"Nähdään torstaina hallilla!"

TUTOn ja SaPKo välieräsarja alkoi menneenä viikonloppuna kahdella hermoja raastaneella trillerillä, molempien napatessa taskuusa 4-3 jatkoaikavoitot. Seuraavan kerran finaalipaikasta taistellaan tiistaina Savonlinnassa ja Turussa joukkueet kohtaavat puolestaan torstaina. 

Välieräsarjan kaksi ensimmäistä ottelua ovat osoittaneet sen, että vastakkain on kaksi äärimmäisen laadukasta ja tasaista joukkuetta, jonka allekirjoittaa myös TUTO-hyökkääjä Niklas Näppi

”Kaks laadukasta joukkuetta vastakkain ja virheistä rokotetaan armotta. Kumpikaan joukkue ei anna milliäkään periksi.”

Kauden alla Suomen Cupin finaalissakin kohdanneet TUTO ja SaPKo ovat tarjonneet yleisölle viihdettä ja sykähdyttäviä hetkiä koko rahalla, eikä lauantain jatkoaikasankari usko sen suhteen tulevan muutosta sarjan edetessä. Näpillä on myös terveisiä kaikille TUTO-kannattajille.

”Luulen, että samanlaisia otteluita nähdään jatkossakin: intohimoista taistelua kiinnityksestä ja yleisölle runsaasti viihdettä. Ei muuta, kun nähdään turkulaiset torstaina hallilla!”

Pelillisestä puolesta puhuttaessa Näppi kertoo olevansa tyytyväinen omiensa esityksiin, vaikka parannettavaakin löytyy vielä. 24-vuotiaan laiturin kommenteista on aistittavissa myös pientä salamyhkäisyyttä.

”Hyvältä näyttää mielestäni. Toki koskaan ei saa olla liian tyytyväinen, sillä parannettavaa on aina ja toivottavasti ne parannukset näkyvät jo tiistain ottelussa. Mitä ne parannukset ovat, niin se jääköön salaisuudeksi…” 

TUTO pelaa seuraavan kotiottelunsa tulevana torstaina (29.3.), kun se isännöi SaPKoa Mestiksen neljännessä välierässä. Edullisemmat ennakkoliput klo 18:30 alkavaan matsiin voit hankkia TÄSTÄ!

Jaa eteenpäin:

TUTO Hockey jatkaa määrätietoista työtä kohti tulevia kausia. Seura on solminut urheilutoimenjohtaja Pekka Virran kanssa viisivuotisen...

Lue lisää

TUTO Hockey on solminut puolustaja Rene Nummelinin kanssa sopimuksen, joka kattaa käynnissä olevan kauden, sekä ensi...

Lue lisää

Samu Markkula saavuttaa huikean rajapyykin – 500 Mestis-ottelua täyteen! Markkula on pelannut Mestistä vuodesta 2011 asti...

Lue lisää
0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on vielä tyhjä