Teemu Lämsä lainalle TUTOon

Keskushyökkääjä Teemu Lämsä pelaa TUTO Hockeyn riveissä joulukuussa alkaviin U20-maailmanmestaruuskisoihin asti. 19-vuotias TUTO-kasvatti on TPS:n sopimuspelaaja. 

Lämsä pelasi TUTOssa viimeksi kaudella 2011-2012, jolloin Turun sinisen puolen B-junioreissa syntyi 23 ottelussa 11+8=19 tehopistettä.

”Lämsä on oma kasvatti ja tuo meille lisää vaihtoehtoja hyökkäykseen. Isokokoinen pelaaja, joka osaa pelata ja on erittäin vahva kaksinkamppailuissa”, TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola kuvailee. 

Suurikokoinen oikealta laukova keskushyökkääjä on pelannut TPS:n riveissä 26 liigaottelua, joissa nuorukainen on merkkauttanut kaksi syöttöpistettä. Viime kaudella Lämsä oli TPS:n A-nuorten suomenmestarijoukkueen varakapteeni. Tällä kaudella 6 peliä TPS:n A-nuorissa ovat tuottaneet tehot 1+3=4.

Kokoonpanossa jo Peliitat-ottelussa

Lämsä on TUTO Hockeyn kokoonpanossa jo keskiviikkona Heinolassa Peliittoja vastaan.

”Oma kasvatti palaa TUTOon pitkän ajan jälkeen, kun Teemu tulee kokoonpanoon mukaan. Meillä on tällä hetkellä hyvä tilanne, sillä kilpailu pelipaikoista on kovaa”, kiittelee TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen

Lämsä pelasi viime kaudella Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa yhdeksän ottelua, joissa syntyi peräti viisi maalia. Nyt mies antaa näyttöjä TUTOssa kotikisoja silmällä pitäen. U20-maailmanmestaruudesta pelataan Helsingissä 26.12.2015 – 5.1.2016.

Kuva: www.leijonat.fi

Jaa eteenpäin:

s-etuottelu – kaksi yhden hinnalla   Tiistaina 11.11. TUTO Hockey kohtaa Kiekko-Vantaan kotona! 🚨 Otteluun pääsee...

Lue lisää

TUTO-Legendojen pelinumerot rajupaja areenan kattoon! Perjantaina 17.10.2025 Punaiselle matolle astelee seuraikonit Antti Virtanen ja Timo Pärssinen,...

Lue lisää

TUTO-LEGENDAT KUPITTAAN KATTOON! Perjantaina 17.10.2025 Punaiselle matolle astelee TUTO-legendat Antti Virtanen ja Timo Pärssinen, kun numerot...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä