IPK – TUTO Hockey
2-6 (0-2, 1-3, 1-1)
Loppiaisperjantaina nähtiin Iisalmessa tapahtumarikas ottelu, jossa TUTO Hockey valitsi kuljettajan paikan jättäen IPK:n takapenkille. Onnistunut peli toi TUTOlle voiton lukemin 2-6.
”Täytyy olla heti alusta asti hereillä. Vastustaja on liikkuva joukkue, ja siihen on tultava vastaan”, totesi kuluvalla viikolla Mestiksessä debytoinut Elias Karvonen ennen illan ottelua.
”Uskoisin, että pystytään kairaamaan täältä täydet pisteet.”
Loppiaispelin avausmaalista vastasi Aki Juusela ajassa 11:19. Ylivoimamaalista käynnistyi TUTOlle suosiollinen tapahtumaketju: seuraava maali syntyi vain parin minuutin erolla Tomi Wileniuksen mailasta. Johtoa kasvattanut pussitus syntyi avausmaalin tavoin ylivoimalla.
Sen sijaan kotijoukkue IPK kärsi avauserässä omista painajaisistaan napaten toistuvasti hyökkäyspään jäähyjä. Näiden myötä turkulaiset pääsivät rankaisemaan Iisalmen miehiä kovalla kädellä.
”Tiedettiin, että ekassa erässä pitää olla aistit hereillä ja pystyä mätsäämään. Me pystyttiin ja saatiin ote meille”, tiivisti TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.
Peli ratkaistiin toisessa erässä
Toiseen erään lähdettiin TUTOn johtaessa ottelua 0-2. Kolmatta maalia ei kauaa tarvinnut odottaa, sillä Kalle Valtola yllätti IPK:n verkkoa vahtineen Antti Leskisen shokkimaalillaan heti erän alkuun. Maalin myötä IPK laittoi veskarin vaihtoon ja kotijoukkueen maalia tuli turvaamaan Tuomas Tolonen.
Ottelun puolivälissä TUTOn puolustuspäädyssä nähtiin tiukkoja torjuntoja. Lopulta IPK:n kova paineistus tuotti tulosta ja kotijoukkue sai ylivoimallaan läpi kavennusmaalin. Maalista vastasi Ville Leskinen. IPK:n ikäväksi kavennus ei tuonut juuri lohtua.
Aleksi Rutanen kasvatti vierasjoukkueen maalisaalista entisestään. Kiekko löysi tiensä verkkoon Mikko Laineen avustuksella. Lopulta erän viimeisellä minuutilla Laine iski järjestyksessään viidennen maalin turkulaisten nimiin.
”Vahva esitys meiltä. Erittäin tasapainoinen”, summasi Elomo.
”Muutama pelaaja tippui ottelun aikana. Se ei kuitenkaan vaikuttanut joukkueen tekemiseen.”
Päätöserässä valotaululle saatiin lukemat 1-6 niin ikään Mikko Laineen maalilla. Kiekko liukui verkkoon käytännössä IPK-pelaajan avustuksella. Syöttöpisteet vei kuitenkin Samu Suominen.
Kotijoukkue ei antanut periksi, vaikka peli ratkesikin jo ottelun toisessa erässä. Lopulta Iisalmen miesten kova yritys palkittiin ja IPK sai kaunisteltua tulostaulun lukemiksi 2-6 Roberts Locansin maalilla.
Lauantaina vastassa Jokipojat
Huomenna TUTO Hockey jatkaa matkaansa Itä-Suomen kiertueella kohti Joensuuta. Siellä turkulaisia odottelee jo Jokipojat, jonka kanssa ottelusta on odotetusti tulossa tiukka kamppailu.
Joukkueet ovat kuluvan kauden aikana kohdanneet aiemmin kolmesti. Kohtaamisissa kotijoukkue on aina ollut maalin tai pari parempi. Turussa voiton on kahdesti vienyt TUTO ja Joensuun kohtaamisessa Jokipojat.
TUTO Hockey nähdään seuraavan kerran kaukalossa heti huomenna, kun TUTO kohtaa lauantai-illan ottelussa Joensuun Jokipojat. Marli Areenalla pelataan taas perjantaina 13.1. klo 18.30. Vastassa LeKi.