TUTO Hockey on päässyt sopimukseen laitahyökkääjä Matias Lehtosen kanssa. Kauden päätteeksi SaPKon paidassa Mestiksen mestaruutta juhlinut 21-vuotias Lehtonen saapuu TUTOon yhden vuoden mittaisella sopimuksella. Lisäksi hyökkääjä Hannu Kuru on solminut jatkosopimuksen TUTOn kanssa.
Matias Lehtonen – Pelimies ja persoona
Turkulaislähtöinen hyökkääjä Matias Lehtonen pelasi kuluneella kaudella ensimmäisen kautensa miesten sarjoissa. Debyyttikausi toi miehen tilille 36 runkosarjaottelua tehoin 6+5. Pudotuspeleissä Lehtoselle kertyi 11 ottelua tehoin 2+2. Nousujohteinen kausi päättyi lopulta mestaruusjuhliin, SaPKon kaadettua Mestiksen finaaleissa K-Vantaan puhtaasti voitoin 4-0.
Mestaruus ei suinkaan ollut 21-vuotiaalle Lehtoselle uran ensimmäinen. Kaudella 2014-2015 hän pääsi juhlimaan A-nuorten suomenmestaruutta TPS:n paidassa. HPK:ta vastaan pelatussa ratkaisevassa finaalissa Lehtonen vastasi ottelun voittomaalista. Seuraavalla kaudella hän pääsi tekemään Liigadebyyttinsä TPS:n paidassa. TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola on uudesta hankinnasta mielissään.
”Masin tulokaskausi Mestiksessä oli hyvä, ottaen huomioon alkuun tulleet hidasteet. Kausi oli häneltä erittäin nousujohteinen, ja Lehtonen tulee ottamaan ensi kaudella isoja askeleita eteenpäin.
Aittolan mukaan Lehtonen on myös persoonana äärimmäisen sopiva palanen tulevan kauden TUTO-palapeliin.
”Persoonia on vaikea tiivistää sanoiksi, mutta ”Masia” voi kuvailla pelimieheksi ja persoonaksi. Pelimies Lehtonen on älykäs ja monipuolinen kiekkoilija, joka antaa jokaisessa vaihdossa kaikkensa kaukalossa. Persoona Lehtonen on sellainen, jota jokainen joukkue kaipaa. Lehtonen tuskin on hetkeäkään hiljaa, joten ainakin koppiin tulee aimoannos elämää hänen myötään.”
Lehtonen itse kertoo, että tavoitteena on auttaa joukkuetta kaikin tavoin, sekä ottaa pelaajana seuraava askel.
”Tietenkin hienot fiilikset sopimuksesta TUTOon. Turku on kuitenkin kotikaupunkini ja sitä kautta lähellä sydäntä totta kai. Miikan (Elomo) kanssa oltiin jo kauden aikana jutuissa, ja sitä kautta saatiin nyt sitten homma vietyä maaliin. Viime kaudesta jäi totta kai loistavat fiilikset. Ei voi paljoa enempää pelaaja toivoa, kuin mestaruutta. TUTOssa tavoitteena on auttaa joukkuetta menestymään niin hyvin kuin mahdollista. Henkilökohtaiset tavoitteet ovat kehittyä pelaajana, ja sitä kautta ottaa se seuraava steppi eteenpäin uralla.”
Luottosoturi Kuru jatkaa Kupittaalla
Kuluneen kolmen kauden aikana joukkueen ehdottomaksi runkopelaajaksi itsensä sementoinut Hannu Kuru jatkaa TUTOn riveissä niin ikään yksivuotisella sopimuksella. Kuluneella kaudella Kuru iski 30 tehopisteen myötä uuden piste-ennätyksensä, ollen 14 maalilla TUTOn kolmanneksi tehokkain maalintekijä. Koko Mestiksen tasolla Kuru oli tasakentällisin tehdyissä pisteissä sarjan 20 tehokkaimman joukossa. Aittolan mukaan 23-vuotiaalla Kurulla on potentiaalia nostaa tasoaan edelleen.
”Hannu Kuru on erittäin arvokas pelaaja TUTOlle. Hannu on kehittynyt pelaajana jokaisella TUTO-kaudellaan, ja kuuluu ehdottomasti sarjan parhaimpien kahden suunnan pelaajiin. Tulevalla kaudella hänellä on kaikki potentiaali nousta sarjan eliittiin.”
Liikettä myös ulospäin
Viime kaudella TUTOa edustaneet Samuli Valvisto, Kasperi Nuto, Kalle Moisio, Aleksi Rutanen, Kevin Kallonen, Niko Karhu ja Atte Sillanpää eivät tällä erää jatka pelejään TUTOn riveissä. Lisäksi Mestiksen gaalaristeilyllä opiskelijapalkinnolla palkittu puolustaja Olli-Pekka Heinimäki lopettaa kiekkouransa.
Joukkueessa lainalla pelanneet Rasmus Rinne, Tarmo Reunanen ja Markus Nurmi palaavat sopimusseurojensa vahvuuteen.
Kausi 2017-2018 polkaistaan käyntiin 20.5. järjestettävällä TUTO-risteilyllä. Perinteinen risteily sisältää tänä vuonna muun muassa tulevan kauden joukkueen esittelyä, jääkiekon MM-kisojen seuraamista ja klassisen TUTO-visan. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät TÄSTÄ.