"TUTO on ollut hyvä paikka kasvaa ja kehittyä"

Täksi kaudeksi Nuorten SM-liigaan noussut TUTOn A-nuorten joukkue sai kauden alla merkittävän vahvistuksen, kun viime kaudella B-nuorten SM-sarjan parhaaksi maalivahdiksi valittu Filip Lindberg saapui joukkueen maalille. Historiallisen liigakauden kääntyessä loppusuoralle on aika ottaa selvää, mitä ”Fillelle” kuuluu, ja miten kausi on hänen mielestään sujunut.

19-vuotias maalivahtilupaus Filip Lindberg vaihtoi kotikaupunkinsa Espoon kirkkaat valot täksi kaudeksi Turkuun, kun hän siirtyi TUTOn A-nuorten maalinsuulle. Lindberg kertoo, että päätös Kupittaalle siirtymisestä oli lopulta varsin helppo.

”TUTOn nouseminen Nuorten SM-liigaan ja hyvät olosuhteet kehittymisen kannalta sekä jääkiekkoilijana että ihmisenä olivat tärkeimmät tekijät. Lisäksi olin pelannut Espoossa koko ikäni, joten vaihtelu houkutti, kun TUTO tarjosi hyvää paikkaa.”

Kuten kommenteista huomaa, saapui Lindberg Turkuun kovin odotuksin. Ja ne odotukset ovat viime kaudella B-nuorten SM-sarjan parhaaksi maalivahdiksi valitun nuorukaisen mukaan myös täyttyneet.

”Henkilökohtaisella tasolla kausi on ollut kaikin puolin onnistunut. Olen päässyt pelaamaan paljon, mikä onkin ollut oleellinen tekijä kehittymiseni kannalta. Mielestäni tämä kausi on ollut hyvin positiivinen, sillä meillä on erittäin hyvä joukkuehenki ja jengi on täynnä hyviä jätkä. Tämä totta kai vie myös omaa pelaamista eteenpäin, kun tulee vaikeita hetkiä.”

Hyvä paikka kasvaa

Siirto Turkuun oli koko ikänsä Espoossa asuneelle Lindbergille hyppy kohti suurta ja tuntematonta. Siksi onkin tärkeää, että pelillisten asioiden lisäksi myös kaukalon ulkopuolinen tukiverkosto on kunnossa. ”Fillen” mukaan molemmat puolet on hoidettu loistavasti.

”TUTO on ollut erittäin hyvä paikka kasvaa ja kehittyä. Olen iloinen, että päädyin tähän ratkaisuun. Jokapäiväinen kova harjoittelu ja hyvä meininki ovat vieneet omaa pelaamistani huimasti eteenpäin. Seura ja toimihenkilöt ovat myös pitäneet minusta hyvää huolta, josta olen hyvin kiitollinen.”

Lindberg haluaa jakaa kiitosta myös joukkuekavereilleen.

”Ollut kaiken kaikkiaan huikea kausi yhdessä joukkueen kanssa, ja hyviä sekä hauskoja yhteisiä muistoja löytyy runsaasti.”

A-nuorten päävalmentaja Elmo Aittola puolestaan nostaa esiin Lindbergin merkityksen joukkueelle.

”Huippu-urheilija ja huippu tyyppi. Joukkueen selkäranka, jota on kyllä paljosta kiittäminen. ”Fillelle” oli tällä kaudella tarjolla leveä sankarinviitta, johon hän kasvoi kyllä loistavasti.”
 

Paikallisottelut kauden kohokohtina

TUTO A:n nouseminen Nuorten SM-liigaan tarkoitti myös sitä, että pääsarjatason paikalliskamppailut tekivät vihdoin ja viimein kauan odotetun paluun. Myös espoolaistaustainen Lindberg on syttynyt kaupungin herruudesta taistelemisesta.

”Turun derbyt ovat olleet huikeita! Paikalliskamppailuissa on ollut joka kerta hyvä tunnelma. Yleisöäkin on ollut hyvä määrä, mikä totta kai tuoa aina vähän lisää jännitystä. Kyseisiin peleihinhän liittyy se ajatus, että voitetaan saman kaupungin ”naapurin pojat”, ja ulkopaikkakuntalaisenakin on ollut helppoa syttyä ja samaistua tähän ajatusmalliin.”

Tavoitteet korkealla

Lindbergiä on pidetty lupaavana maalivahtina jo pitkään. B-nuorten SM-sarjan parhaan maalivahdin valinnan lisäksi hänellä on kokemusta myös leijonapaidasta. Debyytti sinivalkoisissa väreissä tapahtui kaudella 2014-2015, jolloin hän pääsi mukaan U16-maajoukkueeseen. Pyeongchangin olympialaisten tähdistökentälliseen valitun Eeli Tolvasen tähdittämä joukkue kaatoi Lindbergin debyyttiottelussa Ruotsin lukemin 4-3, joten miehen maajoukkueura sai mieluisan startin.

Kuluvan kauden aikana Lindberg on ottanut seuraavan askeleen myös maajoukkueen osalta, sillä hän pääsi edustamaan Suomea helmikuussa Tshekissä pelatussa alle 20-vuotiaiden maajoukkueturnauksessa.

Tulevaisuudesta puhuttaessa Lindberg kertoo tähtäävänsä korkealle, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.

”Olen asettanut itselleni korkeita tavoitteita tulevaisuudelle sekä jääkiekon että koulutuksen suhteen, jotka vaativat kovaa duunia. Pikkuhiljaa päivä päivältä eteenpäin.”

TUTOn A-nuorten upea kausi huipentuu tänään, kun joukkue kohtaa Marli Areenalla Tampereen Ilveksen. Lippu klo 19:00 alkavaan otteluun maksaa 5€. Toivomme, että päätöskamppailuun saapuisi paikalle mahdollisimman moni, jotta joukkue saisi sille kuuluvan kiitoksen kaudesta. A-nuorten matsiin lipun ostaneille tarjoamme lisäetuna pääsylipun keskiviikon Mestis-otteluun. Näet siis sekä A-nuorten että edustuksen runkosarjan päätöskamppailun viidellä eurolla!


 

Jaa eteenpäin:

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää

Sopimusuutinen, joka muuttaa maksuliikenteen: TUTO Hockey ja TietoAreena ovat solmineet monivuotisen kumppanuussopimuksen! TietoAreena on asiantuntijayritys, joka...

Lue lisää