Suominen odottaa keskiviikolta tasaista ja vauhdikasta kamppailua

Viime aikoina kovassa vireessä ollut TUTO saa huomenna vieraita Lempäälästä, kun saukkoperheenäkin tunnettu LeKi saapuu Marli Areenalle.

Taistelua vajaalla miehistöllä

TUTO pelasi menneenä viikonloppuna back-to-back ottelut K-Vantaata vastaan, jotka tuottivat turkulaisille kolmen pisteen voiton sekä jatkoaikatappion. Viikonloppua leimasi erityisesti TUTOn äärimmäinen venymiskyky, joka joutui koetukselle useiden loukkaantumisten vuoksi.

Lauantain ottelun jälkeen TUTO-valmentaja Miika Elomo kehui joukkueensa esitystä ja samalla linjalla jatkaa myös puolustaja Samu Suominen.

”Hyvät fiilikset jäi. Saatiin 4 pistettä kuudesta vajaalla miehistöllä ja koko joukkue osoitti sen, että kunto ja tahto riittävät.”

Sarjan toiselta sijalta löytyvältä vantaalaisryhmältä ryöstetyt neljä pistettä osoittavat sen, että TUTOn kuntokäyrä osoittaa vahvasti ylöspäin. Suominen kuitenkin muistuttaa, ettei joukkueen peli ole vielä saavuttanut huipputasoaan.

”Peli näyttää hyvältä tässä vaiheessa, mutta paljon on vielä parannettavaa. Joka päiväsellä työllä päästään sille tasolle, millä pleijareissa pitää olla.”

Kuumia tunteita ja vauhdikasta peliä

TUTO kohtaa huomisessa kotiottelussa neljänneltä sijalta löytyvän LeKin. Lähes sensaatiomaisen alkukauden jälkeen pienoisen hyytymisen kokenut ”saukkoperhe” vieraili Marli Areenalla edellisen kerran vain kaksi viikkoa sitten, jolloin pisteet jäivät Turkuun TUTOn tyylipuhtaan 3-0 voiton myötä.

Tuo kamppailu sisälsi runsaasti maalipaikkoja ja oli samalla yksi kauden kuumimmista otteluista painimatsien lukumäärällä mitattuna. Suominen odottaakin saman jatkuvan myös huomenna.

”Varmasti tulee nopeatempoinen peli ja paljon tilanteita molempiin päihin. Hyvä Mestis-kamppailu tiedossa.”

Tänään 22-vuotsissyntymäpäiviään viettävällä Suomisella on myös selkeä resepti siihen, miten LeKi kaatuu keskiviikon tärkeässä ottelussa.

”Pelataan vaan omaa peliä ja voitetaan kaksinkamppailut, niin voitosta pelataan jokaista joukkuetta vastaan.”

Päivitys loukkaantumistilanteeseen

 

Pelaaja

loukkaantuminen

arvio paluusta

 
Jarmo Jokila alavartalovamma 1 viikko  
Eetu-Ville Arkiomaa ylävartalovamma päivä kerrallaan  
Tomi Wilenius ylävartalovamma 1-2 viikkoa  
Timi Lahtinen ylävartalovamma 3-4 viikkoa  
Manu Honkanen keskivartalovamma 4-6 viikkoa  
Aki Juusela alavartalovamma 1-2 viikkoa  

TUTO jatkaa taisteluaan huomenna, kun LeKi saapuu vierailulle Marli Areenalle. Edullisemmat ennakkoliput keskiviikko-illan jännitysnäytelmään voit hankkia TÄSTÄ

Jaa eteenpäin:

Runkopelaajien Samu Markkulan ja Roope Reinin viime vuonna solmimat sopimukset olivat kaksivuotisia; täten he viilettävät TUTOn...

Lue lisää

Oliver Tuhkanen ja Juha Rautiainen ovat solmineet TUTO Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 25-26. Molempien pelaajien jatkopahvit...

Lue lisää

Kausikorttien ensimmäinen erä myynnissä nyt! Paluu vanhaan! Paikkanumeroituja lippuja ei tule ensi kaudella runkosarjaan myyntiin. Nyt...

Lue lisää