TUTOn harjoitusottelukausi käyntiin tänään Forssassa!

TUTO Hockey aloittaa kauteen valmistavat kamppailunsa tänään torstaina Forssassa, jossa vastaan asettuu SKA-Neva Pietarista. Ottelu alkaa klo 18.30. 

”Tämä on yksi pieni osa elokuun kovaa työkuukautta, josta on osoituksena, että lähdemme kolmella kentällä pelaamaan. Näin saadaan kuorma isoksi myös pelissä”, kertoo TUTOn päävalmentaja Miika Elomo

TUTO lähtee kamppailemaan Venäjän toisella sarjatasolla, VHL:ssä, pelaavaa vastustajaa vastaan nuorella kokoonpanolla. Kotiin ovat jääneet muun muassa Kristian Tuohilampi, Niko Karhu, Anssi Virkki, Tuukka Pulliainen, Tomi Wilenius ja kapteeni Aki Keinänen.

”Fiilis on innostunut ja se johtuu siitä, että koko joukkueesta, tänään kotiin jääneet kokeneet pelaajat mukaan lukien, huokuu päivittäin vilpitöntä innostusta sekä iloa tekemiseen – raskaasta työkuormasta huolimatta.” 

Edellä mainitut asiat johtuvat Elomon mukaan pitkälti siitä, että kilpailutilanne on jokaisella pelaajalla kova ja rehellinen.

”Oma tekeminen edellä”

TUTOlla on kokoonpanossaan peräti kymmenen pelaajaa, jotka tekevät ensiesiintymisestä TUTO Hockeyn edustusjoukkueen paidassa. Yksi heistä on forssalaisen kiekkokoulun kasvatti Samu Suominen, joka pelaa kuuden vuoden tauon jälkeen kotikylässään. TUTOn maalissa sen sijaan debytoi vahvasti U20-maajoukkueen MM-kisapaikassa kiinni oleva Karolus Kaarlehto

”Peliin lähdetään oma tekeminen edellä, ei vastustajan. Ottelu edustaa myös omalla tavallaan arvomaailmaa, sillä keräämme rahaa forssalaisen jääkiekon kehittämiseksi. Se on hieno asia ja tällaisessa toiminnassa haluamme olla mukana”, Elomo sanoo.

TUTO Hockeyn matkassa on torstain harjoituspelissä myös TPS-puolustaja Jesse Dudás

”Dudas pelaa yhden harjoitusottelun meillä ennen tiistaina alkavaa CHL:ää”, kertoo TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

TUTO Hockey – SKA-Neva, Forssan jäähallissa klo 18.30 alkaen.

Hyökkääjät:

#61 Sillanpää – #79 Kuru –  #28 Laine

#21 Juusela – #70 Virtanen – #5 Moisio

#18 Rutanen – #15 Hyvärinen – #49 Vuorio

Puolustajat:

#55 Suominen – #66 Valtola

#7 Karlsson – #67 Vuorijärvi

#40 Virtaniemi – #52 Kallonen

Dudás
 

Maalivahdit:

#36 Kaarlehto

#29 Järvinen

Jaa eteenpäin:

TUTO ja hyökkääjä Topias Kaski ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen. Puolitoista kautta Jukureiden organisaatiossa viettäneen, turkulaislähtöisen...

Lue lisää

Viime viikon kolmessa ottelussa riitti tapahtumia ja käänteitä useamman otteluviikon edestä. Kaksi kotipeliä HK Zemgalea vastaan...

Lue lisää

TUTOn hyökkääjätähti Roope Ranta kävi toimittamassa Lausteen perhekuntoutuskeskukseen 100 kappaletta ottelulippuja TUTOn otteluihin. Perhekuntoutuskeskuksen johtaja Kim...

Lue lisää