TUTOlla edessä revanssiviikonloppu: "Saadaan miekkailla oikein kunnolla"

K-Vantaa – TUTO Hockey
Pe 20.11. klo 18.30
Vantaa

TUTO Hockey – K-Vantaa 
La 21.11. klo 17.00
Marli Areena

TUTO Hockey ja K-Vantaa kohtaavat tulevana viikonloppuna kahdesti vuorokauden sisällä. Perjantaina pelataan Vantaalla ja lauantaina Kupittaan Marli Areenalla.

TUTO on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan. Viime viikon keskiviikkona SaPKo oli Savonlinnassa parempi maalein 1-0 ja perjantaina Jokipojat vei voiton Kupittaalla peräti 7-2. Henki turkulaisten joukkueessa on kuitenkin tappioista huolimatta kohdallaan.

”Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, meininki on ollut tosi hyvä. Tulos oli vain edellisestä pelistä surkea, eikä se vastannut alkuunkaan sitä mitä kentällä tapahtui”, sanoo TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen.

”Vaikka se naiivilta kuulostaakin, numerot valehtelivat aika perkeleesti.” 

Viikon tauko peleistä on käytetty hyvin harjoitellen. Myös Espoo Bluesissa nykyään torjuva ja viime kaudella Mestiksen parhaaksi maalivahdiksi valittu Kaapo Kähkönen pyörähti keskiviikkona Marli Areenalla.

”Jos puhtaasti pelillisiä juttuja ajatellaan, meillä on paljon parempia juttuja kuin esimerkiksi viime vuonna. Kaapokin sanoi ihan suoraan kun eiliset treenit katseli, että selvästi paremmalta näyttää kuin viime vuonna”, Lehkonen kertoo.

”Kopissa on ollut hyvä fiilis ja jätkät ovat treenanneet hyvin. Aihiot ovat siellä mielestäni siihen, että odotetaan vain koska aletaan tehdä tulosta oikein kunnolla.”

Keinänen jatkaa puolustajana

Välipäivät peleistä on käytetty oman pelin päivittämiseen ja tiettyjen osa-alueiden läpikäymiseen. Yksi näistä on normaalista poikkeavat pelipaikat.

”Määrätyt jätkät ovat joutuneet pelaamaan vähän eri pelipaikalla, mutta näissä on se onni onnettomuudessa, että saatetaan löytää se oikea pelipaikka”, sanoo Lehkonen. 

Moni saattoikin perjantaina hieraista silmiään, kun Mestiksen aktiivipelaajien tehokkain maalintekijä Aki Keinänen oli siirtynyt puolustajaksi. Kyseessä ei ole Lehkosen mukaan yhden pelin kokeilu.

”Jääkiekko muuttuu kovaa vauhtia, eikä se ole ihan sama juttu kuin vaikka viisi vuotta sitten. Ja kun pelitapammekin on nyt selvästi erilainen mitä se on Keinäsen aikaisempia vuosina ollut, niin nyt löydettiin ’Kenille’ kyllä sellainen pelipaikka, missä hän nauttii pelata.”

”Veikkaamme, että puolustuksessa Kenistä saadaan paljon enemmän vahvuuksia esille.” 

Myös alkukauden keskushyökkääjänä pelannut Rasmus Kulmala siirtyy tulevissa peleissä laitahyökkääjäksi.

”Kulmalaa ollaan jouduttu peluuttamaan koko ajan keskellä, vaikka ollaan tiedetty, että oikea pelipaikka on laidassa. Hän on joutunut kantamaan vähän liian suurta vastuuta puolustussuuntaan, eikä ole saanut itsestään oikein tehoja irti”, Lehkonen kertoo.  

”Nyt saatiin Saku Salmisen myötä siirrettyä Kulmala laitaan ja uskon, että tullaan näkemään ihan eri Kulmala kuin aikaisemmin.”

Järvinen heti tulessa

Jokereista lainalle tulleen Salmisen lisäksi TUTO-debyyttinsä perjantaina tekee HPK:sta Turkuun tullut maalivahti Kristian Järvinen. Järvinen on ollut tulossa TUTOon jo aiemminkin, mutta kuluvalla viikolla palaset loksahtelivat viimein kohdalleen.

”Hän on Turun poikia ja monta kertaa on ollut vireillä, että mies tulisi TUTOon pelaamaan. Perheet ja kaverit ovat täällä ja ollaan vähän laskettu, että ennemmin tai myöhemmin hän tulee. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”, sanoo Lehkonen.

”Meillä on ollut tiettyä problematiikkaa, ettei maalivahtipeli ole ollut sitä, mitä sen pitäisi olla. Nyt Järvinen hyppää siihen ja meidän pitää myös puolustaa paremmin, että saadaan hänelle hyvä startti.”

TUTO ja K-Vantaa ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti ja molemmilla kerroilla kotijoukkue on voittanut 5-2. Kauden avausottelussa Vantaalla K-Vantaa oli parempi ja lokakuun puolessa välissä TUTO vei voiton Kupittaalla. Nyt joukkueet ottavat siis toisistaan mittaa kahdesti vuorokauden sisään.

”Kun vuorokauden sisään pelataan ensin vieraissa kolme erää ja sitten kolme kotona, niin onhan ne jätkille ihan makeita juttuja”, Lehkonen uskoo.

”Saadaan miekkailla oikein kunnolla mies miestä vastaan. Oikeastaan se, kumpi kestää fyysisen paineen paremmin ja on henkisesti koko ajan valmis taistelemaan voitosta, vie kyllä voiton näistä peleistä.”

Revanssiviikonloppu on myös valmentajan mieleen. Ilmassa on jopa aavistuksen playoff-hengen tuntua.

”Minäkin tykkään kyllä näistä, eikä ole ihan ’just another day at the office’. Kyllä näissä tunnetta tulee olemaan ja näitä pitäisi olla enemmänkin”, päättää Lehkonen.

Muutama paikka vapaana perjantain fanimatkalle

TUTO Hockeyllä on tulevana viikonloppuna edessään revanssiviikonloppu, kun K-Vantaa kohdataan perjantaina Vantaalla ja lauantaina Turussa. Perjantain otteluun on lähdössä kaksi linja-autollista TUTO-kannattajia ja toisessa bussissa on vielä muutama paikka vapaana.

Matkan hinta on TUTO Rebelseiltä 10€ ja muilta 20€. Mukana menossa myös TUTO Cheerleaders! Ilmoittaudu mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen janne.ollila@tutohockey.fi tai soittamalla 040 763 6961

Sen sijaan liput lauantain kotiotteluun saat kätevästi TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää