TUTO Hockey – RoKi
3-2 JA (0-0, 2-1, 0-1, 1-0)
Mestiksen sarjajumbo RoKi oli TUTOlle perjantainakin tiukka vastus ja ottelu ratkesi vasta jatkoajalla, kun Severi Sillanpää tälläsi TUTOn voittoon. TUTO ja RoKi ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kolme kertaa, kerran rovaniemeläiset ovat vieneet kolme pistettä ja kahdesti turkulaiset ovat voittaneet ottelun jatkoajalla.
Tälläkin kertaa kaukalossa riitti tapahtumia ja TUTOlta hylättiin kaksi, ainakin turkulaissilmin melkoisen selvää maalia. Ensin Hannu Kurun laukauksen ei pitkän tarkistuksen jälkeen nähty käyvän maalissa, ja myöhemmin Mika-Matti Hyvärisen jaloista kimmonnut osuma hylättiin sekin pitkän tarkistuksen jälkeen potkumaalina.
”Värikäs peli, Kyllä kupittaalla värikästä jääkiekkoa pelataan”, totesi Ismo Lehkonen ottelun jälkeen.
”Kaksi maalia vietiin ja molemmat itseasiassa ihan selviä maaleja. Ylivoima vähän takkusi ja maalipaikkoja luotiin kyllä ihan riittävästi, oikeastaan aika liukuhihnalta.”
Ensimmäinen erä olikin lopulta maaliton, vaikka TUTOlla oli pilvin pimein maalipaikkoja.
”Sinänsä hyvä peli. Oikeastaan ainoa mistä voi antaa tukkapöllyä pelaajille, on maalintekotehokkuus. Vastapuolen maalivahti oli hyvä ja vastapuoli pääsi kakkoskiekoissa aika hyvin runkoon kiinni”, Lehkonen kehui RoKin pelaajia sekä 43 kertaa ottelussa torjunutta Paavo Hölsää.
”Olen tyytyväinen siihen, että paikkoja luotiin enemmän kuin varmaan yhdessäkään kotipelissä. Siinä mielessä peli on mallillaan, mutta pitää vain löytää ne, jotka pistävät kiekkoa pussiin”, sanoi Lehkonen.
Toisessa erässä vierailija meni Harri Pälven maalilla yllättäen johtoon, mutta Jere Sneckin ja Aki Keinäsen kovat laukaukset veivät TUTOn johtoon vielä saman erän aikana.
Kolmannessa erässä Kupittaalla odotettiin vain TUTOn lopullista ratkaisua, mutta Miikael Arkimo toikin RoKin tasoihin vain 1:09 ennen loppusummeria. Jatkoajalla turkulaisten ylivoima kuitenkin viimein puri ja Severi Sillanpää ratkaisi kaksi pistettä kotijoukkueelle.
Pulliaisen paluu sujui hyvin
Ensimmäisen pelinsä kaudella pelannut TUTO-hyökkääjä Tuukka Pulliainen sai heti paljon peliaikaa ja pyöritti TUTOn ylivoimaa tuttuun tyylinsä.
”Kyllähän Tuukka on meille iso pelaaja. Mutta siihen siipeen täytyisi nyt sitten löytää sellainen kaveri, joka pistää kiekkoa pussiin, koska Keinänen siihen ei tule”, Ismo Lehkonen totesi puolustajaksi siirtyneestä Keinäsestä.
”Kaikki, jotka täällä ovat käyneet pelejä katsomassa näkevät, että ’Keni’ on yksi sarjan parhaista pakeista tällä hetkellä. Nerokkaita syöttöjä, rytmittää ja rauhoittaa peliä tosi hyvin. Ei ole mies turhaan ollut yksi tämän sarjan parhaita pelaajia, ellei paras jo pitkän aikaa.”
Pulliainen ei itse ole täysin luopunut toivosta saada vanhaa ketjukaveriaan takaisin vierelleen.
”Niinhän se (Lehkonen) uhkaili, mutta nämä on nähty niin monet kerrat. Täällä muuttuvat hommat niin nopeasti, ettei sitä koskaan tiedä”, kokenut sentteri virnuili.
Omaan peliinsä Pulliainen oli pitkän tauon jälkeen varsin tyytyväinen.
”Yllättävän hyvältä tuntui. Ennen peliä jännitti enemmän kuin varmaan moneen sataan peliin, mutta siitä se lähti aika nopeasti ja yllättävän hyvin meni.”
Pulliainen oli perjantain ottelussa myös useaan otteeseen lähellä maalintekoa, vaikka hänet onkin totuttu näkemään tilanteiden rakentajana.
”Lähtökohtaisesti se en ole minä joka ampuu, mutta kun tuo Keinänen on aina niin tarkkaan vartioitu joka joukkueen toimesta, niin jonkun on vain otettava se vastuu ja yrittää”, kertoi Pulliainen.
”Eiväthän ne kovin laadukkaita kuteja olleet, mutta ehkä se siitä lähtee, kun tarpeeksi kauan lämii. Kyllä se joskus maaliinkin menee.”
”Grillimakkara hiillokselle”
TUTO matkustaa heti lauantaina Keuruulle, jossa se kohtaa KeuPa HT:n. Osa pelaajista jää reissulta pois, mukaanlukien pitkästä loukkaantumisesta vasta pelikuntoon toipunut Pulliainen.
”Me mennään varmaan kolmella kentällä. Jätän osan pelaajista varmaan varoiksi pois, koska matka on aika pitkä ja määrätyillä kavereilla ovat nivuset ja varsinkin selkä aika kovalla”, Lehkonen totesi.
”Siinä ei oteta riskejä, sillä tarvitsen terveitä pelaajia sitten tammikuussa.”
Myös Pulliainen ymmärtää, ettei turhia riskejä kannata pitkän kuntoutuksen jälkeen ottaa.
”Periaatteessa olisin valmis, mutta kyllä nyt täytyy olla kaukaa viisas ja jätetään se huominen väliin”, Pulliainen totesi.
”Mulla oli tällainen suunnitelma, että kun mä ensimmäisen pelin saan pelata, niin menen kotiin, lyön takan päälle ja isken grillimakkaran siihen hiillokselle.”
KeuPa HT – TUTO Hockey Keuruulla lauantaina klo 17.00. Ottelun näkee osoitteesta www.fanseat.com.