TUTO otti kotiedun takaisin itselleen

2. puolivälierä: LeKi – TUTO Hockey

0-2 (0-1, 0-0, 0-1)

Tilastot

Otteluvoitot: 1-1

Keskiviikkona yllättävän kotitappion ensimmäisessä puolivälierässä kärsinyt TUTO Hockey ei enää perjantaina antanut LeKin yllättää itseään. Turkulaisryhmä matkusti Lempäälään ja kaivoi Kaapo Kähkösen nollapelin siivittämänä kotiedun takaisin itselleen maalein 0-2.

”Keskiviikon tappion jälkeen kaivettiin aika syvältä tuota meidän pelillistä identiteettiä. Silloin oli työmäärä aika kaukana vaaditusta ja nyt näkyi paljon enemmän jalkoja ja tunnetta, kuten playoffeissa pitääkin olla”, sanoi TUTO-valmentaja Hermanni Vidman ottelun jälkeen.

TUTO pelasikin kurinalaisesti ja meni ajassa 6:50 johtoon Mikko Lehtosen kauden avausosumalla. Lehtosen maali oli ylivoimamaali.

Jalolta kauden kaunein syöttö

Toisessa erässä kotijoukkue LeKi pääsi paremmin peliin mukaan, kun TUTOlle vihellettiin kolme kahden minuutin jäähyä. 32 kertaa ottelussa torjunut Kähkönen oli maalillaan kuitenkin eleetön, eikä antanut lempääläisten yllättää itseään.

Kolmannessa erässä TUTO otti jälleen kuskin paikan itselleen ja Mikko Laine ratkaisi pelin ajassa 44:56. Syötön Laineen maaliin tarjoili upeasti Toni Jalo, jolla tuntui olevan tilanteessa silmät selässään.

”Tämä peli oli hyvä vastaus joukkueelta. Huomenna kun pidetään luisteluvoima ja työmäärä vähintään samalla tasolla kuin tänään, niin hyvä tulee”, Vidman uskoi.

TUTO Hockey ja LeKi kohtaavat Marli Areenalla lauantaina klo 17. Hanki ennakkoon edullisemmat matsiliput TÄSTÄ ja tule kannustamaan TUTO johtoon ottelusarjassa.

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockeyn, tulevan kauden pelaajatilanne näyttää lähes valmiilta. Urheilukoordinaattori Jouni Virpiö kuvailee joukkueen tilannetta seuraavasti: ”Meillä...

Lue lisää

Tervetuloa ensimmäiselle TUTO x MONNI Summer Hockey Campille! Kaarinan jäähallissa 12.-15.6. kiekkokipinä syttyy ja luistelutaito kehittyy!...

Lue lisää

Erkki Laiho saadaan takaisin Turkuun kolme vuotta kestäneen Forssan visiitin jälkeen. Peluri on edellisen kerran nähty...

Lue lisää