TUTOn kiri kantoi voittoon sarjakärjestä

TUTO Hockey – SaPKo 6-5 ja (1-3, 2-1, 2-1, 1-0) TILASTOT

TUTO Hockey ja SaPKo tarjoilivat Marli Areenan yleisölle trillerin, joka hakee vertaistaan. Selvästi paremmalla jalalla otteluun tullut SaPKo oli avauserässä hirmuisessa vireessä. Se johti ottelua reilun 13 minuutin jälkeen jo 0-3. Isännät heräsivät peliin mukaan avauserän lopulla, kun Niko Ahoniemi ohjasi 1-3 kavennuksen upeasti maalin edustalta. TUTOn kirivaihde huipentui kolmanteen erään, jossa se siirtyi Juho Mäkelän  osumalla jo 5-4 johtoon. Voittoon asti tämä ei vielä riittänyt, sillä vieraiden kultakypärä Matias Lainio (2+1) iski ottelun tasoihin ja jatkoajalle. Siinä ratkaisun avaimia tarjottiin molemmille, mutta lopulta Oskari Siiki (1+2) iski ratkaisevan osuman SaPKon maaliin Juho Virtasen upeasta syötöstä.

Seuraavassa on kuvaajamme Shaun Duncanin ottamista kuvista kooste. Kuvakoosten alapuolelta löytyvät myös Ottelukooste ja haastattelut videomuodossa.

Ottelu aloitettiin juhlallisuuksilla, kun Lassi Vanhatalo palkittiin Mestiksen lokakuun tulokkaana. Palkinnon luovutti
TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen
Ottelun alettua nähtiin myös yksi TUTO-debytantti, kun Niko Seppälä esiintyi ensi kertaa Marli Areenan yleisölle
TUTO-paidassa.
 
SaPKo juhli avauserässä. Vieraiden maalitilin avasi Tuomo Viitasalo
 
SaPKon iskettyä kolmannen kerran kiekon avauserässä Conrad Mölderin selän taakse, oli Samu Lonkilan
vuoro hypätä TUTO-maalin vartijaksi.
 
Maalivahdin vaihto herätti kotijoukkueen, joka sai lisää virtaa Niko Ahoniemen erän lopulla tekemästä kavennuksesta
 
Toisessa erässä TUTOn kirivaihde sai lisää bensaa moottoreihin, kun Lassi Vanhatalo onnistui erässä kahdesti.
 
Kolmannen erän alussa TUTOn marraskuun Veripalvelupelaajana toimiva Karri Forsblom huudatti Marli Areenan
yleisöä 4-4 tasoituksella.
 

Katsomon puolella TUTO Cheerleaders hurjat  Halloween-naamiot taisivat sekoittaa vierailijoiden kuviot, sillä kaksi
minuuttia tasoituksen jälkeen Juho Mäkelä siirsi TUTOn ensi kertaa johtoon.
Maalin myötä liput liehuivat Marli Areenalla. Voittotuuletukset saivat kuitenkin odottaa vielä tovin, sillä Matias Lainio
tasoitti ottelun vielä 5-5 lukemiin reilut 2 minuuttia ennen loppua.
 
Jatkoajalla Samu Lonkila nousi ensin esiin nollatessa SaPKon hyökkääjät, jotka pääsivät kaksistaan nokikkain
Lonkilan kanssa. Erinomaisen pelin pelannut Lonkila torjui lopulta 24 kiekkoa ja nappasi yhden syöttöpisteen.
Lopulta isäntien sankariksi nousi Oskari Siiki, joka viimeisteli Juho Virtasen syötöstä 6-5 voittomaalin.
 
Se on siinä! Sarjakärki on kaatunut huikean kirin päätteeksi!
 
Lisää kuvia illan pelistä pääset katsomaan tästä
 

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Ottelun jälkeinen haastattelu

 
 
 
 
Jaa eteenpäin:

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää

Sopimusuutinen, joka muuttaa maksuliikenteen: TUTO Hockey ja TietoAreena ovat solmineet monivuotisen kumppanuussopimuksen! TietoAreena on asiantuntijayritys, joka...

Lue lisää