkavat itselläni tuossa kesäkuussa. Henkilökohtaisesta valmennuksestani vastaavat Tiia Hurme ja Ismo Lehkonen. Tiia opettaa piruetit ja Ika pitää huolen siitä, että pää pysyy ylhäällä tilanteessa kuin tilanteessa, Virtanen kertoo.

Kannattajillekin on varattu pienet terveiset, toukokuun toisen sunnuntain ajankohtaisinta asiaa unohtamatta.

– Toivottavasti kaikki, jotka ovat käyneet katsomassa otteitani A-nuorissa, löytävät syksyllä paikalle edustuksen peleihin. Malttakaa vielä hetki, pysykää terveinä ja viettäkää oikein mukava äitienpäivänilta, Virtanen lataa.

TUTO Hockeylla on 18 pelaajasopimusta kaudelle 2020-21. Sopimukset tullaan julkaisemaan seuraavien viikkojen aikana. Seuraavista pelaajista ja valmennustiimin jäsenistä olemme jo ehtineet uutisoimaan:

Jaa eteenpäin:

TUTOn Liiga-lisenssihakemus on edelleen voimassa TUTO Hockey on tänään, tiistaina 28.11., saanut Liigan lisenssikomitean puheenjohtajalta tiedon,...

Lue lisää

Joulukuu lähestyy kovaa vauhtia, ja TUTOn joulutuotteet on nyt myynnissä! MIkäli jokin paketti kiinnostaa, tai kaipaat...

Lue lisää

Liigan lisenssikomitea on tänään 27.11.2023 hylännyt TUTOn Liiga-lisenssihakemuksen. Käytämme seuraavat pari päivää lisenssin hylkäyksen perusteiden perusteelliseen...

Lue lisää