Pinna kourassa kohti Kupittaata

LeKi – TUTO Hockey:
1-0 ja (0-0, 0-0, 0-0, 1-0)  TILASTOT

TUTO Hockey ja LeKi väänsivät perjantai-iltana tiukan kamppailun Lempäälässä. Tiivistä puolustuspeliä esittäneet joukkueet saivatkin hakea ratkaisua aina jatkoajalta asti.


”Kumpikin joukkue oli valmistautunut otteluun hyvin. Kun lisäksi tuomiota jakoivat koko ottelun johdonmukaisesti ja selkeällä linjalla viheltäneet tuomarit, muodostui tästä hieno kiekkoilta” Kommentoi TUTO Hockeyn päävalmentaja Juhani Tamminen ottelun jälkeen.

Läpi ottelun otteitaan parantanut TUTO hallitsi ottelun loppuhetkiä ja oli varsinkin päätöserässä lähempänä voittoa. LeKi-maalilla torjunut Mika Noronen oli kuitenkin vakuuttava.

”Peli ei ole oikeudenmukainen, se on peli. Ottelussa oli kaksi erinomaisesti valmistautunutta joukkuetta, joista me veimme peliä viimeiset 40 minuuttia. Pinnan saimme, kaksi olisi ollut oikeudenmukainen”, kertasi Tamminen.
Jatkoajalla kotijoukkue onnistui kääntämään pelin kertaalleen, kun lempääläläisryhmän Jesse Jyrkkiö onnistui ohittaa TUTO maalilla muuten vahvasti pelanneen Simon Nielsenin.

Tiukasta tappiosta turkulaisten ottelusta löytyi paljon positiivista. Tiiviin puolustuspelin lisäksi erityisesti Olli-Pekka Heinimäen johtama nelosketju pelasi energisesti ja aiheutti useaan otteeseen harmaita hiuksia kotijoukkueen puolustukselle.

”Anton Kokkonen palasi upeasti kokoonpanoon neloskentässä. Nielsen oli myös erinomainen. Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin koko joukkueen työmoraaliin”, jatkoi Tamminen.

Kauaa ei kahden pisteen menetystä kuitenkaan Kupittaallakaan murehdita. TUTO ja LeKi iskevät yhteen jo lauantaina, johon TUTO lähtee revanssi mielessä.

”Siitä lähdetään, että huomenna otamme upean kotiyleisömme edessä kolme pistettä, jonka jälkeen olemme jälleen aikataulussa loppukauden osalta”, päätti Tamminen.


TUTO Hockey – LeKi Marli Areenalla lauantaina 26.1. klo 17.00. Osta lippusi edullisesti tästä

Jaa eteenpäin:

Samuel Jukuri tulee tilkitsemään TUTOn maalia perjantain kotiotteluun Kajaanin Hokkia vastaan. Ulkopuolinen apu tulee tarpeeseen, sillä...

Lue lisää

TUTO ja hyökkääjä Topias Kaski ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen. Puolitoista kautta Jukureiden organisaatiossa viettäneen, turkulaislähtöisen...

Lue lisää

Viime viikon kolmessa ottelussa riitti tapahtumia ja käänteitä useamman otteluviikon edestä. Kaksi kotipeliä HK Zemgalea vastaan...

Lue lisää