Raportti: Kolme pinnaa pohjoisesta

Hokki – TUTO Hockey 
3-4 (1-1, 2-3, 0-0)

Perjantai-iltana käytiin vanhojen arkkivihollisten kohtaaminen, kun Kajaanin Hokki isännöi TUTOa. Ottelu oli TUTOlle viikon toinen kamppailu ja se päättyi turkulaisten juhliin.

TUTO matkusti Kajaaniin jo torstaina ja hyvin valmistautunut turkulaisnippu veikin peliä alkuvihellyksestä lähtien. Ottelun alku meni TUTOn komennossa ja Hokki oli pakotettu ottamaan rangaistuksia. TUTO ei kuitenkaan onnistunut kahta ylivoimaansa hyödyntämään. Ajassa 14.38 Aleksi Rutanen ajoi nopeasti ja röyhkeästi maalille. Jälkitilanteessa kiekko päätyi Lukosta lainalla olevan Eetu Kosken lapaan eikä mies erehtynyt. 0-1 oli tosiasia ja maalin toiseksi syöttäjäksi merkattiin Antti Virtanen.

Legendaarinen maalin jälkeinen vaihto ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti. Hokin Teddy Da Costa vapautettiin läpiajoon ja tästä mies ei häkeltynyt, vaan iski kauden neljännen maalinsa pomminvarmasti ranteella Kimmo Meriläisen selän taakse. Erän lopussa Nico Maneliukselle sattui työtapaturma ja mies sai jäähyn pelin viivyttämisestä, kun kiekko pyörähti kriittisellä hetkellä ja päätyi Kajaanin jäähallin nakkikioskin katolle. Hokki ei kuitenkaan ylivoimalla onnistunut, joten erätaukoa lähdettiin viettämään 1-1 tilanteessa.

Toisessa erässä nähtiin viisi maalia

Toinen erä oli Kajaanissa varsinaista maali-iloittelua. Heti erän alussa Hokin Timo Hiltunen antoi puolustusalueella kiekon suoraan Antti Virtasen lapaan maalin kulmalle. Kun ”Virrulle” antaa kiekon puolityhjän maalin kulmalle, yleensä tulostaululla numerot vaihtuvat. Niin tälläkin kertaa. Maalin jälkeinen vaihto meni, kuten avauserässäkin, erittäin synkissä merkeissä. Arttu Heikkisen 2-2 tasoitusmaali pysäytti pelikellon aikaan 25.00. TUTO onnistui tekemään toisessa erässä vielä kaksi lisäosumaa. Anton Kokkonen karkasi alivoimalla läpiajoon, jossa mies kampitettiin rangaistuslaukauksen arvoisesti. Kokkosen kylmäpäinen harhautus tuotti tulosta ja numerot tämän jälkeen 2-3. Maali oli viime kauden maaleitta pelanneelle Kokkoselle jo kauden kolmas.

TUTOn 2-4 maali meni Teemu Seppäsen vartioimaan maaliin helpohkosti. Maalintekijäksi merkattiin Anrei Hakulinen, kun Aki Keinänen ja Anton Kokkonen kirjauttivat maaliin syöttöpisteet. Hetki tästä ja Manelius ahdisteli katsojia toistamiseen ampumalla kiekon katsomoon. Muuten erittäin pirteästi pelanneen Maneliuksen istuessa rangaistusta Arttu Niskakangas pomputti kiekon tuurin siivittelemänä Meriläisen selän taakse ajassa 39.53. 3-4 lukemista lähdettiin illan viimeiselle erätauolle.

Molemmat joukkueet tarkensivat pelaamistaan päätöserään

Kolmas erä oli toiseen verrattuna täysin toista maata. Molemmat joukkueet tarkensivat pelaamistaan ja maalipaikat vähenivät merkittävästi. Päätöserä oli maaliton, vaikka Hokki luonnollisesti haki tasoitusta aktiivisesti. TUTOn viisikkopuolustaminen oli päätöserässä loistavalla tasolla ja joukkue teki fiksuja ratkaisuja kerta toisensa jälkeen. Kimmo Meriläinen oli maalilla virkaveljeään parempi ja näin TUTO otti Kajaanista tärkeät kolme pistettä.

”Meillä on kaikki elementit tehdä tästä kaudesta huikea tarina”

TUTO-luotsi Ismo Lehkonen oli tuoreeltaan ottelun jälkeen syystäkin tyytyväinen mies.

– Henki joukkueessa on todella korkealla. Meillä on kaikki elementit tehdä tästä kaudesta huikea tarina, Lehkonen kuvaili TUTOn yleisilmettä.

– Meidän puolustuspeli oli tänään todella hyvää. Hyvä puolustuspelaaminen taas auttoi hyökkäspelaamista. Tämä oli meille erittäin hyvää pelitavan testausta, koska sairastumisia tulee, äijät vaihtuvat ja silti pystymme pelaamaan hyvää kiekkoa. Kokoonpanomuutoksista huolimatta onnistuimme pelitavallisesti erittäin hyvin.

TUTOn taival jatkuu huomenna Joensuussa ottelulla Jokipoikia vastaan klo 17.00.

Jaa eteenpäin:

TUTO ja hyökkääjä Topias Kaski ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen. Puolitoista kautta Jukureiden organisaatiossa viettäneen, turkulaislähtöisen...

Lue lisää

Viime viikon kolmessa ottelussa riitti tapahtumia ja käänteitä useamman otteluviikon edestä. Kaksi kotipeliä HK Zemgalea vastaan...

Lue lisää

TUTOn hyökkääjätähti Roope Ranta kävi toimittamassa Lausteen perhekuntoutuskeskukseen 100 kappaletta ottelulippuja TUTOn otteluihin. Perhekuntoutuskeskuksen johtaja Kim...

Lue lisää