TUTO Hockey ja Aurafest aloittavat yhteistyön, joka tuo molemmille osapuolille uudenlaista näkyvyyttä sekä muita hyötyjä. Järjestyksessään seitsemättä kertaa järjestettävää kaupunkifestivaalia juhlitaan tänä vuonna 11.-12. elokuuta Kupittaanpuistossa.
Molemminpuolista näkyvyyttä
Tuore yhteistyö tuo merkittävästi lisänäkyvyyttä sekä TUTO Hockeylle, että jatkuvasti suosiotaan kasvattaneelle Aurafestille. TUTOn osalta näkyvyys tarkoittaa sitä, että festivaalialueelta tulee tänä vuonna löytymään TUTO-piste, joka tulee sisältämään erilaisia aktiviteettejä, kuten legendaarisen lämärikontin. Pisteeltä voit hankkia myös TUTOn fanituotteita sekä kaudella 2017-2018 paluun tekevän huippuedullisen TUTO-kortin. Tapahtuma tarjoaa TUTOlle näkyvyyttä täydelliseen aikaan, sillä festivaali järjestetään juuri ennen edustusjoukkueen kauden alkua.
Aurafestin kanssa toteutettava yhteistyö tuo mukanaan myös talkoomahdollisuuden historialliseen liigakauteen valmistautuvalle TUTOn A-nuorten joukkueelle. Viidentoista vuoden tauon jälkeen TUTOn A-nuorten Liigaan palauttaneelle joukkueelle Aurafest ja sen kautta mahdollistuva talkootyö tuovat uudenlaisia kokemuksia ja tukea historialliseen kauteen.
Yhteistyön myötä myös Aurafest saa huomattavasti lisänäkyvyyttä, sillä se tulee näkymään kesän aikana vahvasti muun muassa TUTOn sosiaalisen median kanavissa. Pysy kuulolla ja nappaa tärkeimmät lisäinfot ajoissa!
Yhteistyö jatkuvasti kasvavan Aurafestin kanssa tarjoaa molemmille osapuolille uudenlaista näkyvyyttä.
Yleisöennätyksen rikkoneella festivaalilla useita vetonauloja
Kesällä 2016 ennätykselliset 12 000 kävijää oheistapahtumineen kerännyt Aurafest jatkaa tänäkin vuonna äärimmäisen toimivaksi havaitussa luonnonkauniissa Kupittaanpuiston miljöössä. Elokuun toisena viikonloppuna lavalla nähdään todellista tähtiloistoa, kun festivaalikansaa saapuvat laulattamaan muun muassa LMFAOsta tuttu Redfoo, romanialaislähtöinen pop-tähti Inna sekä useat kotimaiset eturivin artistit JVG:n, Mikael Gabrielin ja Teflon Brothersin johdolla. Lavan pääsee valtaamaan myös tuoreimmalla Vain Elämää -kaudella tiensä suomalaisten sydämiin laulanut Turun oma poika, Robin.
Viime kesänä ennätykselliset 12 000 festivaalikävijää kerännyttä Aurafestiä tähdittävät tänäkin vuonna useat kansainväliset ja kotimaiset listamenestyjät.
Kaupunkifestivaali Aurafest on loistava tilaisuus viettää ainutlaatuinen festivaaliviikonloppu keskellä kuvankauniin Turun sydäntä.
Tule kanssamme viettämään ikimuistoinen festivaaliviikonloppu elokuun toisena viikonloppuna. Lisätiedot festivaalista, lippujen hinnat sekä edullisemmat ennakkoliput löydät TÄÄLTÄ!