TUTO avaa kauden Hakametsässä -Kotiavauksessa vastassa legendaarinen K-Espoo

Mestis-kauden 2020-21 otteluohjelma on julkaistu. TUTO avaa kauden Hakametsässä KooVeeta vastaan 24.9. Päivää myöhemmin pelattavassa kotiavauksessa vastukseksi saapuu legendaarinen K-Espoo.

Tulevan kauden otteluohjelmassa on otettu huomioon koronaviruksen aiheuttama epävarmuus. Lisääntyneet välisarjapelit antavat mahdollisuuden muokata ohjelmaa syyskauden aikana, mikäli peleissä tulee taukoja tai sarjakauden avaus viivästyy. Ne tuovat myös säästöjä matkustuskuluissa. Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Anttila kommentoi tulevaa otteluohjemaa mestis.fi -sivustolla seuraavasti:

” Tiedostamme, että tämä ei ole urheilullisesti optimaalisin otteluohjelma, mutta meille on tärkeintä varmistaa, että kaikki seurat pysyvät elinvoimaisina. Otteluohjelma mahdollistaa budjetoitua suuremmat säästötoimenpiteet ja merkittävät säästöt esimerkiksi matkakuluissa. Saamme sen avulla myös lisättyä seurojen haluamia viikonloppujen ja lähialueiden pelejä viime kauteen verrattuna. Loppuviikkoon painottuva otteluohjelma mahdollistaa pelaajille myös paremmat harjoitteluolosuhteet lisääntyneiden kehittävien harjoittelupäivien myötä. Olemme saaneet paljon toiveita sarjajärjestelmän muutoksista seuroilta itseltään, Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila kertoo.”

Näin pelataan

Mestiksessä pelataan kaudella 2020-21 välisarjapainotteisesti. TUTO kohtaa kaikki Mestis-joukkueet kerran kotona ja vieraissa (26 ottelua). Lisäksi TUTO pelaa FPS:n, K-Espoon, KooVeen ja K-Vantaan kanssa välisarjan, jossa joukkueet kohtaavat toisensa kolmesti kotona ja vieraissa (24 ottelua). Runkosarjassa pelataan siis 50 ottelua.

Mestiksen pudotuspeleihin selviää 10 parasta joukkuetta. Runkosarjan kuusi (6) parasta menevät suoraan puolivälieriin ja sijoilla 7.-10. olevat villi kortti-kierrokselle. Runkosarjan neljä heikointa joukkuetta (11.-14. sijat) päättävät kauden runkosarjan jälkeen.

TUTO Hockey tyytyväinen otteluohjelmaan

TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen oli tuoreeltaan tyytyväinen Mestiksen otteluohjelmaan.

Meidän näkökulmasta otteluohjelma on vallitsevassa tilassa erittäin hyvä. Toiveidemme mukaisesti valtaosa kotiotteluistamme pelataan viikonloppuisin (pe-la). Tämä on erinomainen asia, onhan viikonloppupelit nimenomana Marli Areenan suola. Muiltakin osin toiveemme otettiin hienosti vastaan, kun muun muassa kolmen pelin ja kolmen päivän vieraskiertue toteutuu joulukuussa.

Meidän suurin toiveemme on tällä hetkellä se, että koronavirus laantuisi ja pääsisimme pelaamaan hienon Mestis-kauden normaaliolosuhteissa.  

Katso TUTO Hockeyn koko otteluohjelma tästä

Lataa pelit kalenteriin tästä

Varmista paikkasi kaupungin värikkäimmän lätkän parissa hankkimalla oma TUTO-korttisi TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

Welcome to TUTO Hockey Dilan Savenkov! ✍🏻 24 -vuotias puolustaja Savenkov siirtyy ECHL:stä TUTO Hockeyn riveihin...

Lue lisää

KIELLETYT ESINEET TUTO HOCKEYN KOTIOTTELUISSA: – Toisen vahingoittamiseen soveltuvat esineet (ampuma- ja teräaseet – koskee myös...

Lue lisää

TUTO Hockey kohtaa Helsingin Jokerit tulevana lauantaina! OTTELUINFO: Pääsisäänkäynti Hippoksentien puolelta. Vain Hippoksentien puoleinen lippuluukku avoinna....

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä