Tulevan kauden kapteenisto nimetty – Hannu Kurusta kapteeni

TUTO Hockeyn tulevan kauden kapteenisto on nimetty. Kauden 2017-2018 kapteenistosta löytyy sekä tuttuja nimiä että uusia kasvoja.

 

Kunnia asia

TUTO Hockeyn edustusjoukkueen tulevan kauden kapteeniksi on valittu 24-vuotias hyökkääjä Hannu Kuru. Edellisen kolmen kauden aikana 182 ottelua TUTOssa tehoin 34+55=89 pelannut Kuru on valinnasta luonnollisesti otettu.

”On todella suuri kunnia olla TUTO Hockeyn kapteeni. Meillä on loistava joukkue tällä kaudella, jolla on mahdollisuudet mennä päätyyn asti.”

Vaikka Kuru ei olekaan aiemmin kapteenina toiminut, on hänellä selkeä kuva siitä, millä tavalla hän joukkuetta johtaa edestä käsin.

”Olen ensimmäistä kertaa urallani kapteenina, eli se on itselleni uusi vastuualue. Otan sen innolla vastaan ja pyrin näyttämään omalla tekemiselläni esimerkkiä muille joukkueessa. En ole niin sanottu räyhääjä kopissa, mutta joskus siihenkin on paikkansa, jos joukkueen esitykset ovat mielestäni sen mukaisia.”

Tuore kapteeni muistuttaa myös siitä, että TUTOn pukukopista löytyy runsaasti johtohahmoja.

”Meillä on kuitenkin kopissa paljon johtajahahmoja, jotka omalla osuudellaan tekevät päivittäisestä vaatimustasosta todella korkean.”

 

Kolme varakapteenia

TUTOn kauden 2017-2018 varakapteeneiksi on valittu Anssi Virkki, Mika-Matti Hyvärinen sekä Jere Karlsson.

Virkki on urallaan pelannut 429 ottelua Mestiksessä ja kolme ottelua Liigassa. Kolmen edellisen kauden ajan TUTOn kapteenina toiminut 28-vuotias puolustaja toimi myös SaPKon kapteenina vuosina 2012-2014.

TUTOssa jo eräänlaiseksi kulttipelaajaksi noussut Hyvärinen kuuluu Virkin tavoin Kupittaan savolaismafiaan. Energisestä pelityylistään tunnettu hyökkääjä on aiemmin urallaan toiminut myös KalPan A-nuorten varakapteenina kaudella 2011-2012.

Myös kapteeniston neljäs jäsen, puolustaja Jere Karlsson on aiemmin urallaan kuulunut joukkueensa kapteenistoon, toimien sekä TPS:n A- että C-nuorten kapteenina.

 

Suomen Cup jatkuu herkullisella trillerillä

TUTO jatkaa taivaltaan jääkiekon Suomen Cupissa perjantaina. Silloin Marli Areenalla kohtaavat kaksi Mestiksen jättiläistä, kun vastustajaksi asettuu Espoo United. Tuoreena kapteenina joukkueensa perjantain jännitysnäytelmään johdattava Kuru linjaa, että ottelussa kaikki on kiinni omasta tekemisestä.

”Panokset ovat korkeat. Espoo United on tulevan Mestis-kauden kärkijengejä, joten odotan pelistä kovatempoista kamppailua. Meidän on oltava matsissa terävämpiä kuin vastustaja.”

 

Kiekko putoaa Marli Areenan jäähän perjantaina (15.9.) klo 18:30. Edullisemmat ennakkolippusi voit hankkia TÄSTÄ.

 

Jaa eteenpäin:

Lauantai-illan odotettu kamppailu TUTO – Jokerit on loppuunmyyty. Lippuluukulta on silti saatavissa pieni määrä lippuja. Lippuluukku...

Lue lisää

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää