Urallaan lähes 300 liigaottelua pelannut Lassi Kokkala johtaa tulevalla kaudella TUTOn hyökkäystä. Lähitulevaisuudessa tradenomiksi valmistuva Kokkala tähtää tulevaisuudessa vielä Mestistä korkeammalle, mutta nyt fokus on TUTOssa ja joukkueen menestyksessä.
TPS-kasvatti Lassi Kokkala voitti junioriuransa aikana A-nuorten Suomen mestaruuden sekä B-nuorten SM-hopeaa. Liigadebyyttinsä hän teki kasvattajaseuransa paidassa kaudella 2006-2007, pelaten yhdessä runkosarjaottelussa.
Kahden seuraavan kauden ajan Kokkala haki paikkaansa TPS:n edustusjoukkueessa, käyden välillä lainalla myös Mestis-joukkue Kajaanin Hokissa. Läpimurtonsa TPS:n kokoonpanoon raamikas (187cm/95kg) sentteri onnistui tekemään kaudella 2009-2010, jolloin hänen tililleen kertyi 46 ottelua tehoin 2+1. Suomen mestaruuteen huipentuneella läpimurtokaudella Kokkala käväisi myös kuuden ottelun mittaisella lainalla TUTOn paidassa.
Reissu Tanskaan kasvatti
Mestaruusjuhlien jälkeen Kokkala otti seuraavan askeleen urallaan, siirtyen kaudeksi 2010-2011 tanskalaisen AaB Ishockeyn riveihin. Kausi tuotti Kokkalan tilille 39 ottelua tehoin 8+20=28.
Aalborglaisseurassa Kokkalan joukkuekavereina viilettivät muun muassa tanskalainen kiekkolegenda Kasper Degn sekä Liiga- ja Mestis-kaukaloista tutut Vesa Kulmala, Lou Dickenson ja Simon Nielsen. Kokkala kertoo Tanskan vuoden olleen hänelle hyödyllinen kokemus niin jääkiekon kuin siviilielämänkin puolesta.
”Olin Tanskaan lähtiessä vasta 20-vuotias ja silloin se (lähtö) jännitti todella paljon. Onneksi tuli lähdettyä, sillä se kausi oli erittäin opettava ja ennen kaikkea kasvattava. Silloin itsenäistyin ihmisenä paljon, kun muutin ensimmäistä kertaa kunnolla pois vanhempien luota ja heti vieraaseen maahan. Pelillisesti sain ison roolin joukkueesta ja pääsin näkemään hieman erilaista lätkää ja kulttuuria, kuin mihin olin Suomessa tottunut. Kaiken kaikkiaan se oli hyvä kausi ja muistelen sitä kokemusta lämmöllä.”
Liiga opetti ammattimaisuutta
Tanskassa vietetyn vuoden jälkeen Kokkala palasi takaisin Suomeen, tällä kertaa Mestikseen ja Vaasan Sportin joukkueeseen. Paluukausi huipentui Mestiksen mestaruuteen, jonka lisäksi Kokkala kruunasi kautensa pudotuspelien pistepörssin voittoon. Tehokkaan kevään siivittämänä Kokkala siirtyi kaudeksi 2012-2013 Tampereen Ilveksen riveihin, josta hän palasi kuitenkin jo seuraavaksi kaudeksi takaisin Vaasaan.
Toinen Mestis-kausi oli Kokkalalle varsinainen jackpot: 54 ottelua tuottivat tehot 28+29=57 ja kauden pääteeksi Sport nousi Liigaan. Liigassa Kokkala edusti kotkapaitoja kaikkiaan kolmen kauden ajan, toimien viimeisellä kaudellaan myös joukkueen varakapteenina.
Kokkalan mukaan Liigassa vietetyt vuodet opettivat etenkin sen, mitä ammattimaisuus tarkoittaa.
”Päällimmäisenä jäi mieleen Liigan kova taso ja pienet marginaalit pelaajien ja joukkueiden välillä. Ammattimainen toiminta jäällä ja sen ulkopuolella ovat Liigassa arkipäivää ja pelaamiseen täytyy panostaa 100 prosenttisesti, jotta siellä pystyy pelaamaan ja menestymään.”
Toinen kerta ulkomailla
Useamman Vaasassa vietetyn vuoden jälkeen Kokkala päätti lähteä toistamiseen ulkomaille, tällä kertaa Norjaan ja Stavanger Oilersin riveihin. Stavangerin lähes 130 000 asukkaan kaupungista ponnistava Oilers on yksi Norjan menestyneimmistä seuroista ja sen tililtä löytyykin seitsemän mestaruutta, joista kuusi tulivat perättäin vuosina 2012-2017.
Norjassa etenkin kulttuuri ja Oilersin organisaation toimintatavat tekivät Kokkalaan vaikutuksen.
”Viihdyin Norjassa erittäin hyvin ja pidin erityisesti maan kulttuurista. Stavangerin organisaatio oli erittäin hyvä ja ammattimainen, siellä asiat hoidettiin viimeisen päälle ja pelaajista oikeasti välitettiin statuksesta riippumatta.”
Kokkala nostaa esiin myös markkinointipuolen, johon Norjassa keskitytään tarkasti.
”Urheilumarkkinointi on Norjassa huomattavasti Suomea edellä ja siihen oli erityisesti panostettu myös Stavangerissa. Heidän yhteistyökumppaneihin kuului muistaakseni lähes 500 yritystä ja pitää muistaa, ettei jääkiekko ole Norjassa lähellekään ykköslaji.”
Myös Norjassa Kokkalan edustamasta joukkueesta löytyi suomalaisille tuttuja nimiä, sillä Oilers-paitaan pukeutuivat kuluneella kaudella muun muassa nykyisin HPK:ta edustava Philip Cornet sekä tulevaksi kaudeksi Vaasan Sportiin siirtynyt William Rapuzzi.
Paluu kotikaupunkiin
Norja ja Stavanger saivat jäädä taakse kuluvana keväänä, kun Kokkala solmi TUTOn kanssa yksivuotisen sopimuksen. Omien sanojensa mukaan valintaan vaikuttivat muun muassa opinnot.
”Minulla oli halu palata kotikaupunkiini, ja TUTO oli tähän tilanteeseen paras vaihtoehto. Valmistun lähiaikoina Turun ammattikorkeakoulusta tradenomiksi ja pystyn tulevan kauden aikana työskentelemään pelaamisen ohessa koulutusta vastaavassa työtehtävässä. Iso kiitos TUTOlle siitä, että mahdollistavat tällaisen yhdistelmän.”
Klassinen sentteri
Kun TUTO julkisti perinteisellä risteilyllä Kokkalan sopimuksen, kuvaili urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola Kokkalaa ykkössentterin mitat täyttäväksi pelaajaksi, joka on isokokokoinen, klassinen taitosentteri, joka omaa riittävän hyvän laukauksen tehdäkseen myös maaleja. Kokkala itse on kuvauksen kanssa samoilla linjoilla, korostaen vielä kahden suunnan pelaamisen merkitystä.
”Olen mielestäni aika klassinen sentteri. Vahvuuksiini kuuluvat pelin tekeminen ja sen rytmittäminen. Yritän keskittyä pelin jokaiseen osa-alueeseen yhtä huolellisesti ja minua kiinnostaa hyökkäyspään lisäksi yhtä paljon myös oman maalin puolustaminen.”
29-vuotiaana Kokkalalla on edessään vielä runsaasti pelivuosia kovalla tasolla ja mies itse kertookin tähtäävänsä vielä ylemmäs.
”Koen olevani pelaajana parhaassa iässä ja minusta tuntuu, että on vielä paljon annettavaa jääkiekon saralla pelaajana. Toivon onnistuvani ensi kaudella, jotta suuremmat liigat olisivat vielä tavoitettavissa tulevaisuudessa.”
Henkilökohtaisten tavoitteiden lisäksi Kokkalalla on selkeä käsitys siitä, mitä hän tuo TUTOn joukkueeseen.
”Päätavoite on auttaa joukkuetta menestymään ja kykyjeni mukaan myös antaa neuvoja ja opastusta nuoremmille pelaajille. Olen kuitenkin ns. senioriosastoa ensi kauden joukkueessa, joten kannan myös kokemuksen tuoman vastuun ja pyrin toimimaan esimerkillisesti joukkueen sisällä.”
Teksti: Jyri Sulander
Kausikortilla näet Lassi Kokkala johtamassa TUTO-hyökkäystä kaudella 2018-2019. Oman kausikorttisi voit hankkia TÄSTÄ!