TUTO vakuuttavasti takaisin voittojen tielle – A-nuoret myös voittoon Kupittaalla

TUTO palasi vakuuttavasti takaisin voittojen tielle. Ottelu Rovaniemellä päättyi 1-5.

Sarjataulukon kolmatta sijaa hallussa pitävä TUTO pelasi vahvan ottelun Rovaniemen lauantai-illassa. Tällä kerralla myös johtoasemassa pelaaminen onnistui hyvin ja tuloksena vakuuttava voitto vierasturneen päätteeksi.

Ottelun avauserässä kotijoukkue RoKi onnistui maalinteossa, kun ajassa 8:03 Samuli Rahikainen vei isännät johtoon. Toisessa erässä TUTO otti ottelun selkeämmin haltuun. Ensin Juho Mäkelä tasoitti ottelun Miro Mäkisen esityöstä ja erän jälkimmäisellä puoliskolla TUTOn kultakypärä Lassi Kokkala rankaisi rovaniemeläisiä kahdesti vajaan kolmen minuutin aikana. Puolustaja Mikke Levolle syöttöpisteet molempiin maaleihin. Myös eilisessä ottelussa Iisalmessa Levo saalisti kaksi syöttöpistettä.

Kolmannessa erässä Mäkisen veljekset viimeistelivät ja petasivat toisilleen maalit mieheen. Ensin onnistui Miro, Aten esityöstä ajassa 46:45 ja 1–5-loppulukemat viimeisteli Atte, Miron syötöstä.

Julius Pohjanoksalle kertyi 26 torjuntaa (8+11+7).

Iso kiitos Rovaniemelle matkustaneille kannattajille hienosta kannustuksesta!

Ottelun TILASTOT

Videolla TUTOn maalit (valitettavasti Kokkalan toisesta maalista ei saatu kuvamateriaalia) sekä päävalmentaja Miika Elomon kommentit pelistä:

Kupittaan lauantai-illassa puolestaan A-nuoret kaatoivat Rauman Lukon maalein 5-2. TUTOn maaleista vastasivat Adam Kalaj, Aaro Löyttymäki, Niklas Konttila, Timi Lehti ja Verner Perkkola. Pistepörssin toisena oleva Karri Forsblom nakutteli ottelussa kolme syöttöpistettä. Waltteri Urpolahti torjui 31 kertaa (7+11+13). TUTO jatkaa voittamattomana Nuorten SM-Liigan alemman jatkosarjan kärkipaikalla 20 pisteellä. Kausi jatkuu perjantaina 25.1. Marli Areenalla klo 19:15. Silloin vuorossa on kärkitaistelu, kun sarjataulukossa tasapisteissä TUTOn kanssa oleva JYP saapuu Kupittaalle.

TUTO – Lukko ottelun TILASTOT.

Kuva: Shaun Duncan

Edustusjoukkueen seuraava ottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona kotona LeKiä vastaan. Ennakkoliput löydät klikkaamalla alla olevaa mainoskuvaa. Ottelu on myös opiskelijapeli johon opiskelijahaalareilla tai voimassa olevalla opiskelijakortilla ilmainen sisäänpääsy!

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockey Oy vastaanotti Mestiksen lisenssikomitealta tiedon, että seuralle on langetettu 3000€ sakko sekä kuuden pisteen...

Lue lisää

TUTO hockey Oy on vapauttanut toimitusjohtaja Kimmo Hollmenin tehtävistään välittömästi. TUTO Hockey Oy:n operatiivisia asioita hoitaa...

Lue lisää

Päävalmentaja Jonne Virtanen on 14.1.2025 käyttänyt sopimuksessaan olevan Liiga-option ja hän siirtyy liigajoukkueen päävalmentajaksi. Näin ollen...

Lue lisää