RoKi hakee revanssia TUTOsta

TUTO Hockey – Roki

25.11.2016

Marli Areena

TUTO Hockey kohtaa perjantai-illan ottelussa joukkueen pohjoisesta, kun RoKi saapuu vieraaksi Kupittaalle. Joukkueet ovat kauden aikana kohdanneet kahdesti, ja TUTO on ryöstänyt pisteet molemmilla kerroilla.

”Pirun tiukka ottelu on taas tulossa. Sarjassa on kova taso ja voitoista taistellaan”, laukoo TUTO-puolustaja Kalle Valtola RoKi-ottelun aattona.

Maajoukkuetauon jälkeen TUTO on pelannut hyvin ja omalla tasollaan, mutta pelimenestys on ollut ailahtelevaista. Valtolan mukaan kotijoukkueen tulee jatkaa peliä samaan malliin ja uskoa omaan pelaamiseen.

”Voitot on vähän karttaneet meitä. Toivottavasti saadaan huomenna käännettyä hyvä pelaaminen voitoksi.”

Alkukaudella joukkuetta vaivasivat turhista tilanteista napatut jäähyt. Viime aikoina on ollut havaittavissa huolimattomuutta ja helposti päästettyjä maaleja. TUTO-pakki keskittyisi nyt hyödyntämään maalipaikkoja paremmin.

”Maalipaikoissa saataisiin olla tarkempia. Niissä on viime aikoina ollut hiukan hakemista”, toteaa Valtola.

”Kun se paikka tulee, kiekko pitää laittaa myös sisään. Siten saadaan tiukatkin pelit voitoksi.”

Pitkiä pelimatkoja ja kokenutta valmistautumista

Rovaniemeltä on matkaa muihin Mestis-kaupunkeihin ja kilometrejä kertyy. RoKin pelimatkat ovatkin poikkeuksetta pitkiä ja raskaita, joten jonkinlaisia valmistautumisrutiineja on varmasti syntynyt.

”Uskoisin, että RoKi on aika hyvin tottunut pitkiin pelimatkoihin ja osaa valmistautua niihin kokeneesti”, pohtii TUTO-pakki.

Enemmän haittaa pidemmistä pelimatkoista lienee rovaniemeläisten vieraaksi matkaavilla joukkueilla.

”Tuskin vieraassa on huomenna väsymystä havaittavissa. Mikäli sellaista kuitenkin näkyy, niin koitetaan käyttää hyväksi”, summaa Valtola.

Kiekko tippuu Marli Areenalla jäähän klo 18.30. Hanki liput edullisemmin ennakkoon Ticketmasterin lippukaupoista tai TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää