Kuulumisia kesäharjoittelusta

Kausi 2023-2024 polkaistiin virallisemmin käyntiin jääharjoituksilla Kaarinassa tämän viikon maanantaina parin tunnin jäävuorolla. Mutta mitä viime kauden jälkeen ja tämän tulevan kauden alun välillä on tapahtunut?

Toukokuu

Tulevaan kauteen valmistautuminen aloitettiin avoimella tryout-tapahtumalla. Osallistujia olisi ollut enemmän kuin voitiin ottaa, joten heti piti tehdä pieni esikarsinta.

Ohjelmaan kuului tavallisia jääharjoituksia uusvanhan päävalmentajan Kim Wikströmin, sekä edustusjoukkueen päävalmentajan Jonne Virtasen ohjeistuksessa. Lisäksi pelattiin kaksi ottelua sininen vs valkoinen-tyylillä.

Tryout-tapahtuman jälkeen tehtiin vaikeita pelaajavalintoja, ja mukaan päässeet pelaajat aloittivat jää- sekä oheisharjoittelun viime kauden jatkajien, sekä seuran U18-joukkueista nousseiden pelaajien kanssa.

Päävalmentaja Wikström: Poimittiin try-outeilta muutama mielenkiintoinen pelaaja joiden koimme tuovan joukkueeseen lisäarvoa ja monipuolisuutta roolitusten kannalta. Toukokuun alusta lähtien harjoittelussa on paistanut loistava ryhmähenki. Jätkät paiskivat hommia sitoutuneesti ja motivoituneesti.

Kesäkuu

Kesäkuussa harjoiteltiin Kaarinassa jäällä 4 kertaa viikossa. Ohjelmassa oli myös lähes päivittäistä kuntosaliharjoittelua, peruskunnon kohottamista, sekä joukkuehenkeä, pelisilmää ja fyysisyyttä kohottavia pallopelejä.

Loppukuusta järjestettiin kahden päivän lopputurnaus, jossa pelaajat jaettiin joukkueisiin erinäisiä tehtäviä ja otteluita varten.

Ensimmäisenä päivänä hikoiltiin ihan urakalla. Ohjelmassa oli jalkapalloa, koripalloa sekä rantalentopalloa. Jokainen neljästä joukkueesta kohtasi toisensa jokaisessa lajissa, joten koko aamupäivän kestäneessä rupeamassa jokainen sai varmasti ihan riittävästi sykettä koholle.

Toisena päivänä oli vuorossa heittäytymistä vaativia tehtäviä Amazing Race-tyylisessä kilpailussa. Joukkueille annettiin tehtäviä, joita varten piti hieman tutkia kaupungin tapahtumatarjontaa, käyttää mielikuvitusta, ja esimerkiksi käydä Turun Tuomiokirkon syntymäpäivien kunniaksi esittämässä onnittelulaulu kirkon portailla.

Näiden tehtävien jälkeen kokoonnuttiin yhteen viettämään saunailtaa, jossa vielä viimeisenä ohjelmanumerona oli TUTO-aiheinen tietovisa. Tietovisassa pelaajia kirittämään saatiin vielä joukkueen toimihenkilöistä koottu joukkue. Voittaja saatiin ratkottua vasta tietovisassa, ja voittajajoukkue palkittiin ruhtinaallisesti.

Päävalmentaja Wikström: Pääsimme kesäkuussa jäälle hiomaan yhteistä peli-identiteettiä ja opettelemaan pelitapaa. Isossa merkityksessä oli myös hyvien ’tapojen’ luominen jääharjoitteluun, jotta saamme ne siirtymään mahdollisimman nopeasti myös peleihin rutiinien muodossa. Fysiikka- ja oheisharjoittelussa pääpaino oli edelleen vahvan pohjan ja peruskunnon nostamisessa. Pyrimme myös pelaamaan määrällisesti paljon eri pallopelejä.

Heinäkuu

Heinäkuussa pelaajat ja toimihenkilöt vapautettiin kesälaitumille. Pelaajat saivat mukaansa harjoitteluohjeet, ja toimihenkilöt käskyn rentoutua. Omatoimijakso kesti kolme viikkoa, jonka jälkeen otetaan ensin pari jalkoja avaavaa jäätä Kaarinassa, ja elokuun alusta siirrytään takaisin varsinaiseen jäähallielämään Rajupaja Areenalle.

Elokuu

Elokuussa aloitetaan normaali jääkiekkoarki. Jäällä ollaan joka arkipäivä, jonka lisäksi ohjelmassa on muutama harjoitusottelu. K-Espoo Challenger, sekä KOOVEE kohdataan kaksi kertaa, ja Grankulla IFK kerran. Näiden lisäksi vielä yksi harjoitusottelu on mahdollinen. Sarja alkaa 1.9. kotiottelulla Viikinkejä vastaan.

Päävalmentaja Wikström: Maanantaina startattiin ja pääsimme aloittamaan vihdoin valmistautumisen kohti sarja-avausta. Tämän viikon ohjelmaan kuuluu paljon testausta. Eiliset voimatestit antoivat positiivisia signaaleja kesän aikana tapahtuneesta kehityksestä. Ensi viikosta alkaen palaamme omaan luolaan harjoittelemaan. Itseäni miellyttää suuresti, että joukkueessa on hyvä jatkuvuus. Noin 30 pelaajan kokoinen rinki mahdollistaa myös oivan kilpailutilanteen pelipaikoille. Harjoitusotteluiden suhteen olen tyytyväinen, että saatiin SM-joukkuetta vastaan tuplapelit. Myös Mestiksen kärkikastiin kuuluva KOOVEE tulee olemaan myös hyvä mittari meille. Tällä viikolla varmistunee todennäköisesti vielä yksi ottelu.

Harjoitusottelut sekä U20-Mestiksen otteluohjelman löydät osoitteesta https://www.tutohockey.fi/tuto-hockey-u20/otteluohjelma/

Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

TUTOn alempi SM-sarja jatkui kotiottelulla IFK:ta vastaan, ja vierasottelulla Ilvestä vastaan. Ennakkoon varsinkin IFK-ottelusta odotettiin kovaa...

Lue lisää

Alempi SM-sarja alkoi vierasottelulla Mikkelissä Jukureita vastaan. Ottelu päättyi kentällä kotijoukkueen 2-0 voittoon, mutta pelin jälkeen...

Lue lisää