Otteluraportti: TUTO joutui taipumaan voittolaukauksilla

TUTO – K-Vantaa 2 – 3 vl (1-0, 1-2, 0-0, 0-0, 0-1)

Tilastot

TUTO otti kevätkauden ensimmäisen pisteensä, kun voittajaa ei löytynyt varsinaisella peliajalla K-Vantaata vastaan. Tasainen matsi venyi voittolaukauksille, joissa lohipaidat olivat parempia.

TUTO sai otteluun hyvän startin. Kahden minuutin pelin jälkeen Okko Kangasniemi syötti kiekon kentän poikki Jonne Jantuselle, joka iski taululle numerot 1-0, ja TUTO siirtyi ottelussa johtoon. Ottelu eteni tasaisissa tunnelmissa, mutta ilman suurempia maalipaikkoja. TUTO pääsi kahdesti kokeilemaan ylivoimaa, mutta kiekko ei löytänyt tietään lohipaitojen maaliin. Kotijoukkue joutui vuorostaan jäähyistunnolle hieman ennen taukosummeria, joten toiseen erään lähdettiin TUTOn osalta vajaamiehisenä.

Alivoima selvitettiin ilman vaaranpaikkoja ja erä jatkui tasakentällisin. TUTO sai painetta aikaan hyökkäyspäässä. Pyöritys palkittiin, kun Kangasniemi niittasi Mestis-uransa ensimmäisen maalin vieden kotijoukkueen kahden maalin johtoon. Syötön Kangasniemen lapaan tarjoili Aleksi Poikola. Erän ohitettua puolivälinsä K-Vantaa kavensi numeroita, kun videotarkastuksen jälkeen Erkka Seppälän maali hyväksyttiin, ja aloitus vietiin keskiympyrään. Vieraat tulivat vielä ylivoimalla tasoihin ennen erän loppua.

Ratkaisua lähdettiin hakemaan kolmannessa erässä tasatilanteessa. Molemmat joukkueet pääsivät kertaalleen kokeilemaan ylivoimaa erän alkupuolella, mutta numerot taululla säilyivät. Erän lopulla K-Vantaa sai pyörityksen aikaan TUTOn puolustuspäässä ja kotijoukkue käytti aikalisänsä. Lohipaidat joutuivat rikkomaan, kun kellossa oli jäljellä enää kahdeksan sekuntia. Ratkaisua ei varsinaisella peliajalla nähty, joten ottelu siirtyi jatkoille neljällä kolmea vastaan. Niin ylivoima kuin jatkoaikakin olivat tuloksettomia, joten ottelu vietiin voittolaukauksille. K-Vantaa oli rankkarikisassa parempi, joten ottelusta TUTOn hanskaan jäi yksi piste. 

TUTO jatkaa pelejään kotona Marli Areenalla perjantaina 12.3., kun vastaan tulee Tampereen KOVEE. Ottelu alkaa klo 18.30 ja se on katsottavissa Ruutu+-palvelusta.

Ottelun huippuhetket:

 

 

 

 

Jaa eteenpäin:

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää

10.5. | Viking Line, piknik-päiväristeily 𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗮 𝗷𝗮 𝗮𝗶𝗸𝗮𝘁𝗮𝘂𝗹𝘂: Kansi 9, Konferenssitila Klo 12.30 aloitamme avoimen tilaisuuden,...

Lue lisää

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on saattanut loppuun Mestiksen lisenssimenettelyn. Lisenssi Mestikseen kaudeksi 2025-26 myönnettiin seuraaville seuroille: Imatran Ketterä...

Lue lisää