SaPKo vastassa vuoden ensimmäisessä ottelussa

Viime kauden välierävastustaja SaPKo saapuu perjantaina Marli Areenalle ensimmäisen kerran tämän kauden aikana. TUTO:n peli-ilme on tällä hetkellä erinomainen ja taistelutahto on kova, kuten aiempi kuuden voitetun ottelun putki hienosti kertoo. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kerran Savonlinnassa, TUTO:n onnistuessa ottamaan 2-3 vierasvoiton.

SaPKo on tällä hetkellä 42:lla pisteellään sarjassa sijalla seitsemän. TUTO:lla on kolmanteen sijaan oikeuttavasti pisteitä nyt koossa 51. Savonlinnalaisten kauden voi kuitenkin katsoa sujuneen varsin hyvin, koska otteluita joukkueella on pelattuna vasta 25, Mestiksen aktiivisimpien joukkueiden pelattua jo 30 matsia. SaPKo on ollut kova erityisesti kotihallissaan, mutta vierasvoittojakin on vyöllä useita. Näin ollen kotijoukkueella ei ole varaa pieniinkään nukahduksiin, SaPKolta löytyy kyllä terävyyttä ja ruutia!

TUTO:n puolustuksessa Matt Nickerson on vapautunut pelikiellostaan ja on taas tuomassa tuttua jämäkkyyttä omaan päähän. Ennen vuodenvaihdetta pirteästi esiintynyt nuori puolustaja Nuutti Viitasalo jatkaa toistaiseksi voimassa olevalla lainalla TUTO-paidassa.
Kaiken kaikkiaan perjantain ottelussa on avaimet erinomaisen jännittävään ja laadukkaaseen kiekkoiltaan, nyt kannattaa tulla mukaan kannustamaan TUTO jo seitsemänteen peräkkäiseen voittoon!

Savonlinnan Pallokerho juhlii vuonna 2019 komeasti seuran jo yhdeksättäkymmenettä olemassaolon vuotta. TUTO Hockey onnittelee!

Teksti: Juho Koli

Kuvat: Shaun Duncan

Liput perjantain otteluun ennakkoon edullisimmin klikkaamalla TÄSTÄ

Jaa eteenpäin:

Ottelu on kokoTUTO-yhteisön seurapäivä, ja täten kauden avausohjelma aloitetaan jo kello 18:15. Sisäänkäynti vain Hippoksentien puoleisista...

Lue lisää

TUTO Hockey pelaa harjoituskaudella kolme ottelua kotikaukalossaan Rajuapaja Areenalla. Kaikkiin kolmeen otteluun on vapaa pääsy! Ota...

Lue lisää

Kausi 2026-2027 lähestyy vauhdilla, TUTO Hockeyssa ollaan valmiina Superkauden haasteisiin. Joukkueessa on loistava meininki, joka varmasti...

Lue lisää
0
Ostoskori
Ostoskorisi on vielä tyhjä