Haastattelussa Mark Viitanen –”Voitonhalu on iso”

Viime vuonna lähinnä TUTOn A-nuorissa pelannut Mark Viitanen nähdään TUTO-paidassa myös kaudella 2020-21. Isokokoinen hyökkääjä odottaa innolla kauden alkua ja tulevia näytönpaikkoja.

Viitanen teki viime kaudella TUTOn A-nuorissa 27 ottelussa tehot 12 +12 = 24. Päävalmentaja Antti Virtanen kuvailee Viitasta fyysiseksi voimahyökkääjäksi.

– Viitanen on iso ja vahva vääntäjä. Hänellä on loistava laukaus ja hän liikkuu todella hyvin isoksi mieheksi. Mark tuo varmasti paljon lisää fyysisyyttä joukkueelle, kommentoi Virtanen.

Viitanen on TUTOn oma kasvatti ja 22-vuotias hyökkääjä on ehtinyt urallaan pelaamaan myös Peliittoissa ja Kunlun Red Starin juniorijoukkueessa. Viime kausi meni Viitasella pääosin TUTOn A-nuorissa, jossa hän teki 27 ottelussa tehot 12 +12 = 24.  Viitasen saama iso rooli kehitti myös miehen hyökkäystaitoja.

– Viime  kausi meni ihan ok. En ihan päässyt omiin tavoitteisiini, koska tarkoitus oli pelata Mestiksessä, eli ne omat tavoitteet oli siellä.  Mutta nyt A-juniorit tarvitsi apua ja sain siellä hyvää pelillistä roolia, niin kiekolliset taidot kehittyi aika paljon. Eli se kyllä valmisti aika paljon tähän tulevaan kauteen Mestiksen mukana, Viitanen summaa.

– Ensi kauteen lähden ihan hyvillä fiiliksillä. Viime kaudella jäi pikku loukkaantuminen painamaan. Kun saan sen kuntoon, niin uskon, että ensi kausi tulee olemaan hyvä.

Viitasella on kaksoiskansalaisuus ja hän on päässyt pukemaan ylleen myös Viron maajoukkuepaidan.

– Pelaaminen Viron maajoukkueessa on ollut tosi hyvä kokemus. Olen tavannut seillä hyviä ukkoja ja nähnyt millaista lätkä on noissa ei ihan huippumaissa. Virossakin taso on nousemaan päin, niin tosi mielenkiintoisia ja kivoja pelejä ne ovat olleet.

TUTO-kasvatilla on kokemusta niin A-nuorten SM-liigasta kuin Mestiksestäkin ja hänen mukaansa suurin ero sarjojen välillä löytyy kamppailupelaamisessa. Kokoa Viitasella on 193 cm ja 100 kg ja hän näkee omina vahvuuksinaan jäällä juuri fyysisyyden.

– Ehkä suurin ero sarjojen välillä on siinä fyysisyydessä. Vauhti nyt on aika samanlaista, mutta suurin ero on ehkä siinä miesten ja nuorempien poikien fyysisyydessä. Mestiksessä kamppaillaan vähän enemmän ja se tuo oman haasteensa, Viitanen pohtii.

– Pelaajana olen isokokoinen ja fyysinen. Laukaukseni on ihan hyvä ja luistelulla pärjään, niin siinä on ehkä ne omat vahvuudet kamppailupelaamisessa.

Syksyn pelien alkuun on vielä aikaa, mutta voitonnälkä kaivelee jo hyökkääjää. Ensi kauden tavoitteet ovat Viitaselle selvät ja hän haluaakin vakiinnuttaa paikkansa joukkueessa.

– Tavoitteena olisi päästä siihen kunnon kokoonpanoon ja saada hyvää roolia. Ja totta kai meillä on hyviä jätkiä siellä, eli tavoitteena on, että pääsisimme mahdollisimman pitkälle. Voitonhalu on iso, niin olisi kivaa voittaa jätkien kanssa jotain! 

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

KAUDEN 24-25 KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!  Nyt myynnissä rajoitettu erä kausikortteja erikoishintaan! Jokainen kausikortti on numeroitu, joten...

Lue lisää

TERVETULOA KEVÄÄN 2024 TUTO-RISTEILYLLE! Risteilemme Viking Linen kanssa maailman upeimmassa saaristossa lauantaina 18.5.2024 Varma kevään merkki...

Lue lisää