Viiden pisteen reissu

IPK – TUTO Hockey 3-4 ja

Ilmari Suistio 2+1

Sasu Päivärinta 0+3

Niclas Karjalainen 2+0

Niklas Rantanen 0+2

Valtteri Laine 0+1

Aapo Rautee 0+1

TUTO matkusti Iisalmeen harvinainen tappio allaan. Helppo paikka Iisalmi ei ole, mutta kurssia lähdettiin heti kääntämään. Ensimmäinen erä alkoi tasaisesti molempien päästessä hyökkäyksiin, joskin maalipaikoille ei ihan vielä alkuun riittänyt. Erän puolivälissä kotijoukkue otti rangaistuksen, mutta TUTOn ylivoima ei saanut paljoa mitään aikaiseksi. Kuitenkin välittömästi rangaistuksen päätyttyä Ilmari Suistio laukoi kiekon jäätä pitkin maaliin. Loppuerän aikana IPK pääsi myös yrittämään ylivoimaa, mutta tuloksettomasti, joten tauolle TUTOn vierasjohdossa.

Heti toisen erän ensimmäisellä minuutilla kotijoukkue joutui alivoimalle. Yleensä erien alkujen ylivoimat ovat haastavia, mutta tällä kertaa TUTO onnistui, kun jälleen kerran Ilmari Suistio laukoi kiekon maaliin. Muutaman minuutin kuluttua nähtiin ehkä koko kauden toistaiseksi kyseenalaisin tilanne, kun TUTO laukoi kiekon jälleen keskelle maalia, mutta käsittämättömästi illan tuomaristo oli hallissa ainoat, jotka eivät maalia nähneet. TUTOn peli sekosi tästä tuomiosta, ja IPK pääsi niskanpäälle pakottaen TUTOn aikalisälle erän puolivälissä. Aikalisä olikin hyödyllinen, sillä parin minuutin kuluttua kapteeni Niclas Karjalainen laukoi taukotilanteeksi 0-3.

IPK tuli kolmanteen erään kiri mielessään, ja parin minuutin jälkeen saivatkin kavennuksen tehtyä. Erän puolivälissä kotijoukkue pääsi ylivoimalle, josta syntyi myös 2-3 kavennusmaali. IPK sai tästä pienen hurmoksen päälle, ja vain minuutti kavennusmaalista, ja peli oli tasan 3-3. Vielä, kun pian tasoituksen jälkeen TUTOlta istui kaksi pelaajaa jäähyllä, tilanne näytti hieman huolestuttavalta. Kahden pelaajan alivoima kuitenkin kestettiin, ja kun kotijoukkueelle vihellettiin rangaistus väärästä vaihdosta, niin IPK:n hurmos saatiin katkaistua. TUTO pelasikin varsinaisen peliajan lopun käytännössä ylivoimalla, mutta ilman tulosta.

Jatkoaika alkoi myös TUTOn ylivoimalla, ja peli saatiinkin heti IPK:n päätyyn. Aivan rangaistuksen lopulla Niclas Karjalainen sivalsi TUTOlle lisäpisteen.

Hokki – TUTO Hockey 0-1

Eevert Eloranta 1+0

Eelis Löfgren 0+1

Sasu Päivärinta 0+1

Sunnuntaina vieraskiertueella vuorossa oli aamupäivän ottelu Kajaanin Hokkia vastaan. Hokki saikin otteluun näennäisesti paremman alun, mutta pienestä pyörityksestä huolimatta maalipaikoille TUTO ei kotijoukkuetta päästänyt. Pikkuhiljaa myös TUTO heräsi otteluun, ja pelin painotus kääntyi käytännössä loppueräksi kotijoukkueen maalille. Sisään asti kiekkoa ei kuitenkaan saatu, joten erätauolle maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen erä alkoi tasaisempana molempien päästessä maalipaikoille. Ensimmäisenä osui TUTO, kun upean kuvion päätteeksi Eevert Eloranta pelattiin läpiajoon, joka nosti kiekon tyylikkäästi rystyllä yläkulmaan. Erän lopulla TUTO pääsi yrittämään (ottelun ainoan kerran!) ylivoimaa, mutta tuloksetta. Toiselle erätauolle siirryttiin TUTOn johdossa.

Kolmas erä sujui pääosin TUTOn hallinnassa, joskin erän mittaan Hokki saikin hieman enemmän hallintaa yrittäessään tasoittaa ottelun. Loppujen lopuksi lähempänä maalia olikin TUTO, joka meinasi osua tyhjään maaliin. Ottelusta harvinainen 0-1 voitto, sekä vielä harvinaisempi nollan jäähyn ottelu.

Sarjataulukon top10 (16.10.)

(joukkue, ottelut, maaliero, pisteet)

  1. SaPKo, 13, 24, 33
  2. TUTO Hockey, 13, 29, 30
  3. K-Vantaa, 13, 28, 29
  4. JYP Ak., 13, 9, 27
  5. LeKi, 10, 26, 26
  6. KOOVEE, 13, 7, 25
  7. GrIFK, 14, -1, 25
  8. Jokipojat, 14, 13, 23
  9. K-Kissat, 12, -7, 22
  10. Hermes, 13, 5, 19
Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

TUTOn alempi SM-sarja jatkui kotiottelulla IFK:ta vastaan, ja vierasottelulla Ilvestä vastaan. Ennakkoon varsinkin IFK-ottelusta odotettiin kovaa...

Lue lisää

Alempi SM-sarja alkoi vierasottelulla Mikkelissä Jukureita vastaan. Ottelu päättyi kentällä kotijoukkueen 2-0 voittoon, mutta pelin jälkeen...

Lue lisää