Meistä jokainen tietää sen kutkuttavan tunteen kun odottaa jotakin todella kuumeisesti. Tällaisissa odottelijan housuissa olivat takuuvarmasti ainakin TUTO Hockeyn pelaajat, odottaessaan perjantaista vääntöä Lempäälän Kisaa vastaan. Joukkueella oli takana maukastakin maukkaampi voitto KooKoosta voittolaukauskisan jälkeen. Samaan välisarjaan kuuluvat TUTO Hockey ja LeKi kohtasivat nyt kuudennen kerran runkosarjassa, ja ainakin panosta matsissa riitti. Piste- ero ennen koitosta oli kolme pistettä lempääläläisten hyväksi. Molemmilla tiimeillä on saumat edetä pudotuspeleihin, mutta vastaavasti myös riski päätyä play outteihin. Tällä kertaa kotijoukke ei juuri vieraskoreutta esittänyt vaan maalein 4-2 kaatoi LeKin ja saalisti samalla kolme tärkeää lisäpistettä. Illan ehdoton tähti oli TUTOn nelosketjun laituri Antti Reivonen, jonka kypärätemppu ei jättänyt ketään kylmäksi.
Odotukset ja fiilikset turkulaisleirissä olivat kovat, huolimatta siitä että rosterista puuttuivat Mikael Aaltonen, Derek Famulare sekä Markku Vuorisalo. Samalla ”perusäijien” puute tarjosi joukkueen nuoriso- osastolle mahtavan tilaisuuden saada ja ottaa vastuuta. Ja sitähän saatiin ja otettiin. Turkulaisten nelosvitja Antti Reivonen- Jaakko Pelkonen- Arttu Reponen käänsi otteen kotijoukkueeelle jo tavoilleen uskollisena ottelun ensimmäisen erän puolivälin jälkeen. Avausmaali kirjattiin Antti Reivosen nimiin. Kovin pitkäaikainen avausmaalin mukanaan tuoma hypetys ei kuitenkaan ollut sillä LeKi tuli vielä avauserässä tasoihin. TUTO Hockeyn Otto- Eemeli Linken jäähyä ehti kulua vain seitsemän sekuntia kun maskissa olleen Juho Santasen takana kolisi.
Maallikon silmin toista erää leimasi sellainen ”eihän tästä tule lasta eikä sitä toistakaan”. Todellisuudessa Kupittaan OS/G- areenalla nähtiin takuuvarmasti ottelun toisessa erässä jääkiekkoa parhaimmillaan. Miesvartiointia, napakoita syöttöjä, taklauksia, vauhtia; oikeastaan lähes kaikkia huippujääkiekon elementtejä koettiin roppakaupalla. Seitsemisen minuuttia ennen toisen erän päättynistä TUTOn Matias Kuusisto passitettiin jäähyboksiin. Alivoima- asetelma ei paljoa turkulaisia haitannut sillä kotijoukkue pääsi heti erikoistilanteen alettua kaksykköseen ja Toni Jalon tarjoilu Antti Reivoselle tarkoitti muutosta tulostaululla. Lisähönkää kotijoukkueen pikajunaan turboili Kai Syväsalmi viemällä Kari Makkosen suojatit jo kahden maalin johtoon.
Toisessa erässä lanseerattu vauhdikkuus jatkui myös kolmannessa erässä. LeKi luonnollisesti oli takaaajava osapuoli, mutta toisin kuin monasti varsinkin alkukaudesta ei TUTO niin sanotusti lopettanut pelaamista. Erän puolivälin paikkeilla koettiin katsomossa isoja sydämentykytyksiä, kun lempääläläisille määrättiin rangaistuslaukaus. Aku Joki- Erkkilän oli kuitenkin tunnustettava TUTO- veskari Juho Santanen ovelammaksi ja edelleen jatkettiin kotijoukkueen kahden maalin johdossa. LeKi jatkoi rankkaa prässiä mitä siivitti vielä TUTOlle langetettu jäähy. Illan ehdoton stara Antti Reivonen ei alivoimista paljoa piitannut vaan iski tyhjiin illan kolmannen osumansa ja vei kotijoukkeen 4-1 johtoon.
Sitten TUTOn mestaruuskauden (2007-2008) fanituskulttuuri on ollut ainakin aaltoliikemäistä. Viimeisten viiden kotiottelun aikana ollaan Kupittaalla koettu myös yleisön suunnalta ihan uudenlaista heräämistä. Fanikatsomon liput, möykkä, hehkutus ja rummun pauke ovat herättäneet myös muutkin jäyhät varsinais-suomalaiset antamaan TUTOlle kannustusta hetkinä jolloin pisteet ovat kullan kalliita. Ei epäilystäkään etteikö fanikatsomon herääminen ole vaikuttanut myös itse joukkueen esityksiin sillä TUTOn lento kotiotteluissa viime aikoina on ollut hulppeaa.
Kari Makkonen(TUTO Hockey): ”Todella tyytyväinen on oltava kolmeen saalistettuun pisteeseen. Kaksi ensimmäistä erää mentiin siten kuin piti, mutta kolmosessa oma pelaaminen loppui tyystiin ja selvittiin vähän kuin ihmeen kaupalla. Jäähyt on jatkossa saatava pois. Erityisesti on mainittava neloskentän rooli ja varsinkin Antti Reivosen huikea suoritus.”
Marko Keskinen(LeKi): ”Vasta viimeisessä erässä peli oli sitä mitä sen pitikin olla. Via Dolorosamme jatkuu edelleen. Varsinkin maalinteossa meillä on isoja ongelmia. Totuuden nimissä on myös sanottava että TUTO on todella hankala vastus. Varsinkin nyt kun joukkueen vanhat konnat pääsevät tuomaan esiin juonikkuuttaan niin vastustajan on oltava todella tarkkana. Mielenkiintoinen tulee olemaan joka tapauksessa sarjan loppurutistus. Tällä hetkellä meillä on vaikeaa, mutta ei auta itku markkinoilla.”
TUTO Hockeyn edesottanukset jatkuvat jo huomenna lauantaina 28.1.2012 jolloin joukkue reissaa Vaasaan kohtaamaan Sportin. Joukkueen kotiottelut jatkuvat puolestaan 1.2.2012 jolloin OS/G- areenalla nähdään pitkään odotettu vieras Mikkelin Jukurit.
Ensi keskiviikon jännittävään ja todella tärkeään kotiotteluun Jukureita vastaan on tarjolla lipputarjouksia. Tällä viikolla kokeilussa ollut verkkokauppatarjous jatkuu ensi viikolla aikuisten ja lasten lipuissa. Aikuisten lippu on 10 euroa ja lasten lippu 5 euroa, kun lipun ostaa verkkokaupasta. Tarjous on voimassa ainoastaan Lippupisteen verkkokaupassa! Hintaan lisätään Lippupisteen palvelumaksu, joka on euron, kun kopioit seuraavan linkin tai klikkaat sivun yläosassa olevaa Lippupisteen mainosta: http://www.lippu.fi/tickets.html?fun=erdetail&affiliate=mea&doc=erdetaila&erid=660503.
Opiskelijoille, eläkeläisille ja muille erikoislippuun oikeutetuille lipun hinta on Jukurit pelissä 5 euroa. Tätä lippua myydään ainoastaan OS/G Areenan lipunmyyntipisteissä ottelupäivänä klo 17.30 alkaen.
Eiköhän siis täytetä OS/G Areena jälleen keskiviikkona huikealla fiiliksellä ja kannusteta kotijoukkue voittoon!
Hippoksentien päädyssä on kuultavissa Aurinkokuningas Juhani Tammisen ottelualustus illan peliin huomenna n. klo 18.10 alkaen.
OS/G Areenalle kannattaa saapua hyvissä ajoin myös sen takia, että ravintoloista on tarjolla tuotteita tarjoushinnoin ennen peliä.
Normaalisti TUTO Hockeyn kotiotteluissa on käytössä parkkialueena Veritas stadionin Olympiakatsomon puoleinen oleskelualue. Tämä alue ei ole perjantaisessa LeKi-ottelussa käytössä stadionin remontin vuoksi.
Bloombergin aukion parkkipaikat ovat normaalisti käytössä. OS/G Areenalle on myös erinomaiset bussiyhteydet, joista tarkemmat ohjeet löytyvät kotisivuiltamme kohdasta "Ottelut"-> Kotihalli.
TUTO Hockeyn Pre Game Press Cafessa kerrattiin vielä keskiviikon makeaa kotivoittoa ja ennakoitiin huomista tuiki tärkeää LeKi-ottelua OS/G Areenalla. Paikalla olivat TUTO Hockeyn valmentajat Kari Makkonen ja Kai Ortio sekä eilisen ottelun KooKoota vastaan ratkaissut Pasi Nielikäinen.
”Positiiviset fiilikset ovat eilisen jälkeen. Siitä olen erityisen ylpeä, että vaikka taululla oli 0-2, niin päät eivät retkahtaneet joukkueella. Jätkillä oli sellainen henki päällä, jota olemme hakeneet. LeKiä vastaan olemme pelanneet kauden aikana todella tasaisia ja hyviä matseja, joten huomenna on varmasti taasluvassa taas tiukka peli. Meidän on tultava samalla liikkeelle ja ilmeellä kuin eiliseen peliin ja jätettävä jäähyt pois. Kun siinä onnistumme, saamme varmasti huomenna kolme pistettä”, kommentoi päävalmentaja Kari Makkonen.
Valmentaja Kai Ortion mukaan TUTO Hockeyn puolustus onnistui hyvin KooKoota vastaan. LeKiä vastaan kokoonpanoon saadaan myös lisävaihtoehtoja. ”Puolustus onnistui eilen hyvin. Kiitosta pitää antaa erityisesti reservistä tulleille Kuusistolle ja Viitaniemelle, jotka suoriutuivat mallikkaasti omasta ruudusta. Huomenna saamme Ölanderin mukaan kokoonpanoon. Hän ottanee paikan Linken parina. Mikäli Mikken tilanteessa ei tapahdu muutosta, jatkaa Kuusisto Koposen parina”.
Keskiviikon KooKoo-ottelussa ratkaisumaalin tehnyt Pasi Nielikäinen kuvaili turkulaisyleisöä ja tunnelmia seuraavasti debyytin jälkeisenä päivänä:
”Totta kai oltava tyytyväinen, kun tultiin joukkueen kanssa takaa rinnalle ja lopussa vielä ohi. Vastassa oli kuitenkin yksi sarjan kärkiporukoista. Omasta pelistä voin sanoa, että 1,5 vuoden tauko tosipeleistä näkyi vielä vähän. Kun tässä saa pari peliä alle, niin pääsen varmasti hyödyntämään omia vahvuuksiani entistäkin paremmin, joten jatkossa laidat ryskyvät varmasti enemmän OS/G Areenallakin. Ja olen valmis puolustamaan omiani, jos tilanne sitä vaatii. Ei se käy päinsä, että meidän maalivahdin päälle ajetaan vihellyksen jälkeen tai pelaajiamme kohdellaan muuten kaltoin”, kommentoi Nivalan Cowboy Pasi Nielikäinen.
”Vähän meidän ketjun peli haki vielä muotoaan, mutta olemme keskustelleet siitä ja pelaamme varmasti jatkossa paremmin. Huomenna LeKiä vastaan ainoa vaihtoehto on ottaa kolme pistettä. Toivottavasti katsomoon saadaan yhtä hieno tunnelma kuin eilen, sillä onhan nämä puitteet aivan uskomattoman hienot pelata. Ei edes kaikilla liigajoukkueilla ole vastaavaa tarjota. Olen kyllä todella ylpeä saadessani kantaa TUTO-paitaa”, jatkoi Nielikäinen.
TUTO Hockeyn tämän viikon kotipeleihin KooKoota ja LeKiä vastaan on mahdollista hankkia lippuja alennetuin hinnoin verkkokaupasta. Aikuisten lipun hinta on 10 euroa + palvelumaksu Lasten lipun hinta on 5 euroa + palvelumaksu Verkkokauppaan pääsee helpoiten kopioimalla seuraavan linkin tai klikkaamalla sivun ylälaidassa olevaa Lippupisteen mainosta:
http://www.lippu.fi/tickets.html?fun=erdetail&affiliate=mea&doc=erdetaila&erid=660503
TUTO Hockey ja LeKi iskevät yhteen huomenna todellisessa kuuden pisteen ottelussa. Ennakkotunnelmat kiihkeään perjantai-illan otteluun kerrotaan TUTO Hockey's Pre Game Press Cafessa tänään klo 15. Paikalla ovat eilisen ottelun ratkaisijat Antti Reivonen ja Pasi Nielikäinen sekä valmentajat Kari Makkonen ja Kai Ortio.
TUTO Hockey julkaisee tuttuun tapaan raportit tilaisuuden annista sekä nettisivuilla että Facebookissa.
TUTO Hockeyn tämän viikon kotipeleihin KooKoota ja LeKiä vastaan on mahdollista hankkia lippuja alennetuin hinnoin verkkokaupasta. Aikuisten lipun hinta on 10 euroa + palvelumaksu Lasten lipun hinta on 5 euroa + palvelumaksu Verkkokauppaan pääsee helpoiten kopioimalla seuraavan linkin tai klikkaamalla sivun ylälaidassa olevaa Lippupisteen mainosta:
http://www.lippu.fi/tickets.html?fun=erdetail&affiliate=mea&doc=erdetaila&erid=660503
Kulunut viikko Mestiksessä on ollut sen verran värikäs että itse Andy Warholkin kalpenisi. Jokipoikien Antti Ore siirtyi pikavauhtia Espoon Bluesiin, KooKoon koutsi Ismo Lehkonen sai kenkää, TUTOn Jere Ölander kärsii pelikiellosta ja sama joukkue sainasi loppukaudekseen aikamoisen väriläiskän Pasi Nielikäisen. Lisää värikylläisyyttä nähtiin keskiviikona 25.1.2012 kun TUTO sai vastaansa OS/G- areenalla KooKoon. Kuten oleettaa saattoi, nähtiin kahden liukasliikkeisen joukkueen välillä Stalingradin taistelua muistuttava hermoja raastava vääntö. Ratkaisu jouduttiin hakemaan voittolaukauskisan kautta ja kaksi pistettä Tkotijoukkueelle hankki ensimmäistä matsiaan TUTO- paidassa pelannut Pasi Nielikäinen. Ottelun lopputulos kirjattiin aikakirjoihin luvuin 3-2.
Mestiksen varmastikin kaikkien aikojen tasaisin runkosarja lähenee loppuaan. Niin sarjan kärki- kuin tyvipäässä piste- erot ovat henkeäsalpaavan pienet. Esimerkiksi TUTOn sijoitus ennen illan koitosta oli kymmenes mutta matkaa kuudenteen sijaan oli vain kaksi pistettä. Lyhyesti ilmaistuna oikeastaan kaikki joukkueet pelaavat tällä hetkellä kuuden pisteen otteluita sillä periaatteessa kaikilla joukkueilla on mahdollisuudet edetä pudotuspeleihin.Ottelun luonne näkyi myös illan koitoksessa sillä vapaata tilaa kentällä ei ollut ja tilanteet polveilivat päästä päähän, Kylmiä väreitä Kupittaan illassa koettiin ensimmäisen kerran kun Pasi Nielikäinen tavoilleen uskollisena hankki itselleen jäähyn. Kotijoukkue hoiteli alivoiman kuitenkin tyylikkäästi. Erän loppuminuuteilla puolestaan kotijoukkueelle tarjoutui todella herkullinen tilaisuus nakutella ottelun avausmaali kun parikin kouvolalaissoturia kävi ihmettelemässä jäähyaition salaisuuksia. Tilanteesta huolimatta Mikko Rämön maali varjeltui.
Illan ottelu TUTO- silmälasein katsottuna oli sikäli haastava että joukkue joutui lähtemään taistoon pisteistä ilman alakerran varjelijoita Mikael Aaltosta ja Jere Ölanderia. Ölanderin poissaolon syy tulikin jo mainittua ja Aaltoselle puolestaan ei pelilupaa herunut lauantaina saadun aivotärähdyksen takia. Vastaavasti varsin vähälle peliajalle kauden mittaan jääneet Matias Kuusisto ja Olli-Pekka Viitaniemi joutuivat astumaan varsin suuriin saappaisiin. Ja kovaan prässiin turkulaispakisto joutuikin, Aku Ankkaa ei paljoa ehditty lueskella. Toisen erän alussa Jarno Kultasen suojatit loivat tuhtia prässiä kohti Juho Santasen suojelemaa turkulaismaalia ja ajassa 23.16 suojelusenkelit hylkäsivät Santasen kun KooKoon kultakuuppa Iivo Hokkanen siirsi vieraat maalinedustoimistosta maalin johtoon. Kahdeksisen minuuttia ennen toisen erän loppumista puolestaan turkulaisia istui jäähyboksissa kaksin kappalein ja tätä tilaisuutta KooKoon HenrikForsberg ei jättänyt käyttämättä. Värikkäät tapahtumat seurasivat toisiaan. TUTOn Derek Famulare taklattiin laidan tuntumaan ja Tuomas Muhosen pikkukakkosen aikana Ville- Vesa Vainiola antoi Kupittaan yleisölle aihetta riemuun sillä kavennusmaalin kautta TUTO olikin taas näppärästi pelissä mukana.
Kolmannessa erässä kotijoukkue yritti kääntää peliä itselleen. No, edellyttihän tietysti tilannekin tätä. Hieman ennen erän puoliväliä kotijoukkueelle tarjoutuikin namunen tilanne tasoitukseen kun Pasi Nielikäinen pääsi läpiajoon. Mikko Rämö veti tilanteessa kuitenkin pidemmän tikun. Taidokkaan ja tasokkaan pelaamisen siivittämänä erä kulki nopeatempoisesti Ajassa 57.23 Kupittaa sananmukaisesti räjähti kun kautta koko matsin ärhäkästi rouhinut neloskenttä Antti Reivosen kynäilemänä tasoitti pelin. Vaikka joukkueiden piste- ero sarjataulukossa onkin melkoinen, ei tästä juuri näkynyt merkkiäkään. KooKoo oli ehkä kainalokarvan verran edellä kaksi ensimmäistä erää, mutta kolmas erä oli puhtaasti TUTOn. Kotijoukkueen työmoraali palkittiin, kun pitkiin aikoihin KooKoota vastaan päästiin edes jatkoajalle.
Voittoa vieraille tarjottiin kultatarjottimella, kun kolmannen etän lopussa ja jatkoajan alussa turkulaisille osoitettiin parikin kertaa rangaistusboksia. Puntit tasoittuivat, kun KooKoon Henrik Forsberg passitettiin pikkukakkoselle. Jatkoaika ei kuitenkaan ratkaisua tuonut, joten pisimmän kaavan mukaiseen spektaakkeliin päädyttiin. Voittolaukauskisaa jouduttiin viemään eteenpäin monen monta vuoroparia niin että vuorokausikin meinasi jo vaihtua. Kauan kaivatut kaksi pistettä saatiin lopulta ratkaistua kun ensimmäistä matsiaan TUTO- sotisovassa pelannut Pasi Nielikäinen teki voittomaalin.
Kari Makkonen(TUTO Hockey): ”Enemmän kuin tyytyväinen on oltava saatuihin kahteen pisteeseen. Kahden maalin tappiotilanteessa pää ei joukkueella notkahtanut. Matsiin jouduttiin lähtemään aika lailla kapealla pakistoaineistolla mutta tämä ei koitunut ongelmaksi. Erikoistilannepelaaminen toimi hyvin – ja – pudotuspeleihin tässä tähdätään.”
Jarno Kultanen(KooKoo): ”Ilman muuta iso pettymys että johto menetettiin. Peli oli sinänsä ihan kelpo ja maalipaikkoja luotiin vino pino. TUTO laittoi meidät kuitenkin ahtaalle. Ongelma on se että emme pysty tekemään kunnon kaulaa maalin johdon puolustaminen on hurjan työlästä.
Seuraava kotiottelu perjantaina 27.1. klo 18.30 OS/G Areenalla. Silloin vastaan luistelee LeKi.
TUTO Hockeyn tämän viikon kotipeleihin KooKoota ja LeKiä vastaan on mahdollista hankkia lippuja alennetuin hinnoin verkkokaupasta. Aikuisten lipun hinta on 10 euroa + palvelumaksu Lasten lipun hinta on 5 euroa + palvelumaksu Verkkokauppaan pääsee helpoiten kopioimalla seuraavan linkin tai klikkaamalla sivun ylälaidassa olevaa Lippupisteen mainosta:
http://www.lippu.fi/tickets.html?fun=erdetail&affiliate=mea&doc=erdetaila&erid=660503
TUTO Hockeyn Pre Game Press Cafessa katseet olivat suunnattu numero 74 ja KooKoo otteluun. Ennakkotunnelmia huomisesta ottelusta olivat kertomassa TUTO Hockeyn tuore vahvistus Pasi Nielikäinen (nro 74), valmentajat Kari Makkonen ja Kai Ortio sekä varatoimitusjohtaja Juhani Tamminen.
”Pasi Nielikäisen tulo TUTO Hockeyhyn on yhden pitkän projektin päätepiste. Juttelin Pasin kanssa TUTOssa pelaamisesta jo syksyllä, silloin hän ei ollut vielä kunnossa. Sovimme, että hän pelaa ja kuntouttaa itsensä Salossa ja Forssassa. Odotan, että Pasi omalla vaatimustasollaan ja karismallaan nostaa sekä oman kentän, että koko joukkueen suoritustasoa loppukaudella”, kommentoi TUTO Hockeyn varatoimitusjohtaja Juhani Tamminen.
Pasi Nielikäinen: Joukkueen menestys on tärkeintä ”Tähän joukkueeseen liittyminen on kova haaste. Pelillisesti jokainen ottelu on loppukauden osalta merkityksellinen. Olen ollut tässä joukkueessa mukana nyt viikon ajan ja ihmettelen kovin tuota meidän pistemäärää, sillä joukkueessa on mielestäni kaikki menestymiseen vaadittavat ominaisuudet. Toisaalta se kertoo myös, että Mestis on erittäin kova sarja. TUTO Hockeyhyn tuleminen sulkee myös omalla tavalla yhden ympyrän, sillä olemme puhuneet Tamin kanssa varmaan kymmenen vuotta siitä, että tulisinko pelaamaan hänen joukkueeseen” Kommentoi TUTO Hockeyn tuore vahvistus Pasi Nielikäinen.
Tavoitteistaan Nielikäinen kertoi seuraavaa: ”Minun tavoitteeni on pysyä terveenä ja pelata omilla vahvuuksillani, mikäli siihen pystyn autan varmasti TUTO Hockeyta, ja voi siellä kopissa vähän naisjuttujakin värittää. Lopulta kuitenkin voitot ratkaisevat, joten joukkueen menestys on kaiken tärkeintä. Nyt lähdetään hakemaan kolmea pistettä ottelu kerrallaan”.
Moni pelaaja on tuttu vastustajan paidasta, mutta Jere (Ölander) on ainoa, jonka kanssa olen ollut samaan aikaan joukkueessa. Joukkuekaverit tulevat varmasti silti tutuksi nopeasti”, jatkoi Nielikäinen.
”Pasi pelaa huomenna todennäköisesti kolmoskentässä Famularen ja Vuorisalon kanssa. Hän saanee myös erikoistilanteissa peliaikaa. Pukukoppiin hän tuo varmasti henkistä latausta ja esimerkkiä meidän kokemattomille pelaajille. Kaukalossa odotan hänen pelaavan omilla vahvuuksillaan ja näyttävän esimerkkiä taklaamalla, vastaanottamalla taklauksia ja blokkaamalla laukauksia”, kommentoi TUTO Hockeyn päävalmentaja Kari Makkonen.
”Olemme pelanneet KooKoota vastaan hyviä pelejä minun aikana. Toinen ottelu voitettiin ja toinenkin oli täysin meidän voitettavissa. Lupaan ja alleviivaan, että huomenna kaukalossa on rytinä ja rätinä ja kaikkensa antava kotijoukkue” jatkoi Makkonen.
Kokoonpano on puolustuksen osalta auki vielä. Ölander on varmuudella pois pelikiellon vuoksi ja Mikken (Mikael Aaltonen) kohdalla katsotaan tunti tunnilta lopullista päätöstä. Mikäli kutsu käy, ovat Viitaniemi ja Kuusisto valmiina pelaamaan.
TUTO Hockeyn ja KooKoon tulikuuma kohtaaminen OS/G Areenalla huomenna klo 18.30! – Be there!
TUTO Hockeyn tämän viikon kotipeleihin KooKoota ja LeKiä vastaan on mahdollista hankkia lippuja alennetuin hinnoin verkkokaupasta. Aikuisten lipun hinta on 10 euroa + palvelumaksu Lasten lipun hinta on 5 euroa + palvelumaksu Verkkokauppaan pääsee helpoiten kopioimalla seuraavan linkin tai klikkaamalla sivun ylälaidassa olevaa Lippupisteen mainosta:
http://www.lippu.fi/tickets.html?fun=erdetail&affiliate=mea&doc=erdetaila&erid=660503