TUTOn juniorit mukana tienvarsien kunnossapidossa

TUTOn juniorijoukkueet vanhempineen ovat mukana tienvarsien kunnossapitämisessä puhdistamalla teiden ympäristöä muun muassa ohikulkutieltä ja mootttoritieltä Nousiaisiin saakka. Tempaus toimii joukkueille varainkeruukampanjana TUTOn arvojen mukaisen yhteiskuntavastuun ja ympäristökasvatuksen kautta.

Kampanjassa mukana on myös turkulainen kuljetuspalvelu KAW Oy.

– Nuoret oppivat kyllä varmasti tämän tempauksen kautta paljon siitä että roskia ei pidä heittää luontoon. Paljon on tullut ihmetteleviä kommentteja nuorilta siitä, että miksi ihmiset heittävät niin paljon roskia ulos, totesi TUTOn -06 ja -09 syntyneiden joukkueenjohtaja Asmo Liski

Roskien lisäksi on löytynyt myös muuta luontoon kuulumatonta tavaraa.

– Paljon on löytynyt moottorien varrelta myös lompakoita luottokortteineen, jotka on sitten toimitettu takaisin asianomaisille, kertoo Liski.

 


 


Juniorijoukkueiden ympäristökasvatus ja varainkeruu on yhdistynyt hyvin tienvarsien siivouksen myötä.

Jaa eteenpäin:

Toimitusjohtajamme Kimmo Hollmèn jakaa tilattuja kausikortteja jo tulevana torstaina 5.10. jäähallin Legenda-klubilla kello 12:00-16:00 välillä. Kausikortteja...

Lue lisää

PÄÄSYLIPPUJA VAPAUTETTU RAJATTU ERÄ 2.10. !  Kuva: Tiia Mahkonen

Lue lisää

TUTO ja Jesse Helander ovat sopineet pelaajan siirtymisestä loppukauden ajaksi ulkomaille, nimittäin RedBull Hockey Juniorsin riveihin...

Lue lisää