Viikkokatsaus: Kansainvälisiä vieraita Rajupaja Areenalla tiistaina ja keskiviikkona!

TUTO palaa virkistyneenä kaukaloon jo huomenna tiistaina, kun Mestiksen tulokasjoukkue HK Zemgale tekee ensimmäisen vierailunsa Suomen Turkuun! Vierailu kestää kahden ottelun ajan, kun kiekko tippuu jäähän Rajupaja Areenalla latvialaisia vastaan myös keskiviikkona. Härkäviikon kruunaa vielä vierailu KeuPan vieraaksi Keuruun jääpalatsiin perjantaina. 

Nuori latvialaisryhmä HK Zemgale on sarjassa toiseksi viimeisenä, vaikkakin joukkue on ajoittain esittänyt kaukalossa erittäin hyviä otteita. Odotuksia on aina vaikea asettaa ensimmäiselle kohtaamiselle, mutta vauhtia otteluissa tulee varmasti piisaamaan taukoviikon jälkeen! Keskiviikon ottelussa otteluisäntänä on Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO. 
 
Myös TUTO on mukana tuomassa kansainvälistä väriä pimeään marraskuuhun, sillä uusi yhdysvaltalaisvahvistus Michael Higgins debytoi tiistaina TUTO-paidassa. Nyt kannattaa suunnistaa paikalle, ja tulla katsomaan sekä värikästä että myös kansainvälistä kiekkoa Rajupaja Areenalle vaikka molempina päivinä! 

Jaa eteenpäin:

Ottelu on kokoTUTO-yhteisön seurapäivä, ja täten kauden avausohjelma aloitetaan jo kello 18:15. Sisäänkäynti vain Hippoksentien puoleisista...

Lue lisää

TUTO Hockey pelaa harjoituskaudella kolme ottelua kotikaukalossaan Rajuapaja Areenalla. Kaikkiin kolmeen otteluun on vapaa pääsy! Ota...

Lue lisää

Kausi 2026-2027 lähestyy vauhdilla, TUTO Hockeyssa ollaan valmiina Superkauden haasteisiin. Joukkueessa on loistava meininki, joka varmasti...

Lue lisää
0
Ostoskori
Ostoskorisi on vielä tyhjä