TUTO lähtee tavoittelemaan avausvoittoa Lempäälässä

LeKi – TUTO Hockey

Pe 16.9. klo 18.30

Lempäälä

Kauden avausottelu päättyi TUTOn osalta tappioon, kun Espoo United vei vauhdikkaassa ottelussa voiton lukemin 3–4. Perjantaina TUTO kohtaa kauden ensimmäisessä vieraspelissään LeKin.

Sarjan avausottelu oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta TUTO joutui tyytymään tiukkaan tappioon. Kurssi on tarkoitus kääntää heti Lempäälässä, kun TUTO lähtee hakemaan vieraspelissä avausvoittoaan.

Maalipaikkoja löytyi jo kauden avausottelussa, mutta onni ei ollut myöden – ja vastustajan maalivahti erittäin hyvä. Puolustaja ja TUTO-kapteeni Anssi Virkki vakuuttaakin, ettei pelin kuvioihin ole tarpeen tehdä suurempia muutoksia.

”Ollaan kaksinkamppailussa vaan entistä vahvempia ja maalipaikoissa vähän tarkempia. Olihan meillä keskiviikon pelissäkin maalipaikkoja yllin kyllin.”

Avausottelun virheistä otetaan opiksi ja Lempäälästä lähdetään hakemaan ainoastaan voittoa.

Mestiksen pienin kaukalo nopeuttaa peliä

”Lempäälän kaukalo on selkeästi koko sarjan pienin, joten tilanteet tulevat vastaan entistä nopeammin. Siihen meidän tulee olla valmiina”, pohtii Virkki.

Vastustajajoukkueesta Virkillä ei ole selkeää ennakkokäsitystä. Puolustaja kuitenkin toteaa, että aiempina vuosina mukana on ollut monia taitavia yksilöitä.

”Samaa kiekkopeliä sielläkin pelataan”, naurahtaa Virkki lopuksi.

LeKi aloitti oman kautensa näyttävästi keskiviikkona vieraspelissä Heinolassa voittaen kotijoukkue Peliitat lukemin 1–5.

LeKi – TUTO alkaa perjantaina Lempäälässä klo 18.30. Seuraava kotipeli pelataan Marli Areenalla lauantaina 17.9. klo 17. Osta liput ennakkoon ja tule kannustamaan TUTO voittoon!

Jaa eteenpäin:

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää