Mikko Laine: "Tässä joukkueessa on todella paljon potentiaalia"

Hyökkääjä Mikko Laine on solminut TUTO Hockeyn kanssa kauden 2014-15 kattavan sopimuksen. Samalla hyökkäyspää vahvistuu myös Eetu Karvisen myötä, jonka try out johti yhden kauden mittaiseen sopimukseen.

Ohessa pelaajakoordinaattori Elmo Aittolan kommentit pelaajista:

 

Mikko Laine

– Halusimme vahvistaa joukkuetta Mestiksessä kykynsä todistaneella maalintekijällä. Pääsimme Mikon kanssa asioista erittäin nopealla aikataululla yhteisymmärykseen. Laine on todistanut olevansa yksi sarjan vaarallisimmista maalintekijöistä, jonka lisäksi Mikko on loistava luistelija sekä urheilija, jonka laukaus on todella kova.


Eetu Karvinen

– Odotukset Eetua kohtaan olivat korkealla, koska Eetu oli johtavassa roolissa a-junioreiden mestarijoukkueessa ensimmäisen vuoden a-juniorina. Eetu todisti kahden Pohjois-Amerikan vuoden tehneen hänen kehitykselleen hyvää. Karvinen on luontainen keskushyökkääjä, joka pelaa hyvin hyökkäys ja puolustussuuntaan, taitavaa, sisukasta sekä järkevää peliä. Eetu istuu ryhmään täydellisesti persoonana sekä urheilijana.

 

Turkulaislähtöinen Mikko Laine oli viime keväänä Jukureiden riveissä vesittämässä TUTOn finaalipaikkahaaveita. Miehellä onkin nyt ainutlaatuinen näkökulma viime kevään ja tämän syksyn TUTO Hockeyn joukkueita verratessa:

– Joukkue on nuorempi ja nälkäisempi. Jätkät haluavat mennä eteenpäin ja ovat harjoitelleet hyvin. Ika meidän potentiaalimme varmaan parhaiten tietää, mutta kyllä minun silmin katsottuna tässä joukkueessa on todella paljon potentiaalia. Valmennus ja harjoitusolosuhteet Turussa ovat otolliset niille, jotka ovat valmiita tekemään töitä seuraavan askeleen ottamisen eteen omalla urallaan, Laine kommentoi uutta ympäristöä ja tulevan kauden joukkuettaan.

Muut osastot ovat kunnossa, mutta hyökkäykseen TUTO Hockey hakee edelleen lisää vahvistusta.

Jaa eteenpäin:

Runkopelaajien Samu Markkulan ja Roope Reinin viime vuonna solmimat sopimukset olivat kaksivuotisia; täten he viilettävät TUTOn...

Lue lisää

Oliver Tuhkanen ja Juha Rautiainen ovat solmineet TUTO Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 25-26. Molempien pelaajien jatkopahvit...

Lue lisää

Kausikorttien ensimmäinen erä myynnissä nyt! Paluu vanhaan! Paikkanumeroituja lippuja ei tule ensi kaudella runkosarjaan myyntiin. Nyt...

Lue lisää