TUTO matkustaa Vantaalle keskiviikkona

TUTO kohtaa keskiviikkona Vantaalla sarjataulukossa yhdeksäntenä olevan Kiekko-Vantaan. Ottelu alkaa klo 18:30.

Vantaalaisten ykkösketju Saarelainen-Monto-Sund on ollut liekeissä alkukaudesta. Kaikki lohipaitojen kärkiketjun pelaajat löytyvät Mestiksen pistepörssistä viiden eniten pisteitä tehneen pelimiehen joukosta. Miro-Pekka Saarelainen johtaa sekä maali- että pistepörssiä. Kääntöpuolena voi nähdä sen, että vantaalaisten tehot ovat ehkä hieman liikaakin olleet tämän yhden ketjun varassa. Kiekko-Vantaa on tehnyt kauden aikana 50 maalia ja niistä peräti 30 on syntynyt ykkösketjun miesten toimesta.

Lisämausteen otteluun tuo tietysti myös Vantaalta TUTOon täksi kaudeksi siirtyneiden Atte ja Miro Mäkisen paluu Trio Areenalle ensimmäistä kertaa Mestis-ottelussa. Mäkisten lisäksi myös Nico Frimanilta, Timi Lahtiselta ja kuluvan kauden aikana takaisin TUTOon siirtyneeltä Sami Salmiselta löytyy Kiekko-Vantaa taustaa.

Molemmilla joukkueilla on plakkarissa vakuuttavat voitot edellisistä otteluistaan. TUTO murjoi perjantaina kotona Kupittaalla sarjakärki LeKin 7-2 ja Kiekko-Vantaa haki tärkeät pisteet lauantaina Iisalmesta IPK:n vieraana puhtaalla pelillä 4-0.

Matias Lehtonen pelaa vielä tiistaina Tapparan riveissä uransa ensimmäisen CHL-ottelun. Lehtonen saapuu takaisin TUTOon keskiviikkona.

Jos et pääse paikanpäälle Vantaalle, niin tämänkin jännitysnäytelmän näet tuttuun tapaan Elisa Viihde Sportin kautta.

Kuva: Shaun Duncan

TUTOn seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 24.11. Vastustajaksi saapuu KOOVEE Tampereelta. Liput otteluun edullisimmin ennakkoon TÄSTÄ.

Muista myös edulliset lippupaketit. Niihin pääset tutustumaan täältä: tutohockey.fi/lippupaketit

Jaa eteenpäin:

Naapurin Maalaiskana Oy ja TUTO ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2023-2024. Kauden aikana katsomme jatkoa myös seuraaville...

Lue lisää

Uusi Mestis-kausi ja ensimmäinen runkosarjaottelu lähestyy nopeasti! Olemme ymmärrettävästi saaneet paljon kyselyitä kausikorteista, jotka on tilattu...

Lue lisää

Nykyisen työntekijän siirtyessä urallaan eteenpäin, TUTO Hockey hakee organisaatioonsaPALVELUPÄÄLLIKKÖÄ TUTO Hockey pelaa kaupungin värikkäintä lätkää Kupittaalla...

Lue lisää