Itä-Suomesta täydet pisteet

Jokipojat – TUTO Hockey 2-4

Eevert Eloranta 2+1

Niklas Rantanen 0+2

Marcus Hermansson 1+0

Ville Lindholm 1+0

Niclas Karjalainen 0+1

Leevi Nordman 0+1

Jokipojat-ottelu oli ennakkoon viikonlopulla se tärkeämpi ottelu, sillä Jokipojat tiedettiin hyväksi joukkueeksi, ja sarjataulukossa se onkin ollu koko kauden heti kärjen takana. Ottelun alku olikin vauhdikas molemmin puolin. Kumpikin joukkue sai näennäisiä hallintoja, ja joitan puolittaisia maalipaikkoja. Tilastomerkintöjä ei kuitenkaan ensimmäisestä erästä saatu aikaiseksi.

Toinen erä alkoi hieman toisenlaisesti, kun jo ennen viidettä peliminuuttia molemmilla joukkueilla oli ollut omat ylivoimansa. Maaleja ei näistä nähty, ja peli jatkuikin tasaisena. Erän puolivälissä TUTO joutui kahden pelaajan alivoimalle. Jokipojat ei kuitenkaan saanut käytännössä mitään aikaiseksi, vaikkakin peli jäi hieman pyörimään TUTOn päätyyn vielä jäähyjenkin jälkeen. Erän lopulla myös TUTO pääsi vielä ylivoimalle, ja tällä kertaa Eevert Elorannan laukaus löysi tiensä verkkoon asti. Näin ollen toiselle erätauolle 0-1 vierasjohdossa.

Myös kolmas erä alkoi vauhdikkaasti, kun jo toisella minuutilla oltiin TUTOn harvinaisella 4vs3-ylivoimalla. Ylivoima ei kuitenkaan tällä kertaa tuottanut maalia. Erän puolivälissä nähtiin TUTOlta todellinen tehohetki, kun vain hieman reiluun kolmeen minuuttiin verkko pölisi kolmesti Jokipoikien maalivahdin selän takana. Maalinteon aloitti Eloranta illan toisellaan, jonka jälkeen Marcus Hermansson laukoi uransa ensimmäisen u20-maalin, ja tehohetken täydensi Ville Lindholm. Yhtäkkiä peli olikin jo 0-4 TUTOlle, ja ottelu saattoi vaikuttaa ratkenneelta. Erän lopulla Jokipojat onnistui kuitenkin tekemään ylivoimamaalin, ja pientä hurmosta aikaiseksi. Hurmos tuotti kuitenkin vain kaksi kavennusmaalia, joten pisteet TUTOn matkaan.

KalPa Ak. – TUTO Hockey 0-5

Niklas Rantanen 1+1

Ilmari Suistio 0+2

Eevert Eloranta 1+0

Arttu Rauhanen 1+0

Sasu Päivärinta 1+0

Aapo Rautee 1+0

Ville Lindholm 0+1

Marcus Hermansson 0+1

Ville Orava 0+1

Juuso Salo 0+1

Onni Rannikko 0+1

Reissu jatkui Kuopiossa eri lähtökohdista, mitä Joensuussa oli ollut. KalPa oli häntäpään joukkue, kun taas TUTO yritti saada eroa takana tuleviin. TUTO heitti myös kokoonpanoon pienen yllätyksen, kun pikahälytyksellä mukaan reissuun lähtenyt U18-joukkueen maalivahti Viktor Pasztor sai kiitokseksi pelivuoron, ja debyytin U20-sarjoissa. Ottelu lähti käyntiin juuri kuten sarjataulukosta osasi veikatakin. TUTO painoi päälle, ja kotijoukkue joutui roiskimaan huolimattomia syöttöjä ja purkukiekkoja. Toisaalta alusta asti oli myös selvää, että kotijoukkueen illan paras pelaaja tulisi löytymään tolppien välistä. Ja vaikka kotijoukkueen maalivahdilla olikin ensimmäisessä erässä peräti 21 torjuntaa, tauolle siirryttiin vain 0-1 vierasjohdossa.

Toinen erä jatkui täysin samanlaisena, joskin TUTO sai helpottavan toisen maalin jo erän alkuun, kun Ville Lindholmin esityöstä Niklas Rantanen taiteili puolittaisesta läpiajosta kiekon maaliin. Erän puolivälissä nähtiin hieman harvinaisempi maali, kun Arttu Rauhanen onnistui upeasti läpiajosta. Kun myös Sasu Päivärinta onnistui vielä erän lopulla laukomaan tilanteeksi 0-4, oli peli käytännössä ratkennut.

Kolmas erä olikin sitten jo enemmän pelailua, jonka johdosta myös KalPa pääsi laukomaan hieman enemmän. Mitään kovin uhkaavaa ei kuitenkaan TUTOn maalille syntynyt, ja kun Aapo Rautee viimeisteli taululle vielä lukemat 0-5, Viktor Pasztorille tyylikäs debyytti voitolla ja nollapelillä höystettynä.

Sarjataulukko top10 (tilanne 6.11.)

(joukkue, ottelut, maaliero, pisteet)

  1. TUTO Hockey, 19, +42, 45
  2. K-Vantaa, 19, +46, 41
  3. SaPKo, 18, +25, 40
  4. LeKi, 16, +25, 33
  5. Hermes, 19, +17, 33
  6. KOOVEE, 18, +7, 33
  7. JYP Ak, 19, 0, 33
  8. Jokipojat, 18, +22, 32
  9. GrIFK, 20, -14, 32
  10. S-Kiekko, 19, +8, 29
Jaa eteenpäin:

alkusarja uuden edessä mestiksessä TUTOn kausi käynnistyi monen vuoden tauon jälkeen U20 Mestiksessä. Kauteen lähdettiin turkulaisimmalla...

Lue lisää

TUTOn alempi SM-sarja jatkui kotiottelulla IFK:ta vastaan, ja vierasottelulla Ilvestä vastaan. Ennakkoon varsinkin IFK-ottelusta odotettiin kovaa...

Lue lisää

Alempi SM-sarja alkoi vierasottelulla Mikkelissä Jukureita vastaan. Ottelu päättyi kentällä kotijoukkueen 2-0 voittoon, mutta pelin jälkeen...

Lue lisää