TUTO Hockey – K-Vantaa
3-0 (0-0,0-0,3-0)
Marli Areenalla nähtiin perjantai-illan kunniaksi laadukas ja viihdyttävä ottelu, kun värikkäiden tapahtumien jälkeen TUTO nappasi täydet pisteet numeroin 3-0. Ottelun hahmoja olivat Mikko Laine kahdella maalillaan sekä nollapelin pelannut TUTO-maalivahti Kristian Järvinen.
TUTO loi ottelun avauserässä lukuisia huippupaikkoja, mutta kerta toisensa jälkeen vieraiden maalivahti Jani Kautto veti pidemmän korren.
Ottelun toisessa erässä TUTO joutui tiukan paikan eteen, kun Markus Seikola lensi suihkuun taklauksestaan ja alivoima joutui koetukseen.
TUTO kuitenkin taisteli kunniakkaasti koko viiden minuutin alivoiman, vaikka K-Vantaa pääsi kokeilemaan kahden miehen ylivoimallakin maalintekoa.
”Hyvä peli meiltä. Toisessa erässä varsinkin, kun tuli iso jäähy, niin loistavaa alivoimaa meiltä. Käännekohta oli siinä, että taisteltiin se ja hyvin järkevää pelaamista alivoimalla”, kommentoi TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.
Kolmanteen erään TUTO sai loistavan alun, kun Mikko Laine laukoi tärkeän avausmaalin. Vain reilu kolme minuuttia tästä ja Topi Taavitsainen iski jo TUTOn kahden maalin johtoon.
Tämän jälkeen TUTO puolusti tiiviisti, eivätkä vieraat missään kohtaa päässeet huippupaikoille. Viimeisen sinetin ottelulle iski illan toisellaan Laine, joka osui tyhjään maaliin.
”Eka ja kolmas erä todella laadukasta pelaamista meiltä. Vastassa oli kuitenkin kova ja hyvin viisikkotasolla toimiva joukkue”, totesi Elomo.
”Jännitti ihan hirveästi”
Toisen ottelunsa TUTO-paidassa pelannut ja kotiyleisön edessä debytoinut Teemu Elomo oli ehdottomasti kaukalon parhaimmistoa perjantai-illan jännitysnäytelmässä.
”Jännitti ihan hirveästi ennen peliä. Täytyy sanoa, että meni vähän pipariksi toi aamupäivä, mutta ihan hyvin lähti liikkeelle”, sanoi TUTO-hyökkääjä.
”Pari paikkaakin oli, mutta harmi ettei mennyt nyt sisään. Tosi tärkeä voitto joukkueelle, olen tyytyväinen.”
TUTOn pelit jatkuvat ensi viikolla pitkällä vieraskiertueella, kun vastaan asettuvat RoKi ja Hermes.
”Ensi viikonloppuna lähdetään pohjoisen reissuun ja tulee varmasti vaikea ja raskas reissu. Toivotaan, että sieltä tarttuu mahdollisimman monta pistettä mukaan”, Teemu Elomo sanoo.
TUTOlla seuraava peli on ensi viikon perjantaina 26.2., kun matka jatkuu Rovaniemelle RoKin vieraaksi. Seuraava kotipeli on keskiviikkona 2.3., kun Marli Areenalle saapuu Peliitat. Liput kotiotteluun voit hankkia ennakkoon TÄSTÄ!