TUTO Hockey ja Eurosport Finland yhteistyöhön

TUTO Hockeyn ja Eurosport Finlandin välinen yhteistyösopimus on molemmille tahoille merkittävä. Eurosport Finland saa sopimuksen myötä toistaiseksi puuttunutta jalansijaa Suomen ykköslajin pelikentällä.

 

– Ensinnäkin on todettava, että lätkä on Suomessa lajien ykkönen. Eurosportin tarjonnasta tämä on kuitenkin tähän asti puuttunut, mutta koska haluamme kehittyä palveluntarjoajana, jääkiekko on täysin luonnollinen lisä, toteaa Eurosport Finlandin Product manager Kalle Lepistö.

Eurosport tavoittaa yhteensä noin 240 miljoonaa katsojaa 59 eri maassa. Lisäksi Eurosportin internetsivut ovat koko Euroopan johtava urheilusivusto, uniikkeja kävijöitä on yli 14 miljoonaa kuukaudessa. Facebookin puolella Eurosportilla on yli miljoona tykkääjää. Kyseessä on siis TUTOn näkyvyyden kannalta todella merkittävän luokan yhteistykumppani.

 

Miksi sitten Suomen kaikista seuroista juuri TUTO Hockey?

 

– TUTOsta on hyvä aloittaa. Turku on vahva markkina-alue, joten näkyvyys tällä alueella on todella arvokasta. Lisäksi täällä on valmiina televisiosta kaikille tuttu persoona taustavaikuttajana, eli tässä tapauksessa Juhani Tamminen.

Tulevalla kaudella TUTO Hockey panostaa Eurosportin lisäksi myös normaaliin tv-näkyvyyteen. Mestis TV rantautuu Turkuun ja TUTO Hockey Oy:n toimitusjohtaja Santtu Kiili onkin varma omiensa tulevan näkyvyyden laadukkuudesta.

 

– Eurosportin ohella Mestis TV tulee olemaan tuote, johon me panostetaan kunnolla. Mestis TV:tä tehdään Turussa neljällä kameralla, hidastuksilla, hyvällä selostuksella ym, eli tuote tulee olemaan kunnossa, tyytyväinen Kiili sanoo.

 

Vakavista ilmeistä huolimatta kyseessä on todella merkittävä yhteistyösopimus.

Jaa eteenpäin:

Kausi 2026-2027 lähestyy vauhdilla, TUTO Hockeyssa ollaan valmiina Superkauden haasteisiin. Joukkueessa on loistava meininki, joka varmasti...

Lue lisää

TUTO Hockeyn kausikorttimyynti superkaudelle on nyt avattu! Osta kausikortti heti, ja varmista paikkasi seuraamaan TUTOn otteluita...

Lue lisää

Jesse Juhola 1+1-vuotisella sopimuksella TUTO Hockeyn riveihin! 21-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella Itävallassa Red Bull Hockey...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä