Kärkiottelusta tappio – alkusarjan voitosta kiihkeä kamppailu

TUTO Hockey – K-Vantaa 1-4

Ville Lindholm 1+0

Eevert Eloranta 0+1

Niklas Rantanen 0+1

Ottelun lähtökohdat oli molemmille kristallinkirkas: voitolla TUTOn nousu SM-sarjaan olisi sinettiä vaille valmis, Vantaan voitolla puolestaan alkusarjan voitosta muodostuisi trilleri, eikä kummankaan nousu olisi vielä varma. Vantaa tulikin otteluun terävästi, joskaan ei TUTOkaan huonosti aloittanut. Peli aaltoili päästä päähän vauhdikkaana, mutta maalipaikoille ei kumpikaan päässyt. Muutaman minuutin jälkeen kotijoukkueen puolustus kuitenkin nukahti, ja vierailijat pääsivät iskemään ottelun avausmaalin. Maalin jälkeen TUTO sai hieman otetta itselleen, ja pelin painopiste painui K-Vantaan päätyyn. Alusta asti kotijoukkueen pelissä oli havaittavissa tehottomuutta, ja ottelun toisen maalin iskikin vierailijat komealla rannelaukauksella aivan maalin yläkulmaan. Erätauolle vieraiden kahden maalin johdossa.

Toinen erä alkoi myös tasaisena, ja kiekkoa saatiin painettua molempiin päätyihin, joskin pienessä TUTOn hallinnassa. Kotijoukkueen peliä vaivasi kuitenkin yhä tehottomuus, eikä asiaa auttanut vieraiden loistavasti pelannut maalivahti. Erän puolivälissä K-Vantaa pääsi kokeilemaan illan ensimmäistä ylivoimaansa. Peli pyörikin näennäisesti TUTOn kenttäpäädyssä, mutta mitään ihmeellisiä maalintekotilanteita ei syntynyt. Pian jäähyn jälkeen TUTO sai hieman kovemman paineen vieraiden maalille, ja Ville Lindholm onnistui survomaan kiekon maaliin ja kaventamaan pelin. Välittömästi kuitenkin heti seuraavan aloituksen jälkeen TUTO joutui jälleen alivoimalle antaen pelin hallinnan jälleen K-Vantaalle. Maaleja toisessa erässä ei kuitenkaan enää nähty.

TUTO tuli kolmanteen erään kiri mielessään, ja painoikin peliä vieraiden kenttäpäätyyn. K-Vantaan maalivahti jatkoi kuitenkin huippuotteluaan, aiheuttaen kotijoukkueelle jo pientä tuskastumista. Erän puolivälissä kesken TUTOn painostuksen K-Vantaa onnistui kuin varkain iskemään illan kolmannen maalinsa, ja jälleen pian maalin jälkeen kotijoukkue joutui jälleen myös alivoimalle. Vieraiden ylivoima ei vieläkään tuonut tulosta, ja pian jäähyn päättymisen jälkeen TUTO vaihtoi maalivahdin ylimääräiseen kenttäpelaajaan. Ottelun viimeisen maalin iski kuitenkin K-Vantaa osuen tyhjään maaliin. Näin ollen taisteluun sarjan voitosta lähdetään tasapisteistä.

TUTO Hockey – Jokipojat 4-0

Ville Lindholm 1+1

Valtteri Laine 0+2

Tobias Valtonen 0+2

Aapo Rautee 1+0

Arttu Rauhanen 1+0

Eevert Eloranta 1+0

Arttu Ahvenjärvi 0+1

Niklas Rantanen 0+1

Niclas Karjalainen 0+1

Viikon toiseen otteluun lähdettiin tilanteessa, jossa TUTOlla ei oikein olisi enää varaa pistemenetyksiin, kun taas Jokipojat pääsisi pelaamaan paineettomassa tilanteessa. Kotijoukkue tuli otteluun hyvin sisään ottaen käytännössä välittömästi pelin hallinnan itselleen vieraiden päästen vain silloin tällöin vastahyökkäyksiin. Edellisestä ottelusta TUTOlle oli kuitenkin jäänyt tehottomuus päälle, eikä kiekkoa saatu hyvistä paikoista huolimatta maaliin saakka. Erän loppupuolella kotijoukkue pääsi myös yrittämään ylivoimaan, mutta tuloksetta ja vieläpä ilman kunnollista pyöritystä. Erän viimeisellä minuutilla tehottomuuden kirous kuitenkin hellitti hieman Ville Lindholmin lauottua TUTOn taukojohtoon.

Jokipojat tuli toiseen hieman paremmin, mutta pelin painopiste pysyi silti pääasiassa vieraiden päädyssä. Kotijoukkue ei kuitenkaan vieläkään saanut hanojaan kunnolla auki. Ottelun seuraavaa tilastomerkintää saatiin odotella aina erän puoliväliin saakka, kun Niklas Rantaselta irtosi kauden selvästi upein syöttö koko Jokipoikien puolustusalueen läpi takatolpalla odottaneen Aapo Rauteen lapaan, jolla oli helppo työ siirtää kiekko tyhjään maaliin. TUTOn peli vaikutti vapautuvan tästä maalista, sillä vain pari minuuttia myöhemmin Arttu Rauhasen maalinedustan ohjaus vei kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle. Heti maalin jälkeen TUTO kuitenkin sortui jo Vantaa-pelistä tuttuun jäähyyn heti seuraavan aloituksen jälkeen. Jokipojat ei kuitenkaan saanut mitään mainittavaa aikaiseksi ylivoimallaan. Erän lopulla myös kotijoukkue pääsi yrittämään ylivoimaa, ja tällä kertaa Eevert Elorannan laukaus painui maaliin saakka. Kolmas erä olikin sitten enemmänkin pelailua, ja TUTOn huolimattomuutta. Siitä huolimatta loppunumerot 4-0 ja Leevi Mäkelälle jo kauden kahdeksas nollapeli.

Sarjataulukko (tilanne 22.1.)

(joukkue, ottelut, maaliero, pisteet)

  1. TUTO Hockey, 34, +86, 80
  2. K-Vantaa, 34, +85, 80
  3. SaPKo, 34, +59, 75
  4. Hermes, 34, +51, 63
  5. S-Kiekko, 34, +30, 62
  6. KJT Haukat, 33, +16, 60
  7. KOOVEE, 34, +3, 58
  8. LeKi, 34, +11, 57
  9. JYP Ak, 34, +10, 56
  10. Jokipojat, 34, +22, 54
Jaa eteenpäin:

Alempi SM-sarja alkoi vierasottelulla Mikkelissä Jukureita vastaan. Ottelu päättyi kentällä kotijoukkueen 2-0 voittoon, mutta pelin jälkeen...

Lue lisää

KOOVEE – TUTO Hockey 0-2 Severi Artto 1+0 Juuso Salo 1+0 Eelis Löfgren 0+1 Vertti Malinen...

Lue lisää

TUTO Hockey – LeKi 8-0 Niklas Rantanen 0+5 Arttu Ahvenjärvi 3+1 Eevert Eloranta 2+2 Ville Lindholm...

Lue lisää