LeKi – TUTO Hockey
3-4 RL (1-2, 2-1, 0-0, 0-1)
TUTOn ja LeKin välinen kauden kolmas kohtaaminen miteltiin keskiviikkona Lempäälän Masku Areenalla. Ottelu eteni sekavissa merkeissä ja paremmuus ratkaistiin vasta voittolaukauskisassa. Kaikki joukkueiden väliset pelit ovat nyt päättyneet vierasvoittoon.
Avauserää oli pelattu vain 2.49, kun Eetu Koski siirsi vierailijat 0-1 johtoon. Kosken maaliin syöttöpisteet merkittiin Aleksi Rutaselle ja Nico Maneliukselle. LeKin Jarmo Jokila otti maalin jälkeisessä vaihdossa jäähyn ja näin TUTO pääsi kokeilemaan ylivoimaansa – tuloksetta.
Ajassa 6.03 Toni Niemi ampui viivasta TUTOn maalia kohden lämärin, jonka Antti Hilden ohjasi maalin edestä verkkoon. Tommi Virtanen oli tilanteessa täysin aseeton. TUTO onnistui nousemaan takaisin johtoon ajassa 12.37, kun joukkue pelasi illan toista ylivoimaansa. Aki Keinänen ampui laatan pussiin Tuukka Pulliaisen komeasta syötöstä. TUTOn 1-2 maalin toinen syöttöpiste merkittiin Anrei Hakulisen nimiin. 1-2 lukemissa lähdettiin ensimmäiselle erätauolle.
Kimmo Meriläinen maaliin ottelun toiseen erään
Tommi Virtanen ei pystynyt jatkamaan ottelua loukkaantumisen takia ja Kimmo Meriläinen luisteli tolppien väliin heti toisen erän alkuun. Meriläinen pelasi erässä hyvin, mutta joutui antautumaan kahdesti.
Ajassa 23.16 Eero Savilahti siirsi ylivoimalla takatolpalta kiekon tyhjään maaliin ja tilanne oli 2-2. LeKin 3-2 maali syntyi ajassa 32.40, kun Jiri Veistola upotti maailmanluokan rannelaukauksen Meriläisen maalin etuyläkulmaan. Seuraava maailmanluokan laukaus nähtiin ajassa 37.51, kun Aki Keinänen tasoitti lukemiksi 3-3 erinomaisella lämärillään. Keinäsen maaliin jälleen syöttöpisteet Pulliaisen ja Hakulisen nimiin. Sekavissa merkeissä edennyt erä päättyi 3-3 lukemiin.
TUTO otti kolmannessa erässä liikaa jäähyjä
Joukkueet pyrkivät vuorotellen käynnistämään hyökkäyksiään, mutta lyhytsyöttöpeli oli molemmilla joukkueilla hakusessa ja näin peli etenikin melko epäselvissä merkeissä. Molempien joukkueiden hyökkäykset pysähtyivät pääosin keskialueelle, vastustajan tukkiessa syöttöväyliä. Erä oli erittäin rikkonainen pääosin TUTOn jäähyilyn myötä. TUTOlle vihellettiin päätöserässä neljä rangaistusta, mutta LeKi ei onnistunut lukuisista paikoistaan huolimatta maalia tekemään.
Erän loppupuolella TUTO-pakki Ryan Ruikka talutettiin jäältä pukukopin puolelle, joten TUTO menetti kaksi tärkeää miestä ottelun aikana sairastuvalle. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 3-3 ja näin LeKi lähti pelaamaan neljättä jatkoaikaansa viimeisen viiden ottelun aikana.
Jatkoaika oli TUTOn näennäistä hallintaa, mutta maali jäi syntymättä. Ratkaisua lähdettiin hakemaan rangaistuslaukauskisasta. Rankkarikisa ratkesi vasta viidennessä parissa, kun Hakulinen niittasi kiekon ohi Juha Järvenpään. TUTOsta myös Mikael Salmivirta onnistui rankkarissaan. Näin TUTO sai orastavan tappioputkensa päätökseen ja kaksi pistettä nopeuttivat kotimatkaa tuntuvasti.
TUTOn seuraava ottelu pelataan perjantaina Marli Areenalla. Silloin vastaan luistelee SaPKo. Liput otteluun voit ostaa ennakkoon edullisemmin tästä.