Sarjakärki Jukurit keskiviikkona ehkä viimeistä kertaa Kupittaalla

TUTO Hockey – Jukurit

Ke 13.1. klo 18.30

Marli Areena

TUTOn haaste keskiviikkoillan kohtaamisessa on kovin mahdollinen, kun vastaan asettuu viime kauden mestari ja tämänhetkinen sarjakärki ja ensi kaudeksi Liigaan nouseva Jukurit.

Viime lauantain kotiottelussa TUTO joutui taipumaan, kun Peliitat haki kolme pistettä Turusta 4-2-voitolla.

”Lauantaina oli huolestuttavaa, että päästiin niin vähän maalipaikoille, vaikka oltiin 70 prosenttia kiekossa”, kommentoi Ismo Lehkonen joukkueen edellistä esitystä.

”Maanantaina alettiin käydä meidän pelaamista läpi. Puolustuspelaaminen täytyy olla paljon tylympää ja kovempaa, jotta saadaan peliväline nopeammin haltuun”, Lehkonen toteaa.

”Meidän onni on, että mun mittapuulla tällä hetkellä sarjan ylivoimaisin joukkue tulee vastaan. Meidän paikkaan paras mahdollinen vastustaja”, kertoo Lehkonen keskiviikon haasteesta.

Todellinen huippukamppailu keskiviikkona Marli Areenalla

TUTO ja Jukurit ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja molemmilla kerroilla TUTO on napannut voiton. Edellisessä joukkueiden kohtaamisessa ratkaisu haettiin aina jatkoajalta asti, mutta Jasper Lindstenin maalilla kaksi pistettä jäivät Turkuun.

”Keskiviikkona pitää puolustaa ja peliväline pitää saada nopeasti haltuun. Avauspelaamisen pitää tapahtua paljon napakammin ja keskialueella kiekottomien työmäärän on oltava suurempi.”

”Hyökkäysalueella kaikkien reittien pitää johtaa sinne maalille ja tila tehdä kontaktin kautta”, Lehkonen ennakoi Jukurit-peliä.

Jukurit on kuitenkin edellisen Turun reissun jälkeen ollut hurjassa lyönnissä, sillä 18 otteluun mikkeliläisillä on tilillään 17 voittoa. Keskiviikkona onkin odotettavissa todella laadukas ja viihdyttävä lätkämatsi.

”Aina runkosarjassa toivoisi sen maksavan yleisön puolesta, että molemmat joukkueet lähtisivät pelaamaan.”

”Jukurit on muutaman kerran vetänyt täällä luukut kiinni, niin kuin muutkin joukkueet, joten katsotaan mitä tulee. Toivon, että tulisi sellainen joukkue, joka määrittäisi peliä kuten me”, kommentoi Lehkonen.

Tule kannustamaan TUTO keskiviikkoiltana voittoon Marli Areenalle. Liput saat ostettua TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

Kausi 2026-2027 lähestyy vauhdilla, TUTO Hockeyssa ollaan valmiina Superkauden haasteisiin. Joukkueessa on loistava meininki, joka varmasti...

Lue lisää

TUTO Hockeyn kausikorttimyynti superkaudelle on nyt avattu! Osta kausikortti heti, ja varmista paikkasi seuraamaan TUTOn otteluita...

Lue lisää

Jesse Juhola 1+1-vuotisella sopimuksella TUTO Hockeyn riveihin! 21-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella Itävallassa Red Bull Hockey...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä