Puolustaja Jasper Rannisto TUTOn vahvuuteen

TUTO Hockey vahvistaa puolustuspäätään Jasper Rannistolla. Rannisto siirtyy TUTOn vahvuuteen HIFK:n A-nuorista.

19-vuotias Rannisto saapuu TUTOon loppukauden mittaisella sopimuksella. Hän on pelannut alkukauden HIFK:n A-nuorissa (42 ottelua 5+15=20 pistettä). Rannisto pääsi haistelemaan tunnelmaa Liigassakin yhden ottelun ajan helmikuun alussa. Hän on myös tuttu näky Nuorista Leijonista. Aiemmilta kausilta maajoukkuepelejä on kertynyt vyölle yli 30 ottelun verran.

TUTO Hockeyn päävalmentaja Antti Virtanen oli tyytyväinen kuullessaan uudesta puolustajavahvistuksesta.

-Saamme riveihimme nuoren ja lahjakkaan pelaajan, jonka vahvuudet ovat kiekollisessa pelissä. Uskomme, että Rannisto täydentää joukkuettamme erinomaisesti, kun kevään ratkaisupelit lähestyvät.

Rannisto on myös itse innoissaan siirosta TUTOon.

-Olen innoissani TUTOn antamasta mahdollisuudesta. Nyt pääsen pelaamaan Mestistä ja miesten pelejä pitkälle kevääseen.

Jasper Rannisto liittyy joukkueen vahvuuteen ensi viikon alussa, kun joukkue saapuu pohjoisen vieraskiertueelta kotiin.

Kuva: Timo Savela

Seuraava kotiottelu

Jaa eteenpäin:

Tervetuloa TUTO Hockeyn riveihin Lukas Selin! Selin on pelannut kuluvalla kaudella U20 SM-sarjaa Jokereiden riveissä 12...

Lue lisää

Welcome to TUTO Hockey Dilan Savenkov! ✍🏻 24 -vuotias puolustaja Savenkov siirtyy ECHL:stä TUTO Hockeyn riveihin...

Lue lisää

KIELLETYT ESINEET TUTO HOCKEYN KOTIOTTELUISSA: – Toisen vahingoittamiseen soveltuvat esineet (ampuma- ja teräaseet – koskee myös...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä