Otteluraportti: Heinolassa jyrää TUTO

Peliitat – TUTO 3-5 (0-0, 3-1, 0-4)

Tilastot 

Kolmannen erän huikea loppukiri tuo 3-5 voiton Peliitoista.

Ottelun avausminuuteilla nähtiin tunnustelevaa kiekkoa, jossa kumpikaan joukkueista ei varsinaisesti päässyt niskan päälle. Pienen hakemisen jälkeen TUTO kuitenkin onnistui ottamaan ohjakset. Peliä pyöritettiin hivenen enemmän Peliittojen päädyssä, mutta tulosta ei syntynyt. Kotijoukkueen viimeisellä minuutilla ottama jäähy jäikin ottelun ensimmäisen erän ainokaiseksi tilastomerkinnäksi.

Toisessa erässä alkoi tapahtua, valitettavasti ensin turkulaisten kannalta väärässä päädyssä. Ottelun avausosumasta vastasi Peliittojen Joona Lankinen. Pitkään eivät heinolalaiset kuitenkaan johdostaan saaneet nauttia. TUTO tuli tasoihin ilmiömäisellä alivoimamaalilla, jonka tööttäsi verkon perukoille Jesper Larinmaa.

Turkulaisten yläpuolelle alkoi kuitenkin kerääntyä synkkiä pilviä. Ensin Joel Keränen vei Peliitat erän puolivälissä 2-1 johtoon. Kun sama mies vielä onnistui toistamiseen erän viimeisellä sekunnilla, oli kolmannen erän alkuasetelmiksi käsikirjoitettu TUTOlle kahden maalin takaa-ajoasema.

Viimeinen kolmas erä olikin sitten täysin turkulaisten. TUTO aloitti maalikarkelot kahden miehen ylivoimalla, Juho Virtasen osumalla. Yhden heinolaisen päästyä jäähypömpelistä pois, oli seuraava turkulaisonnistuja Ville Nieminen, joka toi tilanteen 3-3 tasalukemiin.

Voiton makuun päässeet Kupittaan pojat eivät kuitenkaan tyytyneet tähän. Johtoasema napattiin vain neljän minuutin päästä Jonne Jantusen hienolla suorituksella. Sama mies niittasi kiekon vielä lopuksi Peliittojen tyhjään maaliin, kaunistellen loppulukemiksi 3-5.

TUTO palaa pelikentille ensi viikon torstaina 18.3., kun joukkue matkaa KOOVEEN vieraaksi Tampereelle. Ottelu alkaa kello 18.30, ja voit seurata sitä Ruutu+ -palvelusta.

Ottelun huippuhetket

 

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockeyn, tulevan kauden pelaajatilanne näyttää lähes valmiilta. Urheilukoordinaattori Jouni Virpiö kuvailee joukkueen tilannetta seuraavasti: ”Meillä...

Lue lisää

Tervetuloa ensimmäiselle TUTO x MONNI Summer Hockey Campille! Kaarinan jäähallissa 12.-15.6. kiekkokipinä syttyy ja luistelutaito kehittyy!...

Lue lisää

Erkki Laiho saadaan takaisin Turkuun kolme vuotta kestäneen Forssan visiitin jälkeen. Peluri on edellisen kerran nähty...

Lue lisää