Numero 16 nousee Marli Areenan kattoon – TUTO Hockey jäädyttää Kari Johanssonin pelinumeron

Vasta kaksi vuotta sitten jäädytettiin TUTO-jääkiekon ensimmäiset pelinumerot, kun Urpo ”Upi” Ylösen #1 ja Seppo ”Pappa” Lindströmin #4 nousivat Marli Areenan kattoon. Keskiviikkona 30.11. 2016 järjestettävän TUTO-jääkiekon 70-vuotisjuhlaottelun yhteydessä jäädytetään seurahistorian kolmas pelinumero. Kari ”Jonni” Johanssonin #16 nousee Upin ja Pappan paitojen vierelle hallin kunniapaikalle.

”Tänäpäivänä aika harva tietää, minkälainen seura TuTo on aikanaan ollut. TuTo pelasi 60- ja 70-luvuilla kymmenen perättäistä kautta SM-sarjaa, saavuttaen kahdesti SM-pronssia. Noihin aikoihin TuTo:ssa pelasi Suomen maajoukkueen parhaita pelaajia. Näistä Ylönen, Lindström ja Johansson edustivat Suomea myös Olympialaisissa”, kertoo TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen.

Hyökkääjä Kari Johansson pelasi TuTossa 12 kautta vuosina 1965-1974 ja 1983-1985. Hän pelasi SM-sarjassa ja SM-liigassa yhteensä 361 ottelua, joissa hänen tehopisteensä olivat 156+170=326. Nyt 69-vuotias Johansson pelasi Suomen maajoukkueessa 57 maaottelua, joissa hän teki neljä maalia ja sai kuusi syöttöpistettä. Hän edusti Suomea kerran olympialaisissa ja kahdesti MM-kilpailuissa.

Kari Johansson on TuTo:n oma kasvatti ja hän oli aikoinaan mukana voittamassa A-nuorten SM-hopeaa TuTo:n paidassa. Kaudella 1964-65 ”Jonni” oli mukana nostamassa TuTo:n edustusjoukkuetta Suomi-sarjasta SM-sarjaan, jossa myöhemmin oli mukana voittamassa kahta SM-pronssimitalia vuosina 1968 ja 1970.

Johansson oli myös hyvä jalkapalloilija ja pelasi TuTo:n divarijoukkueessa samaan aikaan kuin pelasi jääkiekkoa huipputasolla. Myöhemmin, vuosina 1985-87, Johansson toimi TuTo:n edustusjoukkueen apuvalmentajana.

Historiallinen 70-vuotisjuhlaottelu, TUTO Hockey – SaPKo, pelataan Kupittaan Marli Areenalla keskiviikkona 30.11. klo 18.30. TUTO pelaa juhlan kunniaksi ottelun ensimmäisen erän retropaidoilla.

Tule TÄSTÄ mukaan tekemään historiaa!

70-vuotta kaupungin värikkäintä lätkää.

Jaa eteenpäin:

TUTOn kokenut hyökkääjä Samu Markkula on hankittu pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, turkulaisen digimarkkinointitoimisto Louhoksen, kokoonpanoon. Jatkossa hänet voi...

Lue lisää

TUTO Hockey vuokraa Koposen kuluvan viikon ajaksi TPS:n vahvuuteen auttamaan naapuriseuraa paikkaamaan poissaoloja. Koponen valittiin päättyneellä...

Lue lisää

Sopimusuutinen, joka muuttaa maksuliikenteen: TUTO Hockey ja TietoAreena ovat solmineet monivuotisen kumppanuussopimuksen! TietoAreena on asiantuntijayritys, joka...

Lue lisää