Osku Valtonen siirtyy TUTOn toimistolta uusiin haasteisiin

Kahtena edellisenä kautena TUTO Hockeyn viestintä-, markkinointi- ja myyntitöissä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Osku Valtonen siirtyy TUTOn palveluksesta toisiin tehtäviin.

”Kiitos TUTOlle, yhteistyökumppaneille, median edustajille ja tietysti kannattajille. Työilmapiiri TUTOssa on ollut ainutlaatuinen; mulla on ollut aidosti sellainen olo, että olen ollut osa joukkuetta, vaikka jäinkin kaikissa otteluissa kokoonpanon ulkopuolelle. Vaikka en tullut tänne hankkimaan ystäviä, jäi kuluneesta reilusta kahdesta vuodesta käteen kahden pronssimitalin ja työtodistuksen lisäksi varmasti eliniän kestäviä ystävyyssuhteita”, Osku kertoo.

TUTOn organisaatio kiittää Oskua, jolla on ollut suuri rooli seuran uuden ilmeen rakentamisessa.

”Kiitämme Oskua hänen TUTOn eteen tekemästään työstä. Olemme iloisia hänen puolestaan, että hän pääsee urallaan eteenpäin. Toivotamme onnea ja menestystä Oskulle jatkoon”, sanoo TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen.

TUTO pelaa viimeisen harjoitusottelunsa ennen kauden alkua huomenna, kun Marli Areenalle vieraaksi saapuu K-Vantaa. Osta liput otteluun TÄSTÄ!

 

TUTOPÄÄLLIKKÖ Osku Valtonen päälliköi tulevaisuudessa muissa maisemissa.

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockeyn kauden 2025–2026 joukkueen runko on nyt valmis! Rakennuspalikat ovat loksahtaneet paikoilleen, ja kokonaisuudesta löytyy...

Lue lisää

Jesse Vuorela jatkaa TUTO-nutussa myös kaudella 25-26. ”Puolustuksemme on nyt valmis, kun saimme Jessen kanssa asiat...

Lue lisää

”Oliver Tuhkanen ei jatka seurassamme ensi kaudella. Pelaajalla oli sopimuksessaan Liiga-optio, joita emme jatkossa uuden strategiamme...

Lue lisää