TUTO maalijuhlien myötä takaisin voittojen tielle

TUTO Hockey – RoKi

9-2 (3-1, 4-0, 2-1)

Tilastot

TUTO pääsi maalinteon makuun RoKin kustannuksella vieden ottelun dominoivasti 9-2. Perjantai-illan peli paketoidaan tällä kertaa tekstin sijaan kuvina.

TUTOn viimeaikaisille epävarmoille otteille saatiin pelin alkuun kaivattua apua korkeammilta voimilta, kun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen kävi pudottamassa kiekon.

Maalinteon avasi Kristian Tuohilampi jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. RoKi tuli tosin tasoihin ensimmäisen erän puolivälin paikkeilla ylivoimalla.

Hetkeä myöhemmin Kalle Moisio tykitti TUTOn takaisin johtoasemaan, josta ei enää loppupelin aikana luovuttukaan.

Läpi pelin RoKin maalilla oli tunkua ja TUTO onnistui määräämään pelin tahdin.

Kiekko liikkui rivakasti ja näin avautui vähintäänkin riittävästi maalipaikkoja.

Fyysisiäkin otteita esitettiin kiitettävästi läpi kamppailun. Tämä Anssi Virkin aurinkoprinssiin kohdistama pommi oli haikun arvoinen:

Komea taklaus

Lapin pojan pysäytti

seinään lihaiseen.

Maalimäärän kasvaessa näkyi pelaamisessa terve rentous. 

TUTOn kuudennen maalin jälkeen Paavo Hölsän oli aika antaa tilaa Toni Eskeliselle vierasmaalin suulla.

Kolmannessä erässä RoKi onnistui tekemään toisen maalinsa jälleen ylivoimalla… 

Mutta se ei TUTOa haitannut, sillä Aki Juusela ja Hannu Kuru kaunistelivat vielä luvut muotoon 9-2. 

Päävalmentaja Miika Elomon sanoin pelattiin ”jämäkkä peli”. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

TUTO jatkaa seuraavaksi jo huomenna vierailemalla sarjakärki SaPKon luona. Luvassa on kiihkeä kamppailu, jota varten joukkueen pitään nyt vain ”syödä, juoda vettä ja nukkua”, kuten Aki Keinänen asian muotoili.

Seuraavan kerran kotona pelataan keskiviikkona 30.11., milloin luvassa on 70-vuotisjuhlaottelu. Vastaan asettuu tällöinkin SaPKo. Varmista paikkasi syntymäpäiväjuhliin hannkimalla liput ennakkoon Ticketmasterin lipunmyyntipisteistä tai täältä.

Jaa eteenpäin:

TUTO ja hyökkääjä Topias Kaski ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen. Puolitoista kautta Jukureiden organisaatiossa viettäneen, turkulaislähtöisen...

Lue lisää

Viime viikon kolmessa ottelussa riitti tapahtumia ja käänteitä useamman otteluviikon edestä. Kaksi kotipeliä HK Zemgalea vastaan...

Lue lisää

TUTOn hyökkääjätähti Roope Ranta kävi toimittamassa Lausteen perhekuntoutuskeskukseen 100 kappaletta ottelulippuja TUTOn otteluihin. Perhekuntoutuskeskuksen johtaja Kim...

Lue lisää