TUTOlle maukas taisteluvoitto SaPKo:sta

TUTO Hockey – SaPKo:
5-3 (2-0, 0-2, 3-1) TILASTOT

Yleisöä: 1947

TUTO Hockey koki keskiviikkona kauden suurinumeroisimman tappion Jyväskylässä. Perjantaiksi maalin suulle palasi isoja minuutteja ja torjuntoja kauden mittaan kerännyt Tommi Virtanen ja luukkuvahtina teki ensiesiintymisensä Tomas Kral.

– Arvostan syvästi näitä pisteitä. Taistelua millimetreistä, niin kuin joka ilta tässä sarjassa, Juhani Tamminen ynnäsi tyytyväisenä.

Joukkue oli sisuuntunut vaikeasta tappiosta ja puski ensimmäisen erän aikana kaksi maalia SaPKon edelle. Anrei Hakulinen tarjoili maalin eteen unohdetulle Juha Virtaselle kunnian viimeistellä ottelun avausmaalin. Maali toi samalla Juha Virtasen nimen pitkästä aikaa maalintekijätilastoihin ja tämä tietänee hyvää kevättä silmälläpitäen. Energisesti illasta toiseen rouhiva Virtanen nautti silminnähden osumastaan.

TUTO rankaisi toistamiseen pelatessaan ylivoimalla. Tuukka Pulliainen ja Mikael Aaltonen pelasivat paikan Aki Keinäselle, jonka ruuti on ollut viime kierroksilla murhaavan kuivaa. Keinänen ei paikan saatuaan epäröinyt, vaan viimeisteli hallitsevan maalikuninkaan tyylille sopivalla päättäväisyydellä isäntien toisen maalin.

 

SAPKO HYÖKKÄÄ PELIIN MUKAAN

SaPKo löysi ensimmäisellä erätauolla pukuhuoneen uumenista varsin tehokkaan pelillisen ilmeen. Toista erää oli pelattu tasan kuusi minuuttia, kun peli oli tasan ja Tammisen aikalisä käytetty.

Pelin piti tasalukemissa tästä eteenpäin mies nimeltä Tommi Virtanen. SaPKo sai maaleistaan hirvittävän itseluottamusbuustin ja sen voimin vyörytti vaarallisia hyökkäyksiä kohti Virtasen vartioimaa maalia. Virtanen oli kuitenkin itse varmuus ja piti huolen siitä, että TUTO pääsi lähtemään toiselle erätauolle tasatilanteessa. Kaikkiaan Virtanen ehti kiekon tielle illan aikana peräti 47 kertaa.

– Tommi on tässä sarjassa se maalivahti, joka on eniten voittanut pelejä, Tami kehui Virtasta.
Kolmas erä alkoi turkulaisittain varsin maukkaasti, kun Samu Pitkänen ja Lasse Korhonen siivittivät isännät uudelleen kahden maalin irtiottoon. Varsinkin Korhosen löysähkö siniviivaheitto olisi ollut kiinni otettavissa, mutta sen myötä TUTO joka tapauksessa tarrasi varsin tukevasti kolmeen sarjapisteeseen.

SaPKo tuli vielä kerran peliin mukaan kavennusmaalin muodossa, mutta Tuukka Pulliainen päätti vieraiden pyristelyt kuljettamalla kiekon tyhjään maaliin viimeisellä minuutilla.

– Vaikka tulos harmittaa, me teimme hirveän taistelun tästä pelistä. Kerran tultiin jo rinnalle ja kaikki jätettiin tuonne kaukaloon. Tänään se ei riittänyt, pettynyt Saku Martikainen sanoi.

Jaa eteenpäin:

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää