Nikulinin debyytti lauantaina -perhelipulla 2 aikuista ja 5 lasta matsiin

TUTOn tuore vahvistus, yli 450 KHL-ottelua pelannut, Alexander Nikulin debytoi TUTO-paidassa lauantaina, kun KeuPa HT saapuu Marli Areenalle.

TUTO uutisoi aiemmin viikolla solmineensa loppukauden kattavan sopimuksen 34-vuotiaan Nikulinin kanssa. Kokenut keskushyökkääjä on pelannut urallaan 453 KHL-ottelua, 140 AHL-ottelua ja kolme NHL-ottelua. Ansioluettelosta löytyy lisäksi 10 maaottelua Venäjän paidassa EHT-turnauksissa. Meriiteillä mitattuna Nikulin on yksi Mestis-historian kovimmista vahvistuksista.

Odotukset pelaajana parhaassa iässä olevaa Nikulinia kohtaan ovat myös TUTOssa korkealla.

Hän tuo varmasti lisää väriä koko sarjalle. Meidän joukkueestamme hän tekee paremman ja mielenkiintoisemman, kommentoi TUTOn päävalmentaja Antti Virtanen tiistain mediatilaisuudessa.

Virtasen mukaan kyseessä on todella taitava pelaaja, joka tuo oman mausteensa TUTOn tuhoisaan ylivoimaan. 

Nikulin on erittäin taitava pelaaja. Kun hän saa muutaman pelin alle ja pelituntuman kohdilleen, niin uskon hänen tuovan uutta virtaa ylivoimapelaamiseemme ja parantavan sitä entisestään. Odotan myös korkeaa ja tasalaatuista suorittamista, sillä ei tuota määrä KHL-pelejä pelata sattumalta. kommentoi TUTOn päävalmentaja Antti Virtanen. 

Nikulin debytoi lauantaina (1.2.) Marli Areenalla. Nikulinin TUTOon tulo mahdollistui osaltaan yhteistyökumppanien myötä.

Perhelipulla 2 aikuista ja jopa 5 lasta matsiin 36 eurolla!

TUTOn lippuvalikoimaista löytyy peruslippujen lisäksi perhelippu, joka soveltuu isommalla ryhmällä peliin saapuville. Perhelipulla matsiin pääsee kaksi aikuista ja 1-5 nuorta (7-16 -vuotiaat), ryhmän ei tarvitse olla samaa perhettä, vaan matsiin voi lähteä vaikkapa naapurin kanssa.

Lippu on myynnissä tuttuun tapaan myös huomisessa Alexander Nikulinin debyytissä, kuten myös lopuissa runkosarjan kotiotteluissa. Edullisimmin perhelipun saa ostettua Lippupisteen verkkokaupasta, jossa se maksaa toimitusmaksuineen 36 euroa. Marli Areenan ovella hinta on 45 euroa.

Seuraava kotiottelu

 

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockey Oy vastaanotti Mestiksen lisenssikomitealta tiedon, että seuralle on langetettu 3000€ sakko sekä kuuden pisteen...

Lue lisää

TUTO hockey Oy on vapauttanut toimitusjohtaja Kimmo Hollmenin tehtävistään välittömästi. TUTO Hockey Oy:n operatiivisia asioita hoitaa...

Lue lisää

Päävalmentaja Jonne Virtanen on 14.1.2025 käyttänyt sopimuksessaan olevan Liiga-option ja hän siirtyy liigajoukkueen päävalmentajaksi. Näin ollen...

Lue lisää