KUVAKOOSTE: Espoo United nappasi pronssimitalit TUTOn nenän edestä

TUTO Hockey – Espoo United

2 – 3 (1 – 0, 1 – 3, 0 – 0)

Tilastot 

TUTO Hockey ja Espoo Unitedin välillä pelattu Mestiksen pronssiottelu tarjosi lopulta viisi maalia. Toisen erän musta hetki koitui TUTOn turmioksi, ja ottelu päättyi espoolaisten 2-3 voittoon. Voiton myötä Espoo United nappasi matkaansa Mestiksen pronssimitalit vuosimallia 2017. Otteluun päättyi myös TUTO-legenda Tuukka Pulliaisen mahtava peliura edustustasolla.

 

 

Ennen ottelua TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen kukitti viimeisen pelinsä TUTO-paidassa edustustasolla pelanneen Tuukka Pulliaisen, jolle yleisö osoitti villisti suosiota.

 

 

Ottelu oli alusta saakka kovatempoinen ja fyysinen. Pelin kovuuden sai tuntea myös TUTO-maalilla 28 kertaa torjunut Rasmus Rinne.

 

 

TUTO siirtyi ylivoimalla 1-0 johtoon ajassa 08:19. Maalista vastasi hyvän kevään pelannut Aleksi Rutanen, joka iski Petteri Nummelinin laukauksen irtokiekon varmasti espoolaismaalin ylähyllylle.

 

 

Rasmus Tirrosen ottelu sisälsi ajoittain erikoisia torjunta-asentoja, mutta espoolaismaalivahdin 32 torjuntaa riittivät tällä kertaa voittoon ja pronssimitaliin.

 

 

TUTOn 2-3 kavennusmaalin toisen erän lopulla iski uransa viimeistä ottelua TUTO-paidassa edustustasolla pelannut Tuukka Pulliainen.

 

 

Päätöserän hurjasta painostuksesta huolimatta TUTO ei saanut kiekkoa kolmannen kerran ohi Tirrosen.

 

 

Espoo Unitedin kausi päättyi pronssijuhliin kapteeni Jimi Santalan johdolla…

 

 

…kun taas TUTO-pelaajien kausi päättyi karmaisevaan pettymykseen.

 

 

Pettymyksestä huolimatta TUTO-pelaajat kävivät vielä ottelun jälkeen kiittämässä koko kauden ajan joukkueen rinnalla seisseitä TUTO-Rebelsejä.

 

Kausi 2016-2017 on nyt paketissa. TUTO Hockey haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja kannattajia, jotka olivat mukana tässä matkassa. Tuleva kausi starttaa jo lauantaina 20.5. kun perinteinen TUTO-risteily lähtee liikkeelle Turun satamasta. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä.

KUVAT: SHAUN DUNCAN
TEKSTI: JYRI SULANDER

 

 

Jaa eteenpäin:

Naapurin Maalaiskana Oy ja TUTO ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023-2024. Kauden aikana katsomme jatkoa myös seuraaville...

Lue lisää

Uusi Mestis-kausi ja ensimmäinen runkosarjaottelu lähestyy nopeasti! Olemme ymmärrettävästi saaneet paljon kyselyitä kausikorteista, jotka on tilattu...

Lue lisää

Nykyisen työntekijän siirtyessä urallaan eteenpäin, TUTO Hockey hakee organisaatioonsaPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ TUTO Hockey pelaa kaupungin värikkäintä lätkää Kupittaalla...

Lue lisää