TUTO voittoon jatkoajalla Tikkurilassa

TUTO kaivoi kaksi pistettä Tikkurilan keskiviikkoillassa voittamalla Kiekko-Vantaan jatkoajalla. Ottelu päättyi maalein 3–4.

TUTO siirtyi johtoon avauserän puolivälin jälkeen ajassa 11:59, kun Elias Lampi onnistui maalinteossa Niklas Konttilan ja Niko Torikan syötöistä. Myös vantaalaiset onnistuivat kertaalleen ensimmäisen erän aikana ja tauolle siirryttiin tasalukemissa. Toisessa erässä molemmat joukkueet maalasivat kahdesti. Kotijoukkue siirtyi ensin kahden maalin karkumatkalle, mutta Jani-Petteri Ylikännö ja Karri Forsblom toivat maaleillaan TUTOn tasoihin. Forsblomin tasoitusosuma syntyi vain 3 sekuntia ennen toisen erän päätösvihellystä.Forsblomille ottelussa yhteensä tehot 1+2.

Kolmannessa erässä ei osumia nähty ja ratkaisu siirtyi jatkoajalle. Jatkoaikaa ehti kulua vain 40 sekuntia, kun Aaro Löyttymäki nousi vahvasti maalille ja viimeisteli tyylikkäästi vieraille kaksi pistettä.

Teemu Määtälle kertyi TUTO-maalilla yhteensä 32 (8+10+14+0) torjuntaa.

Jatkoaikavoitosta huolimatta päävalmentaja Elmo Aittola ei ollut täysin tyytyväinen joukkueen esitykseen.

Aittolan haastattelu tuoreeltaan ottelun päättymisen jälkeen:

Ottelun TILASTOT

Kolmen pelin jälkeen TUTOlla on Nuorten SM-Liigan alemmassa loppusarjassa 8 pistettä ja sarjataulukossa joukkue on toisena. A-nuorten kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla Ilvestä vastaan.

Kuva: Shaun Duncan

Jaa eteenpäin:

Naapurin Maalaiskana Oy ja TUTO ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023-2024. Kauden aikana katsomme jatkoa myös seuraaville...

Lue lisää

Uusi Mestis-kausi ja ensimmäinen runkosarjaottelu lähestyy nopeasti! Olemme ymmärrettävästi saaneet paljon kyselyitä kausikorteista, jotka on tilattu...

Lue lisää

Nykyisen työntekijän siirtyessä urallaan eteenpäin, TUTO Hockey hakee organisaatioonsaPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ TUTO Hockey pelaa kaupungin värikkäintä lätkää Kupittaalla...

Lue lisää